Torppa

Huhtikuu: kevättä kohti

01/04/2019

Metsamansikka

Maaliskuussa keskityin pakastimen harvennushommiin. Mansikoita on vielä jonkin verran, samoin metsämansikkaa joka pakastettuna ei ole parhaimmillaan, ainakaan ilman sokeria. Mustikat alkavat vihdoin olla lopussa.

Kuusenkerkkää on vielä iso rasiallinen – en ole osannut sitä oikein mihinkään käyttää.

Ja muutoin omavaraisuusrintamalla ollaankin vielä talviunilla.

_B1B3675 2

Torpan pihamaa on vielä paksun lumivaipan alla, joten en pääse tutkailemaan edes onnistuiko syksyllä tekemäni perennasiirrot isolta talolta torpalle. Syksyllä tartuin myös vihdoin toimeen ison tatarpusikon hävittämisessä: tilasin ison kasan hamppukatepaaleja torpan pihaan, ja peittelin tatarit kuitukatteella kauttaaltaan. Mielenkiintoista nähdä, miten paljon tatar puskee katteen läpi vai saanko kasvustoa sillä hillittyä. Tavoitteena olisi päästä tatarista jossain vaiheessa kokonaan eroon, ja mieluiten ilman torjunta-aineita.

Mutta hei: pelargoniat ovat heränneet! 8 ruukkua uinui pöydällä, niistä 2-3 näyttää kuolleen mutta lopuissa vielä pihisee henki ja pieniä vihreitä lehtiä. Ja kolme on jo nupuillaan! Miten suuri ilo pienistä kukkanupuista 🙂

Pelargonia Torpan Tytto

Tässä vielä vinkki katsottavaksi, mikäli ei ole jo tuttu: jos Strömsö ja Tanskalainen maajussi on jo katsottu, Yle Areenasta löytyy tämä symppis Fem-kanavan tv-sarja: Kekseliäs nikkari! Suositus 🙂

Sain kutsun osallistua tänä vuonna omavaraisuus-blogipostausten sarjaan, jota voitte seurata vuoden mittaan monessa kiinnostavassa ja innostavassa blogissa. Muissa some-kanavissa aihetta voi seurata merkinnällä #suuntanaomavaraisuus

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Tässä linkit luettavaksi huhtikuun postaussarjaan:

  1. Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/04/mita-maa-merkitsee-ruuantuotannolle-ja.html
  2. Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/04/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-3.html
  3. Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-3/
  4. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/04/hyotytarhan-suunnittelu-omavaraisuus.html
  5. Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=1918
  6. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/04/hektinen-huhtikuu.html
  7. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/04/suuntana-omavaraisuus-3-osa.html
  8. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/04/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
  9. Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/04/2019-suunnitelmien-eteneminen-14.html
  10. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/04/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-3.html
  11. Sorakukka https://sorakukka.com/?p=159
  12. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/04/01/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-3-esikasvatus
  13. Maatiaiskanasen Elämää https://maatiaiskananen.blogspot.com/2019/04/varikasta-omavaraistelua.html
  14. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/04/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-3.html
  15. Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/yhteispostaussarja-suunnitelmien.html?
  16. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/04/saajarki-ja-jaa-sarki.html
  17. Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/04/unelmana-omavaraisempi-elama.html
  18. Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=508
  19. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=1948
  20. Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/kevat-keikkuen-tulevi-ja-pari-muutakin.html
  21. Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/pienin-askelin-with-small-steps.html
  22. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/01/omavaraisuuteen-liittyva-kirjallisuus/
  23. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/polyttajapenkkisuunnitelma-etenee-lumesta-huolimatta/
  24. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1975
  25. Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuun-kirjavinkit/
  26. Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/kohti-omavaraisempaa-elamaa-osa-3.html
  27. Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=1366

Saatat pitää myös

21 Kommentit

  • Vastaus satu 01/04/2019 at 14:56

    Meillä kokeiltiin pelargonin talvettamista kellarissa, mutta epäonnistuimme. Mikä oli niksisi onnistuneeseen talvetukseen?

    • Vastaus Ilona 02/04/2019 at 11:38

      Muistan että äidilläni oli pelakuuruukut myös kellarin ikkunalla talvisin. Itsellä ne oli ihan vaan tuvassa ikkunan äärellä, ja kastelin ihan pikkuisen noin kerran viikossa tai harvemmin. Sillä nuo rouvat on pysyneet hengissä toistaiseksi 🙂

  • Vastaus Luomulaakson Maria 01/04/2019 at 16:22

    Olen monesti yrittänyt talvettaa pelargoaniaa, mutta yleensä siinä epäonnistunut. Tänä vuonna tuumin, että olisi tarjolla vähän valoisa, viileähkö paikka, joka voisi toimia. Saas nähdä onnistuisinko! Ensi keväänä selviää sitten. 🙂 Sadun tavoin mielelläni kuulisin onnistumisesi salaisuuden. 🙂

