Tasan vuosi sitten kohdattiin ensimmäistä kertaa tämän pikku tyypin kanssa. Aika valloittava tapaus!
Olin kuvaamassa metsässä isäni vanhaa autoa, zoomailin sisään enkä huomannut, että hattuhyllyllä on jotain muutakin kuin kangasmytty. Kunnes se liikahti.
Niin taisin liikahtaa minäkin – koska luonnollisesti ensi reaktio on että nyt siellä on hiiri, ja hiiren nähdessään täytyy aina horjahtaa vaistomaisesti vähän taaksepäin. Mutta kun alkujärkytyksestä toivuttiin, jäimme katselemaan toisiamme pitkäksi aikaa. Enkä arvannutkaan, että hänen koko perheensä tulisi asumaan kanssani torpalla koko kesän…
Ei kommentteja