Miten onnistui omavaraisuus 2019?

Sienet emalimukissa

Satokausi 2019 – miten meni torpalla? Nyt kun mietin kulunutta kesää, voin sanoa vilpittömästi että täällä on tapahtunut hurjan paljon kaikkea. Viljelyksen osalta ei ehkä niinkään, mutta ehkä muu aktiivisuus sitäkin kompensoi.

Omavaraisuutta keväällä olivat villiyrtit (eli tuttavallisemmin rikkaruohot pihasta) ja vapun tienoilla hauet omasta katiskasta. Sitten omavaraisuuspuolella siirryttiin enemmänkin toiselle linjalle: polttopuuvaraston kasvattamiseen, lisäeristyksen tekemiseen, uunien säntilliseen lämmitykseen, nurkkien tiivistämiseen, salaojan kaivamiseen. Asumismukavuuden parantamiseen talven varalle. Olosuhteiden kohentamiseen ylipäätään niin, että ensi vuonna voisi huolettomammin keskittyä vaikka sitten siihen viljelyyn, marjastukseen ja säilöntään.

Kesän hyötyviljely käsitti lopulta vain muutaman kesäkurpitsan kasvatuslavalla. En tiedä mitä niiden kanssa meni pieleen, mutta niistä saatiin yksi (!!) iso kurpitsa syötäväksi. Syksyn viime hetkillä oltiin saamassa sentään kolme lisää, mutta viimeisenä yönä ennen pakkasia joku metsän eläin kävi ne nyysimässä. Kaikki kolme.

Viime syksynä istuttamani perennat kärsivät hieman kuivuudesta ja lannoituksen puutteesta. Äidin vanhasta kukkapenkistä siirtämäni pionipistokkaat selvisivät nipin napin hengissä juolavehnän seassa, kunnes ne epähuomiossa ajettiin matalaksi siimaleikkurilla. Mitä luulette, mahtavatko nuo perinnepionit enää ensi keväänä nousta maasta ollenkaan..?

Metsän antimetkin jäivät varsin pienelleen. Mustikkaa keräsin koko kesänä muutaman kourallisen, niin että niistä sai paistettua yhden piirakan. Vadelmat ja metsämansikat jäivät metsään, mansikkaa sentään ostettiin torilta pakastukseen. Kantarelleja löysin pari kourallista, myöhemmin puolikkaan lampaankäävän ja nyt marraskuun alussa pari isoa kulhollista suppilovahveroa. Nekin paistetaan tuoreeltaan ruoaksi, silleen tykkään sienistä enemmän kuin säilöttynä.

Mansikkahilloa ehdin keittää, nekin niistä torilta ostetuista, ja Lapin minilomalla ehdin kerätä puolukkaa ja variksenmarjaa puoli kiloa niin, että sain niistä pari pikku purkkia hilloa talven herkutteluun.

Pyhäinpäivänä sentään laitettiin viime hetkillä maahan pari riviä porkkanaa syyskylvönä. En ole aiemmin moista kokeillut, saapa nähdä mitä keväällä maasta nousee vai nouseeko.

Kesän aikana todellakin keskityttiin muihin asioihin kuin viljelyyn ja ruokavarastoihin. Onneksi ruokaa saa kaupasta, niin ei näännytä nälkään..!
Sen sijaan on viikko ja kuukausi toisensa jälkeen siivottu, raivattu, tyhjennetty varastojen romukasoja, huollettu taloa ja sen eristyksiä. Kaikessa taustalla ajatus, että talven jälkeen olisi edellytykset kunnossa palata taas marjastuksen, sienestyksen ja villiyrttien pariin. Aloitella laajemmin hyötykasvien viljelyä. Rakentaa kasvihuone. Kunnostaa maakellari. Tehdä kaikkea sitä, mitä tänä kesänä ei ehditty. Ensi kesää siis odotellessa… Mutta huojentavaa silti, että sitä ennen voi hiljentää vauhtia ja ja viettää talvea rauhassa.

Omavaraisuus blogeissa -teema jatkuu…
Olen ollut mukana omavaraisuus-blogipostausten sarjassa, tosin kesäkiireet veivät mennessään ja muut kirjoittivat kesän kuulumisia siinä missä minä touhusin muita asioita. Mukana oli kuitenkin iso liuta kiinnostavia, innostavia ja minua rutkasti valistuneempia omavaraistelijoita. (Muissa somekanavissa aiheesta löytyy hakusanalla #suuntanaomavaraisuus)

Tässä linkit luettavaksi marraskuun päätös-postaussarjaan:

Tsajut
Jovelan talopäiväkirja
Harmaa torppa
Puutarha hetki
Sarin puutarhat
Palokankaan pientila
Metsäläisten elämää
Sorakukka
Rakkautta ja maanantimia
Caramellia
Kohti laadukkaampaa elämää
Korkeala
Riippumattomammaksi
Vehkosuo
Pienenpieni farmi
Laura eli Javis

Koto, Ruoko ja Kaiko, uusia kavereita

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässäpä teille vinkki Jyväskylän kaupunkivisiittiä varten! Koto Designmarket, oman määritelmänsä mukaan ”designmerkkien kyläkauppias Jyväskylän sydämessä”.

Jyväskylä on tätä nykyä minulle se lähin isompi kaupunki johon mennään jos tarvitaan jotain mitä Joutsasta ei saa. Ja onhan se toki joskus ihan kiva istua kivassa kahvilassa, syödä jätskiä kävelykadun varrella tai mennä vaikka kangaskauppaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun kauppakeskus Seppä avattiin Seppälän alueelle, mietin miten keskusta jaksaa pitää pintansa. Ketjuliikkeet tuntuvatkin minun mielestäni panostavan nyt Sepän myymälöihin enemmän, mutta onhan täällä kaupungin ytimessäkin onneksi vielä nähtävää. Kuten nyt tämä Koto Designmarket, josta ostin pari uutta kaveria kotiin: Kaiko ja Ruoko Design, kotimaisia vaatemerkkejä molemmat.

Kaikon vihreä Wild Dots -mekko on ylimmässä kuvassa; se toi ihan ensinnä mieleen mummoni suosimat kuosikankaat, mutta yhtäkkiä mekko olikin Essin kannustuksesta (kiitos myös kuvan otosta!) minun päälläni ja sitten jo huomasin ostaneeni sen itselle. Tässä alla on puolestaan keskisuomalaisen Ruoko Designin teepaita.

Ruoko Design Torpan Tytto

Koto on täynnä eri vaatebrändejä, sisustustuotteita, koruja ja laukkuja. Kotokulmassa voi istahtaa myös juomaan kupin kahvia tai teetä. Tuotteet ovat kaikki vastuullisesti tuotettuja ja siten ihan hyvä valinta, jos shoppailla haluaa/tarvitsee. Omalle porukalle voi halutessaan varata private shopping -illan myymälään. Olipa ihan mainio paikka, suositus tälle!

Ja koska pääsin täällä käymään osana Visit Jyväskylän Ihannaiset-retkeä, saatiin vielä alennus jaettavaksi blogin lukijoille: www.kotodesignmarket.fi -verkkokaupasta 15.10.2019 saakka 10% alea kaikista normaalihintaisista tuotteista, kun kirjoitat tilauksen oheen koodin IHANNAISET10. Minimitilaus 20€, tarjouksen voi hyödyntää myös jos tilaat tuotteen verkkokaupasta ja noudat liikkeestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Ja jos joku näitä alekoodeja miettii – minä saan tällaisen koodin vinkkaamisesta itselleni hyvän mielen. Käyttäkää siis ihmeessä pian hyväksi ennen kuin koodi vanhenee)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Retkemme Jyväskylässä jatkoi Kotossa nautitun teekupillisen ääreltä Frans & Sandra Bistroon, joka osoittautuikin ihan tosihyväksi lounaspaikaksi. Rennon ja fiinin välimaastoisesta bistrosisustuksesta erityismaininta! Myskikurpitsakeitto oli erinomaista, siitä kiitosta myös.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltapäivällä jatkoimme kierrosta Puttipajaan, jyväskyläläiseen kynttilätehtaaseen jossa on kynttilöitä tehty käsityönä jo yli 40 vuotta. Torpan Tytön lempparijuttuja syksyssä ovat kynttilät, ja nytkin ostin muutaman kotiin. Lahjaksi ja testattavaksi sain lisäksi kauniin läpikuultavan oliivivaha-kynttilän, joka on uusinta uutta – Puttipaja valmistaa näitä vegaanisia Oliva-kynttilöitä ensimmäisenä Suomessa.