    • Vastaus Ilona 02/04/2019 at 11:37

      Onnistun pelargonioiden kanssa varmasti ihan vaan siksi, että en osaa hoitaa mitään viherkasveja, mutta pelakuut ovat sitkeitä ja vähään tyytyväisiä. Valoisa pöydänkulma, viileä ilma ja pieni tiraus vettä noin kerran viikossa ovat minulla talveksi riittäneet rouville 🙂

  • Vastaus #Suuntanaomavaraisuus: Puutarhaguruni – Pienenpieni farmi 02/04/2019 at 15:34

    […] Torpan Tyttöi […]

  • Vastaus pienenpienifarmi 02/04/2019 at 15:37

    Pelargonioista tulee ihan mummola mieleen. Hänen kukkansa olivat kuulemma vanhempia kuin minä kyselyhetkellä 🙂

    • Vastaus Ilona 04/04/2019 at 09:42

      Pelakuut voivat tosiaan kukoistaa iänkaiken, kunhan selviävät talvien yli! Minun kukkani ovat valtaosaltaan jotain Tokmannin kesäkukkaosaston tapauksia, mutta eihän sitä tiedä vaikka nekin olisivat kovin pitkäikäisiä 🙂

  • Vastaus Urban Farming 02/04/2019 at 20:05

    Kuvasi maistuvat kesälle! Ihana kesäinen tuulahdus.

    • Vastaus Ilona 04/04/2019 at 09:40

      Kiitos, kesää tässä aletaan jo ootella… 🙂

  • Vastaus Kevät 02/04/2019 at 21:18

    Hih, pelargonioita meilläkin, tosin vain yksi eikä se näytä erityisen hyvältä. Toivottavasti piristyy vielä, pitäisiköhän sitä lannoittaa jollakin?

    • Vastaus Ilona 04/04/2019 at 09:40

      Lannoitus olisi kaiketi hyväksi, minä en oikein ole siinäkään asiassa pitänyt kukistani kovin hyvää huolta… Sinnittelevät ilmankin, mutta kuulemma kasvu ja kukkiminen olisi parempaa sellaista lannoitetikkujen avulla mitä tökätään ruukkumultaan.

  • Vastaus Jovelan Johanna 02/04/2019 at 23:46

    Heti ensimmäinen kuva sellainen, että suu vedessä sai lukea loput postauksesta! Jos sulla on sielä vielä kerkkää, kokeile vaikka kuusenkerkkälimonadia. Googlettamalla löytyy resepti, ainakin mun omaan vanhaan juttuun 😉

    • Vastaus Ilona 04/04/2019 at 09:39

      Ooh, ai kerkästä voi tehdä myös juomaa? Ihan mahtavaa, ehkä kokeilen semmosta. Kiitos vinkistä Johanna! 🙂

  • Vastaus Kotivaaraska 05/04/2019 at 07:17

    Voi noita metsämansikoita….. ainoa oikea kunnon mansikka! Heittäisin kerkät myös juomaksi tässä vaiheessa, sillä meillä yleensä aloitetaan keväällä, sitten on raparperijuoman vuoro – talven jäljiltä kun kaikki muut on jo loppu. Biolan on tosiaan siitä hyvä, että siihen saa varaosia, kannattaa vaan katsoa tarkkaan, minkä näköinen se alkuperäinen on, kun niitä vuosimalleja ja merkkejä on kuin autoissa konsanaan!

    • Vastaus Ilona 05/04/2019 at 13:00

      Ok, kiitos vinkistä! Jos ne risat osat on vielä tallessa niin taidan siis marssia niiden kanssa kaupoille ostamaan uusia.

  • Vastaus Sanni / Riippumattomammaksi 06/04/2019 at 13:16

    Jos kuusenkerkkiä riittää, niin kannattaa kokeilla tehdä niistä myös siirappia 🙂 Ylivertainen flunssarohto, ja helppo tehdä! Ihanan kesäisiä kuvia, täälläkin vielä lunta riittää vaikka ulkona on nytkin +12 lämmintä…

    • Vastaus Ilona 08/04/2019 at 10:11

      Mä yritin viime kesänä siirapin tekoa purkki auringonpaisteeseen -menetelmällä, mutta se meni jotakuinkin pieleen 😀 Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen keittämistä suosiolla. Nyt niitä ei ole pakasteessa ihan niin paljoa että viitsisin niitä alkaa keittelemään, mutta pianhan se on jo uusi kerkkäsesonki! 🙂

  • Vastaus Tiiu/Puutarhahetki 10/04/2019 at 07:22

    Ihanat kuvat! Tästä postauksestasi tuli ihan kesäinen olo. Aurinkoista huhtikuuta!

    • Vastaus Ilona 11/04/2019 at 21:07

      Kiitos Tiiu, sulle samoin 🙂

  • Vastaus Minna Enqvist 03/05/2019 at 09:28

    Kyllä ensimmäisistä kukan nupuissa on syytä iloon! Se on varma merkki siitä, että kevät tulee!

    • Vastaus Ilona 06/05/2019 at 10:20

      Kyllä, todellakin! Samoin ilahdutti suunnattomasti pikkuruiset lehtisilmun alut ruusupensaissa 🙂

    Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus