Eläimet Järvi Luonto Sauna Talvi

Avanto, saukko ja iltauinti

28/02/2016

_B1B9630web

Viime talvena löysin uuden ihastuksen: avantouinnin. En käy avannossa kuin harvakseltaan, silloin kun sopiva tilanne osuu kohdalle (ja niitä osuu aika harvoin, kun en aktiivisesti ole hakeutunut roudasta rospuuttoon -tyyppisesti avantojen äärelle).

Tällä kertaa tilaisuus oli aivan liian hieno hukattavaksi: pääsin viettämään syntymäpäiväjuhlia vuokramökillä. Paikka osoittautui hurmaavaksi: somasti sisustettu pyöröhirsimökki upealla paikalla, joen mutkassa omassa rauhassaan. Lähinaapurina saukkopariskunta, rantasaunan edessä laituri ja veden pinnalla vain kevyt jääkuorrutus. Saunan ikkunasta saattoi ihastella saukkojen seikkailuja jään reunalla.

Minun vuoroni saunoa tuli vasta muiden jälkeen (kun myöhästyin naisten saunavuorosta), mikä ei yhtään haitannut koska on ihanaa nauttia yksin saunan hiljaisuudesta. Otin kainaloon tunnelmallisesti pyyhkeen ja kirveen, ja kävin ensi töikseni hakkaamassa jään auki.

Ensimmäisellä uinnilla huomasin, että kun on ensin tassutellut lumisen polun verran paljain jaloin laiturille, ei avannon vesi tunnu enää miltään. Toisella käynnillä huomasin, että jos jää vielä laiturille seisoskelemaan uinnin jälkeen, voi varpaita lämmitellä välillä siellä avannon vedessä.

Toisella kerralla myös saukko kävi tervehtimässä. Turvallisen etäisyyden päässä se tuuppi nenällään jääkerroksen rikki, työnsi päänsä pinnalle, jäi siihen ihmettelemään ja tuhisemaan. Minä tuhisin takaisin ja ihailin rohkeaa eläintä. Lauantai-illan sininen hetki ei olisi voinut olla täydellisempi.

 

Saatat pitää myös

3 Kommentit

  • Vastaus Plantation Boy 28/02/2016 at 21:50

    Avantouintia peukutan. Addiktoivaa ja mulle myös sosiaalista toimintaa. Aloitin 9 vuotta sitten ja jäin koukkuun. Pari viikkoa ilman avantoa routa-rospuuttokaudella alkaa jo rassaamaan. Sanokoon lääkärit mitä tahansa, avannosta + (savu)saunasta tulee huikean hyvä olo. Ehkä tunnetkin Vantaan Kuusijärven tai Espoon paikkoja. t. PB

  • Vastaus Ilona 29/02/2016 at 17:37

    Joo, Kuusijärvi on tuttu paikka. Ja avanto on kyllä hieno keksintö, pakko se on myöntää vaikka en olisi vielä jokunen vuosi sitten uskonut 🙂

  • Vastaus Uusi liikuntaharrastus 25/06/2017 at 23:05

    […] on sentään ollut ihan kohtuullisen miellyttävää (ainakin jos vertaa avantouintiin), usein on paistanut vähän myös aurinko. Osalla kerroista pukukopit ovat olleet auki, joskus […]

  • Jätä vastaus