Ajatuksia Kaupunki Linnut Pihamaa Talvi

Ensilumi

30/10/2016

ensilumi-img_8704

Muutin Helsinkiin elokuussa 2003 *), ja siitä lähtien asumisratkaisussa ehkä vaikeinta on ollut hetkien menettäminen maalla. Olen monesti kaivannut maalle silloin, kun ensimmäiset leskenlehdet puskevat tienlaitaan, kun muuttolinnut saapuvat, kun ensilumi sataa maahan.

Tänä syksynä sain olla Torpalla juuri sinä päivänä. Ja tunsin siitä suurta kiitollisuutta. Pieniä lumihiutaleita sateli koko päivän, ja minä sain iloita niistä kaikista.

img_8594

Rastaat, mustarastaat, käpytikka ja yksi rohkea tiainen jatkoivat uurastusta viimeisten omppujen kimpussa, eikä niitäkään tuntunut lumi suuremmin haittaavan.

img_8675

Ihastelin, miten kauniiksi kaikki muuttui. Liiterin edessä (jo pari vuotta lojuneet) romukasat katosivat näkyvistä, havupuut saivat päälleen soman sokerihuurteen ja ajatukset vaeltelivat jouluvalojen ripustamiseen.

Saman päivän iltana lähdin taas kaupunkiin. Miltä Torpalla mahtaa näyttää kun taas pian pääsen maalle? Vähän on jo sinne ikävä.

*) Illalla kirjoittaessani väitin ponnekkaasti että muutin Helsinkiin vasta 2013. Mutta 10 vuotta sinne tänne, kuka niitä laskee…

Saatat pitää myös

Ei kommentteja

  • Vastaus Plantation Boy 30/10/2016 at 22:27

    Jälleen sulla upeita luonto- ja omakuvia. 🙂 Eikös ole hienoa, kun voi iloita talvenkin tulosta. Kaipuu maalle iski heti, ja pitäisikin ennen lumia tehdä jäätymis- ja routasuojausta, rännien putsausta ym. Tuskinpa alkavan viikon uudet lumet kuitenkaan ovat vielä ns. pysyviä, vaikka kylmähkö ennuste onkin marraskuulle.

    • Vastaus Ilona 31/10/2016 at 18:58

      Kiitos PB! Luulen että nämäkin lumet ovat jo sulaneet, mutta eiköhän sitä pian tule taas lisää. Talven tulo ei ole ollenkaan ikävä asia minusta, hieman lisää työtä se teettää mutta ainakin ilma on raikas ja ulkona kaunista 🙂

  • Vastaus sailatuulia 31/10/2016 at 14:01

    Olipa tunnelmallisia kuvia 🙂 Ajatella, että jossain on jo ensilumi – ei täällä Helsingissä vaan (vielä).

    • Vastaus Ilona 31/10/2016 at 19:00

      Voi kiitos Sailatuulia 🙂 Tosiaan tuo lumi taisi sulaa jo pois, ainakin luulisin – nyt en ole muutamaan päivään nähnyt tilannetta mutta onneksi ihan kohta olen taas noissa maisemissa! Ja eikös Helsinkiin luvattu ihanaa let it snow -tunnelmaa jo tälle viikolle? 😀

      • Vastaus sailatuulia 01/11/2016 at 07:04

        Niin taidettiin luvata – sitä mielenkiinnolla odotellessa 🙂 Tänään aamulla oli ainakin kuuraa maassa.

    Jätä vastaus