Osoite on muuten muuttunut: Puttipajan upea liiketila Vaajakosken Naissaaressa on vaihtunut nyt tehtaanmyymälään Talsanniementielle, tosin ihan lähelle edellistä sijaintia. Nykyisellään putiikki on aiempaa pienempi, mutta samat tuotteet täältä löytyy edelleen. Kannattaa piipahtaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitos Visit Jyväskylä vielä tästäkin kierroksesta, ja kiitos matkaseurasta Ihannaiset bloggaajat: Katja/Optimismia ja energiaa, Maarit/Pää pilvissä, Marika/Teehetkien koti, Minna/Tyttö sinä olet vahva, Essi/Piece by Piece. Ja oppaamme Emmi! :)

* Visit Jyväskylän järjestämä pr-matka *

 

Varjolan tila, uuden ajan maaseutumatkailua

Varjolan Tila Navettaravintola

* Visit Jyväskylän järjestämä pr-matka *
* Hyödynnä alennuskoodi! *

Maalaistyttönä kiinnostun aina, kun tulee puhe maaseutumatkailusta. Viimeistelty kokonaisuus ja eleetön estetiikka sytyttävät mielenkiintoni vielä isommin. Kun minulle hiljattain annettiin avain Riihihuvilan huoneistoon Varjolan tilalla Laukaassa, avasin oven ja nostin matkapakaasin eteiseen, totesin yhdellä vilkaisulla että tässä sitä nyt on. Tasokasta, uuden ajan maatilamatkailua luonnon helmassa.

Riihihuviloiden huoneet ovat uusia, hiljaisia ja pohjoismaisen kauniita, ilman turhaa kikkailua. Omalta terassilta näkee huojuvat männyt ja kuohuvan koskimaiseman, eikä liikenteen melu tänne asti yllä. Ravintolan parkkipaikalle on viiden minuutin kävelymatka, joten majoittujat saavat olla ylellisesti omassa rauhassaan. Tällainen paketti vastaa minusta ihan täydellisesti uuden ajan kysyntään.

Varjolan Tila Kuusaankoki

Matkailuyrittäjyys on ollut sydäntäni lähellä jo liki parikymmentä vuotta, vaikka en itse sen alan yrittäjä olekaan – ainakaan vielä. Opinnot kuljettivat aikanaan poikkitieteellisesti matkailun maailmoihin. Matkailuyrittäjyys ja erilaiset suomalaisten matkailuyrittäjien tarinat saivat minut jo silloin melkein kyyneliin; kaikki se työ ja uurastus sen eteen, että matkailija saisi rahansa vastineeksi matkallaan unohtumattomia elämyksiä ja enemmän.

Edelleen minussa liikahtaa, kun mietin yrittäjää joka kehittelee ja toteuttaa lomalaiselle elämyksiä, estetiikkaa ja timanttista palvelua. Varjolan tilalla koin sitä samaa palvelujen ja elämysten tarjoamista: ei vain liukuhihnalta majoitusta ja aamupalaa, vaan aitoja elämyksiä ja puhdasta luontoa, sekä viimeisteltyä hotellityyliä valkoisine pöytäliinoineen ja kristallilaseineen – ihan siellä Navettaravintolan perimmäisissä, kiviseinäisissä holveissa asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin viikonloppuretkellä muutaman muun bloggaajaleidin kanssa Jyväskylässä ja Laukaassa. Visit Jyväskylän järjestämällä IhanNaiset-reissulla tutustuttiin muutamaan matkailijalle sopivaan kohteeseen, ja muista kerron teille pian lisää. Nyt en oikein osaa muuta kuin huokaista uudestaan, kun katson näitä Varjolan tilan valokuvia.

Sillä jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin mielelläni jäänyt Orsi-huvilan huoneeseeni pidemmäksi aikaa. Jatkanut tunnelmointia villasukissa, juonut lisää teetä ja ihan vain ollut hiljaa. Sellaista hidasta, elvyttävää lomailua tuntuu minun kehoni syksyyn kaipaavan, ja sitä – monenlaisten ohjelmapalvelujen rinnalla – Varjolassa toden totta on tarjolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällaisen ylityksen jälkeen lienee turha edes vakuutella enempää, kuinka Navettaravintolan illallinen sekä perjantai-illan savusauna porealtaineen olivat nekin viimeisen päälle hyvää elämystä. Veikkaanpa, että täällä saa helposti rahalleen vastinetta ja enemmänkin.

Mutta se ehkä paras juttu: saan vinkata teille alekoodin, jolla Varjolan tilan hemmottelupaketista saa 10% alennuksen. Hemmottelupaketti pitää sisällään upean savusaunan ja porealtaat, koskiseikkailun, ruokailut sekä majoituksen Riihisviitissä. Ilmoita varauksen yhteydessä koodi IHANNAISET. Niin oiva paikka syyslomaa, pikkujouluja tai perheviikonloppua varten! Käyttäkää ihmeessä hyväksi – eli tämän linkin kautta pääsee kurkkaamaan tarjousta.

Kiitos Varjola! Voi olla että tapaamme vielä uudestaan.

Pääskyjen aika

Tervapaasky Nuutti

Tänään katselin talon yllä lenteleviä tervapääskyjä, ja mietin mahtaako joku niistä olla Nuutti.

Viime kesänä, heinäkuun loppupuolella, kissat löysivät terassin kupeessa värjöttelevän pienen linnunpoikasen, joka vastoin tervettä järkeä hilasi itseään lähemmäs sen sijaan, että olisi vetäytynyt kissoista etäämmälle. Menin tutkimaan kännykän ja googlen kanssa, ja pian kävi ilmi että edessäni oli pikkuinen tervapääsky.

Google tiesi myös kertoa, että sellainen ei pärjää maahan pudottuaan, eikä sen emo pääse sitä pelastamaan sillä niiden siivet eivät ole suunniteltu maasta ponnistamiseen. Tervapääskyt elävätkin ilmassa tai korkealla pesissä, eivätkä koskaan laskeudu maan tasalle. Niinpä nostin linnun pahvilaatikkoon, soitin Heinolan lintutarhalle, hain kaupasta paketin jauhelihaa evääksi ja otin linnun luokseni hoitoon.

Hänestä tuli Nuutti, ensimmäisen suomalaisen naislentäjän neiti Knuutilan mukaan.

Tervapaasky poikanen

Ensimmäisen yön Nuutti kuorsasi kaupunkiasunnolla yöpöydän laatikossa, villasukan päällä. Sen jälkeen seuraavat pari viikkoa se nukkui vieressäni sängyllä, herätti 2-3 tunnin välein pontevalla piipityksellä ja minä heräsin tunnollisesti ruokkimaan cocktailtikulla jauhelihaa pienen Nuutin suuhun. Vettä juotin pullonkorkista painikkeeksi. Päivät Nuutti vietti kanssani päivän askareissa tai toisinaan pahvilaatikossa omassa huoneessa, jonne kissat eivät päässeet häiriköimään. Nuutti kiipesi olkapäälle tai paidan kaulukseen roikkumaan, joskus jopa autoilin niin että Nuutti nökötti kauluksellani. Välillä se kömpi kauluksesta sisään ja kainaloon nukkumaan.

Paaskynen poikanen kotihoito

Minä syötin, juotin, siivosin ja silittelin. Pyydystin kärpäslätkällä tuoretta riistaa eli kärpäsiä, ne olivat Nuutin suurinta herkkua ja niille tuntui olevan aina vatsassa tilaa. Mittasin siiven mittaa päivittäin, tai ainakin silloin kun Nuutti suostui venyttämään siipiään. Punnitsin keittiövaa’alla päivittäisen painon. Odotin, että siivet kasvavat tarpeeksi, ja sulat vahvistuvat niin, että päästään harjoittelemaan lentämistä.

Samaan aikaan tyhjennettiin vanhempieni taloa tulipalon jäljiltä ja myyntiä varten. Nuutti vietti paljon aikaa sen talon lasikuistilla, ja retkieväänä siellä syötiin lasikuistin ruuduilla pörrääviä tuoreita kärpäsfileitä.

Ja sitten sitä harjoiteltiin: minä juoksin kerrostalon nurmikkoa ympäri Nuutti kämmenellä, yritin saada sitä ymmärtämään vauhdin riemua ja saada ilmaa siipien alle. Naapurit saivat samalla viihdettä.

Lopulta koitti ensimmäinen lentoyritys, ja se epäonnistui pahasti: heitin Nuutin korkealle ilmaan, mutta sen sijaan että se olisi levittänyt siipensä, se vain pätkähti suorinta tietä alas asfalttiin. Sen jälkeen harjoiteltiin nurmikolla, mutta Nuutti ei uskaltanut edes yrittää. Se tarrasi kynsillään kiinni sormeen, tuijotti suoraan silmiin ja painautui kämmentä vasten. Muutaman kerran sain sen heitettyä ilmaan, mutta lento jäi pariin pieneen siiven heilautukseen.

_B1B8361

Ja sitten koitti ilta, jolloin kaikki pihan tervapääskyt lähtivät kohti etelää. Piha ja taivas hiljeni. Olikohan jo liian myöhäistä? Minä juoksutin Nuuttia edelleen nurmikolla, heitin pari kertaa lentoon ja juoksin noukkimaan pikkuisen taas nurmikon seasta syliini ja turvaan. Sitten heitin vielä kerran – ja silmänräpäyksen jälkeen Nuutti oli lentänyt suoraan naapuritalon kulman taakse. Pelkäsin, että se törmää puuhun tai pudottautuu katonräystäälle, jolloin sitä on mahdoton enää saada käsiin ja uudelleen lentoon. Etsin Nuuttia sydän kurkussa koko illan, kunnes oli liian pimeää nähdä enää mitään. Heräsin aamulla kuudelta jatkamaan etsintää, mutta Nuuttia ei enää näkynyt missään.

Voin vain toivoa, että se lensi sille tielleen ja tavoitti ystävänsä matkalla etelään.

Hyvää matkaa Nuutti, vielä kerran. Olisipa suloista, jos olisit nyt tänä kesänä muiden mukana taas täällä, kotipihan yllä lentämässä ja kasvamassa aikuiseksi.

Kesä tulee ja pihahommat etenee

Tänä keväänä intaannuin puutarhanhoidosta niin, että ostin siemeniä kesäkurpitsan ja punajuuren kasvatusta varten. Kun toukokuu oli jo pitkällä, tyrkkäsin avaamattomat siemenpussit kaappiin odottamaan seuraavaa kevättä ja ostin Hankkijasta valmiit kesäkurpitsan taimet. Enää puuttuu kasvatussäkki, kun totesin että noin vaatimattomalle kasvimaalle ei ehkä tarvita kovin isoa multakasaa.

Mutta hyvä alku, ja hyvä yritys. Ensi keväänä etenen taas pikkuisen pidemmälle hyötykasvitarhurina…

Syksyllä pihaan siirtämistäni ruusupensaista kaikki ovat lähtenet kasvuun, samoin kaikki kolme perinnepionilajiketta.

Nyt sain äidiltä vielä uunituoreen angervopensaan taimen. Lupasin istuttaa sen torpalle, sillä äitini rivitaloasunnon pihalla sitä jo kasvaa entuudestaan. Itseluottamukseni perennojen istuttajana on kohentunut noin 250% kuluneen puolivuotiskauden aikana!

