Ajatuksia Hyvinvointi Kevät Laiskottelu Luovuus Yrittäjyys

Luovuus lomalla

28/04/2017

Teemuki

Kevään tullen olen käynyt hitaaksi. Illalla uni ei tule, aamulla herään liian varhain. Päivällä ei varsinaisesti väsytä, mutta olo on nuutunut ja työt etenevät tahmeasti. Kaikki muukin tuntuu vähän nihkeältä, liikunta ei kiinnosta yhtään, syön suklaata enemmän kuin ruokaa ja mieluiten makaisin peiton alla villasukissani kellon ympäri.

Ehkä asialle piti tehdä jotain.

Aamiainen

Olen ollut yrittäjänä kaksi vuotta. Sinä aikana en ole tainnut pitää ihan oikeaa 24/7 lomaa, enkä kouluaikojen jälkeen eli pariinkymmeneen vuoteen oikein ole pysynyt kärryillä milloin on talviloma, arkipyhä, kesälomakausi, joululoma tai syysloma. Sairasloma on niitäkin vieraampi juttu.

Freelancerin ja yrittäjän työt on vähän semmoisia, ja muukin elämä on. Olen aika touhukas, enkä osaa vain lojua koska on niin paljon asioita mitä pitää ja mitä haluan tehdä.

Mutta aina voi oppia uusia asioita.

Edelleen Alice

Niinpä soitin maanantaina pitäjän terveyskeskukseen, ja kysyin mitä pitää tehdä jos yrittäjänä haluan sairaslomalle. Tiistaina kävin lääkärin päivystyksessa hakemassa semmoisen. Lääkäri ei ehkä ihan hoksannut kun sanoin olevani väsynyt – sain lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja tiedustelun tarvitsenko unilääkettä. En ehkä muistanut tarkentaa, että olen väsynyt sillein henkisesti. Stressiä, muita harmeja, kaikenlaista on tapahtunut. Vaikka mitä kaikenlaista. Ja nyt kun pahin kiire hellittää, minun on kai aika vähän nuupahtaa.

Nyt pöydällä on todistus työkyvyttömyydestä, alkuun kahdeksi viikoksi. Töitä on kesken ja monta muutakin asiaa, enkä tietenkään ehdi olla kahta viikkoa villasukat jalassa peiton alla vaikka luulen että se olisi aika mukavaa. Sen sijaan yritän viettää edes osa-aikaista saikkua, nyt kun se lukee oikein paperilla. Ehkä todistus lääkäriltä on pikemminkin psykologinen juttu itselleni: olen saanut luvan olla väsynyt.

Pieni lepo ja akkujen lataaminen voi kieltämättä tehdä ihan hyvää. Luovassa työssä väsymys on haitaksi; ajatus ja ideat eivät lennä työpöytää korkeammalle, jos niille ei ole tilaa ja aikaa. Toisaalta ideoita on nytkin niin paljon, että uuvuttaa sekin etten ehdi tai jaksa toteuttaa niistä juuri tässä hetkessä yhtään mitään. Yritystä pitäisi kehittää, torppaa pitäisi kehittää, torpan tyttöä brändätä ja ehkä muutakin elämää joskus elää.

Siispä: pieniä askelia levon ja hyvinvoinnin suuntaan. Nukun aamulla mahdollisimman pitkään. Hierojasta olen jo kysellyt suosituksia. Ja Ansku, olen nyt syönyt vain kauraleipää. Olen myös juonut vihreää teetä, ja pakastimessa olevaa pinaattipussia olen ajatellut joka päivä, vaikka se ei vielä ole pakastimesta päässyt lautaselle asti…

Saatat pitää myös

Ei kommentteja

  • Vastaus Pihla 28/04/2017 at 17:52

    Uupumus on otettava todesta. On vain osattava hidastaa vauhtia ja pysähtyä. Luovuudelle se tekee hallaa, kun ideoita pyörii päässä, mutta toteutumaan ei niitä vaan jaksa. Mutta lepoa ja rentoutumista sinulle! Toivottavasti luovuus puhkeaa kukkaan kun lämpö valtaa maan. 🙂

    • Vastaus Ilona 04/05/2017 at 15:37

      Aloin pikku hiljaa uskoa viisaampia ja noudattaa neuvoja ottaa pieni breikki – luulen että se oli hyvä päätös ja sopivaan aikaan tehty. Kiitos Pihla, kyllä tästä taas pian vauhtiin päästään! 🙂

  • Vastaus pilke silmäkulmassa 29/04/2017 at 06:12

    Komppaan edellistä kirjoittajaa. Ei kun sormet multaan ja työ asiat vähäksi aikaa sivuu, Herkutteele, liiku, tutkiskele, äläkä ressaa. Kyll se siit, näillä mausteilla :). Itselläkin tuossa odottaa vapaa-ajan projekti, n. 80 mottia rankoja, polttopuuksi tekemistä. Eiköhän siinä sielu lepää ja muut työasiat unohdu :D)).

