Pääsiäiskeksit

Olen viime päivinä sattumalta lukenut useampia tekstejä oman itsensä löytämisestä ja intohimojen seuraamisesta. Luulen, että minä olen nyt löytänyt yhden oman juttuni. Tai onhan se ollut minussa jo pienestä asti, mutta vuosien saatossa ominaisuus on hautautunut monen muun asian alle ja nyt taas pulpahtanut pintaan kuin ongenkoho.

Siihen liittyvät myös itse kehittelemäni pääsiäiskeksit.

En ihan ole vielä muodostanut nimeä tälle intohimolleni, mutta se on jotakuinkin tätä: saatan pallotella pitkän aikaa jotakin epämääräistä ideaa askarteluun, piirtämiseen, käsityöhön, kakun koristeluun tai johonkin muuhun pieneen ja joskus aika pikkutarkkaan näpertelyyn. Ja kun alan tehdä, uppoudun puuhaan tuntikausiksi ja oi että miten nautin kun näen miten tulosta alkaa lopulta syntyä.

Näin kävi myös noiden pikkuleipien kanssa: kun pääsin tuskallisesta leipomisvaiheesta (omanlainen taikinareseptini ei ollut ihan se helpoiten käsiteltävä tapaus), koristeluvaihe meinasi viedä tyystin mukanaan.

Prototyypeiksi näistä tuli lopulta ihan kivoja, joskin tiedän että seuraava yritelmä tulisi olemaan vielä hienompi, vielä yksityiskohtaisempi ja koristeellisempi. Sama juttu kävi joulun aikaan kun tein piparkakkutaloa – silloinkin talon koristeleminen kadotti ajantajun. Ja se toinen piparitalo jonka tein, se vasta olikin hieno.

Muun muassa sen oman intohimon löytämisestä ja monesta muustakin asiasta puhuimme pääsiäisenä Anna-Marian kanssa.

Juuri nyt en oikein osaa jäsennellä ajatuksiani kirjaimiksi ja sanoiksi paremmin, mutta tämä pääsiäinen, Anna-Maria ja moni muu elämääni viime aikoina ilmestynyt hyvä ja viisas ihminen, pääsiäiskeksit, kevät, omat avartuneet ajatusmaailmat ja ahaa-elämykset, kiitollisuuden kokeminen, omien vahvuuksien kirkastaminen, itsensä ja toisten hyväksyminen, tässä hetkessä eläminen: ehdottomasti jatkoon.