Villiyrttien kanssa mennään sopuisasti satokausikalenteria mukaillen. Vuohenputken paras versokausi meni ohi hujauksessa, mutta ruoanlaiton lisäksi ehdin pikkuisen kerätä myös pakastimeen. Niittämällä tulee toki uusi sato, jos sellaista ehtii tässä muiden kesäkiirujen keskellä enää miettiä…
Maitohorsmaa ehdin paistella pannulla aika monesti (kuten kuvassa), mutta nyt sekin alkaa olla jo kasvanut herkkukauden ohi. Viimeksi salaattiin päätyi lemmikin kukkia ja poimulehteä. Voikukkaa yritän ehtiä keräämään marmeladia varten, jos vain oikeat työt antavat myöten. Nokkonen odottelee myös poimijaansa, joskin viime vuoden nokkosen lehteä löytyy vielä kuivattuna kaapista. Ja syreenit, nekin ovat jo valmiina poimittavaksi..!

Mutta sitten se yksi murheenkryyni: japanintatar. Bambuviidakko oli vuosikymmenien ajan kasvanut melko maltillisesti omalla palstallaan ulkohuussin edustalla, mutta kesälampaani taannoin saivat tatarin jotenkin jännästi leviämään, ja bambua olikin yhtäkkiä tuplasti enemmän. Viime syksynä päätin, että tatar saa lähteä, ja kaunis ajatukseni oli hävittää se lempein luomukeinoin. Se keinohan tuntuukin olevan ihan yhtä tehokas kuin kaikki muurahaisten karkottamiseen kokeilemani luomumetodit eli vaikutus lähellä nollaa… Mutta olen sisukas ja minulla on lapio, joten ihan vielä en luovuta.

Peittelin syksyllä koko tatarpläntin hamppukuitukatteella. Ajattelin tukahduttaa kasvin ikiuneen lempeästi. Mutta pah, parin päivän välein tatar puskee uusia ja yhä tanakampia versoja katepeitteen läpi, ja teloitan niitä sitä mukaan lapiolla poikki. Juurakkoihin en ole vielä koskenut, koska ne ovat sen aika hintavan hampun alla ja haluaisin vielä edes vähän uskoa, että siitä hamppuhankinnasta olisi ollut edes pieni hyöty… Tästä aiheesta lisää toisella kertaa.

Omavaraisuus blogeissa -teema jatkuu…
Olen siis mukana omavaraisuus-blogipostausten sarjassa. Mukana on iso liuta kiinnostavia, innostavia ja minua rutkasti valistuneempia omavaraistelijoita. Muissa somekanavissa aiheesta löytyy hakusanalla #suuntanaomavaraisuus

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Tässä linkit luettavaksi kesäkuun postaussarjaan:

Paluu Torpalle

Kelttikorut Torpan Tyttö

Ehkä tiedätte miltä tuntuu juurettomuus. Tai se tunne, kun palaa omille juurilleen ja tietää että on palannut kotiin.

Joskus juurettomuuden ja eksyneen olon tunnistaa vasta myöhemmin, kun katsoo omaa elämäänsä vähän taaksepäin.

Antiikki aterimet

Olen sanonut, että juureni ovat kasvaneet syvälle torpan peltoon. Enkä siinä edes liioittele: täällä mieli hiljenee ja hengitys syvenee. Tiedän selkeämmin mitä haluan, kuulemma näytänkin erilaiselta.

On ollut vähän kaikenlaista, kuluneet pari vuotta. Tai ehkä ne 15 vuotta, jotka ovat vierineet siitä kun muutin Helsinkiin. On ollut välillä levotontakin poukkoilua ja oman paikan hakemista. Näkymättömyyttä ja näkyväksi tulemisen yritystä. Unelmia ja niiden jalostumista, välillä menemistä väärään suuntaan ja sitten taas paluuta takaisin omalle tielle. Moni asia tuntuu nyt jälkeenpäin ajatellen kaukaiselta ja jopa itselle vähän vieraalta.

Syreeni silmu

Ja lopulta päätinkin, että minä tyttö muutan takaisin maalle.

Joutsaan muutosta on nyt jo pari vuotta, ja senkin jälkeen on ollut vähän kaikenlaista. On pitänyt kasata välillä itsensä ja välillä eräskin muuttokuorma paikasta toiseen, järjestellä omia ja toisten asioita. Hakea paikkaani paluumuuttajana ja siirtää yrityksen toiminta uusiin ympyröihin.