    • Vastaus Ilona 04/05/2017 at 15:39

      Kiitos 🙂 Nyt on jo toista viikkoa ollut työmoodi kytkettynä pois päältä, kovin paljon en ole pihalla sormet mullassa ollut mutta kannoin sentään kolme sylillistä halkoja liiteriin 😀 Ajoitus on siinäkin mielessä oivallinen, että nyt ehdin istua Torpan pihalla kaikessa rauhassa ja ihmetellä kun ruoho alkaa puskea pintaan ja oravilta vaihtua turkki kesäväriin.

  • Vastaus Kirsi-Maria 29/04/2017 at 10:26

    Apurahatutkijana olen ollut samankaltaisessa tilanteessa, se kun on monin tavoin hyvin yrittäjämäinen asemaltaan. Sairauslomatodistus on merkityksellinen lähinnä itselle: nyt on lupa levätä. Työt kasaantuvat, eikä oikeasti välttämättä ole varaa olla kahta viikkoa tekemättä niiden eteen yhtään mitään, mutta tuntui tänäkin keväänä hyvin tärkeältä saada lääkäriltä ”lupa” olla lomalla. Sinulla on ollut aikamoisten muutosten talvi, hyvä että hellität hetkeksi. <3

    • Vastaus Ilona 04/05/2017 at 15:41

      Juuri näin, yrittäjänä tai senkaltaisessa duunissa sillä ”lupalapulla” ei juuri muuta hyötyä ole eikä sitä tarvitse esittää kuin itselleen todisteeksi siitä että saa olla pois töistä. 🙂
      Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, kesä on taas kuitenkin niin vauhdikasta aikaa niin työn kuin torpparielämän suhteen, että sitä varten on hyvä kerrankin vähän valmistautua ja ladata omia akkuja.

  • Vastaus Varpuslintu / viikarivartti.blogspot.fi 29/04/2017 at 10:28

    Minäkin komppaan. On hienoa, kun ihminen osaa tunnistaa oman uupumuksensa, hakeutua lääkärille ja sairaslomalle. Itse en aikanaan tajunnut sitä, minkä johdosta burnouttasin ihan täysillä ja olen edelleen sairaslomalla, nyt kolmatta vuotta. On ihan toinen juttu lomailla muutama päivä tai viikko tai vaikka kuukausikin ja sitten jatkaa virkistyneenä duunissaan, kuin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle moneksi vuodeksi tietämättä, milloin pääsee taas palaamaan asiaan normaalin elämän kanssa. En suosittele tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa kenellekään.

    • Vastaus Ilona 04/05/2017 at 15:50

      Voi ei Varpuslintu, tuo ei kuulostaa ollenkaan mukavalta vaihtoehdolta! Itsekseni olen ajatellut, että ilman tätä saikkuakin olisin pärjännyt, sillä olo ja jaksaminen eivät olleet ihan finaalissa ja olosuhteet talven erilaisten käänteiden jäljiltä olivat rauhoittuneet lähes normaaliksi. En tiedä – ehkä hyvä että en kokeillut sitä että ”minä mitään lepoa tarvii”… Nyt olen joitakin päiviä nukkunut iltapäivään, parhaana päivänä iltakahdeksaan, joten ehkä tässä pientä fyysistäkin väsymystä on havaittavissa..? Lisäksi niska, hartiat ja olkavarret ovat alkaneet kipuilla siihen malliin että ihan kokonaisvaltainen lepo ja itsensä hoitaminen näyttää olevan nyt hyvinkin ajankohtainen asia. Siispä lepäämisen lisäksi on vihdoin aika varattuna hierojalle, suunnitelmia sen jälkeisestä liikunnan aloittelusta varovaisesti tehty, aika varattu myös vanhalle tutulle terapeutille ja itselle rakkaiden asioiden harrastaminen pitkästä aikaa saatu aluilleen (saunominen, lukeminen, piirtäminen esimerkiksi)

  • Vastaus helmihuvilablog 15/05/2017 at 07:34

    On hyvä, että pidät itsestäsi huolta ja kuuntelet tuntojasi! Meille luovan alan yksinyrittäjille se on elinehto. Ja kun aivot lepäävät, ne samalla alitajuntaisesti työstävät uutta. Ihan huomaamatta.

  • Vastaa käyttäjälle pilke silmäkulmassa Peruuta vastaus