Eläimet Kanat Torppa

Huoh, taas yksi kana hautoo

18/07/2016

_B1B6466

Eilen yksi kanarouva istua nökötti pesässä iltamyöhällä, kun muut olivat jo aikaa sitten nousseet orrelle nukkumaan.

Hautominen on siis alkanut, päättelin. Huokaus, taas se sama ruljanssi kuin toissakesänä: yksi valtaa pesän ja kaikki sinne munitut munat, eikä suostu hievahtamaan vaikka toisillakin olisi pesälle käyttöä.

Ja tipujahan tästä kanalasta ei tulisi kuitenkaan, sillä kukko puuttuu.

_B1B6485

Tänä aamuna kana istui vieläkin pesässä. Ei auttanut muu kuin töniä ja nostella rouvaa niin kauan, että sain pyöriteltyä kaikki munat helmapeltien alta parempaan talteen. Munia oli kuusi. Lopuksi nappasin pois myös muovisen munitusmunan ja heitin sen viereiseen, kaikkien kanojen yhteistuumin hylkäämään pesään.

Kun olin aikani nostellut kanan helmoja kissanhiekkalapiolla (sillä on oikeasti kätevää siivota sisäkanalan lattia), rouva lopulta nousi ylös ja marssi erittäin kiukkuisena kaakattaen aamiaiselle.

Ja sitten vasta huomasin, että tämä olikin eri kana kuin eilen. Oho. Anteeksi.

_B1B6451

Kun laumassa on yksi musta, yksi valkoinen ja kaksi kirjavaa Plymouth Rock -kanaa, eihän niitä kirjavia aina hämärässä erota toisistaan. Hautomisongelmaa ei siis taidakaan olla. Toivottavasti. Ja toivon ettei päivän aikataulut menneet rouvilla nyt ihan sekaisin.

Kuvista voisi muuten päätellä, että pihassani retkottaa tänään kolme kuollutta kananraatoa. Mutta rouvat vaan ottaa aurinkoa, kääntää välillä kylkeä ja huokailee tyytyväisenä.

Saatat pitää myös

4 Kommentit

  • Vastaus pia/aurinkokujalla 18/07/2016 at 14:20

    Vai ottaa kana rouvatkin aurinkoa.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    • Vastaus Ilona 18/07/2016 at 17:29

      Kyllä ne viihtyy auringossa kyljellään, ja hiekkakylvyissä, tai molemmissa yhtä aikaa. 🙂
      Mä en itse kerää Kastehelmeä, joten jätän arvat tällä kertaa muille toiveikkaille! Mutta kiitos kuitenkin vinkistä, kävinkin heti lukemassa viime aikojen postauksiasi Aurinkokujalta 🙂

  • Vastaus Kaksi huonetta 18/07/2016 at 15:24

    Vähän ihmettelin kuvaa mutta onneksi kerroit, että ne ottavatkin aurinkoa! 🙂

    • Vastaus Ilona 18/07/2016 at 17:30

      Heh, kuva ei edes tee ihan oikeutta tilanteelle tänään. Kaikki kolme retkottivat niin rentona vanhan saunan seinustalla, että olisin varmasti säikähtänyt jollen olisi itse nähnyt kuinka rouvat asettautuivat auringonpalvonta-asemiinsa 😀

    Jätä vastaus