Torppa on saanut olla muuttolaatikoiden logistiikkakeskus ja päävarasto, ja asuminen kaiken kaaoksen keskellä täällä on ollut välillä mahdotonta.

Takkatuli Fireplace

Mutta onpa vaan ihanaa, että nyt alkaa selkiytyä! Muuttolaatikot on kannettu pois, ja pääsen viimein asettumaan taas taloksi. Kuluneet pari viikkoa onkin ollut aika mukavaa: olen saanut painaa jalkapohjat vasten torpan puulattiaa, kulkea pellolla saappaat jalassa ja villasukat makkaralla, huokailla kevätluonnon kauneutta ja jännätä kelpaako uusi linnunpönttö kirjosiepoille.

Tänään draamaan kaarta taivutti myös uljas kurki, joka lensi puutarhan yli kuusenlatvoja viistäen. Ja jänis, joka talven jäljiltä kirjavana pomppi alapellon halki omissa ajatuksissaan. Minä puolestani löysin ensimmäiset horsman versot, jännitystä luvassa siis myös huomiseen lounaskokkailuun.

Täällä lintujen ja metsän eläinten keskellä tiedän taas oman paikkani, juuret pellossa ja mieli kirkkaana tähtitaivasta kohti. Täällä tiedän olevani minä, tiedän oikean suunnan ja tiedän että täällä on hyvä.

 

 

 

 

 

 

Villiyrttejä, järvikalaa ja kevätjuttuja

Järvikala omavaraisuus

Kevään tunnistaa muun muassa siitä, että kellonajasta riippumatta minut löytää usein konttaamasta pitkin pihamaata vuohenputken taimia keräämässä. Niinpä iltakymmeneltä kyykin tälläkin kertaa herukkapensaan juurella ja poimin vasun täyteen tuota vihreää vitamiiniherkkua piirasta varten. Vuohenputken sadonkorjuukausi on alkanut!

376A1088

Toukokuu alkoi yllättävänkin omavaraisesti vuohenputkella, järvikalalla, kompostorin virittelyllä ja maakellarin kuntotarkastelulla.

Yritin myös etsiskellä maitohorsman versoja parsan korvikkeeksi, mutta en vielä löytänyt yhtään. Tai sitten sen kanssa on sama juttu kuin suppilovahveroissa: ensin ei löydy yhtään, kunnes huomaa seisovansa kokonaisen sienimaton päällä.

Ensi vuotta silmälläpitäen olen hieman jo mittaillut paikkaa kasvihuoneelle. Sellaisen teko ei taida ihan tämän vuoden ohjelmistoon enää mahtua.

Hauki järvikala

Vappupäivän lounaskattaus koostui osin kaupan antimista, mutta tärkein oli omasta rannasta: järvestä tuoreeltaan nostettu hauki! Katiska heitettiin useamman vuoden tauon jälkeen kotirannassa matalaan rantaveteen, ja sen ansiosta on jo pari keskikokoista haukea päätynyt lähiruokana paistinpannulle. Takaisin vapaille vesille päästettiin pienemmät hauet sekä iso jengi sorvaa.

Jos muuten on hyviä vinkkejä sorvan käytöstä ruoanlaitossa, otan mielelläni vastaan. Sorva viihtyy perinteisesti kotirannassani, tuppaa mielellään katiskaan ja sillä on hieman epämääräinen maine ruokakalana. Voisiko sen yhtälön jotenkin ratkaista kotikeittiön hyödyksi..?

Vuohenputki verso torpan tytto

Omavaraisuus blogeissa -teema jatkuu…
Olen siis mukana omavaraisuus-blogipostausten sarjassa. Mukana on iso liuta kiinnostavia, innostavia ja minua rutkasti valistuneempia omavaraistelijoita. Muissa somekanavissa aiheesta löytyy hakusanalla #suuntanaomavaraisuus

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Tässä linkit luettavaksi toukokuun postaussarjaan: