Pariisin Kevät (ja kun kaikesta on jo 20 vuotta aikaa)

PariisinKevat3 Kerttu Malinen

On jonkinlainen juhlavuosi. 20 vuotta sitten pääsin ylioppilaaksi. Ajoin mintunvihreällä Corollalla ylettömän onnellisena siitä, että ajokortti oli avannut koko maailman pienen sivukylän tytölle. Ajoin myös kissan päälle autolla, mistä en ole vieläkään päässyt ihan yli. Muutin Lahteen opiskelemaan. Olin kesän töissä paikallisessa Alabama-kuppilassa.

Nyt Alabaman paikalla on ravintola Kellari, mutta seinät ovat samat kuin silloin. Ne oranssilla, ruskealla ja myrkynvihreällä maalatut tiiliseinät, preeria ja vankkurit seinämaalauksessa, samat jyrkät portaat ja jykevä puuovi kellarikuppilaan.

Kesätyöstä baarimikkona ja tarjoilijana on pyöreät 20 vuotta. En haluaisi uskoa vanhettuneeni, mutta jotenkin muut kanssaihmiset näyttävät aikuisemmilta. Oma peilikuvakin on vähemmän pyöreäposkinen kuin 18-vuotiaana. 20 vuotta tuntuu nostalgiselta ja haikealta. Pitkä aika, monta välietappia elämässä.

PariisinKevat5 Kerttu Malinen Sony

Alabamassa sain kerran 1000 markan tipin. Se teipattiin seinälle, siltä varalta jos tipin lahjoittaja tulisi myöhemmin katumapäälle. Ei tullut, ja kesän loputtua seteli siirtyi ehkä firman kassaan. Elin sen kesän tupakansavun keskellä, savu oli ainainen vieras baarissa ja baarintyöläisen vaatteissa. Joskus olin yövuoron jälkeen niin väsynyt, että nukuin hetken nurkkapöydän sohvalla ennen kuin ajoin kotiin.

Nyt olen iloinen, että pääsin opiskelemaan lehtimieheksi. Ravintola-ala olisi ollut toisenlainen tie, luultavasti paljon kuluttavampi.

Ja nyt, 20 vuoden jälkeen, Kellariin tulee esiintymään Pariisin Kevät. Olen monta vuotta toivonut, että paikallinen kesäfestarimme Joutsan Joutopäivät saisi esiintyjälistoilleen tuon artistin. Toiveeni täyttyy viikon kuluttua, kun Pariisin Kevät nousee lavalle Kellari Garden Partyssa, ravintolan takapihalla.

Silloin 20 vuotta sitten Arto Tuunelakin olisi ollut vasta 18-vuotias. Nyt ollaan molemmat jo vähän aikuisempia. Odotan innolla.

kellari garden party

Pariisin Kevään kuvat: Kerttu Malinen

Syreenit pulloon

Syrensaft

Syreenien aika on tänä vuonna aikaisin. Torpalla kukkivat violetti ja valkoinen, molemmat ikivanhoja mutta aina yhtä kauniita. Tänä vuonna bongasin vinkin tehdä kukista syreenimehua, joten tuumasta toimeen.

Pyynikki lasipullo

Netistä löytyy useampikin resepti tähän makeaan juomatiivisteeseen, minun syreenimehuni on Herkkusuun blogia mukaillen tämä:

30 pihasyreenin kukkaterttua
1 sitruuna (mieluiten luomu)
650 g sokeria
1 l vettä
15 g (noin 5 tl) sitruunahappoa

Sitruunahappo

Jotta mehuun saa tuon upean punaisen värin, käytä violetteja kukkia. Kerää kukkaoksat juuri ennen mehuntekoa, tai ainakin samana päivänä. Syreenit nuutuvat maljakossa nopeasti, ja kukintoja on helpointa käsitellä kun ne ovat vielä napakoita. Käytä vain tuoreita kukkia, kellastuneiden kukkien kohdalla olet jo myöhässä.

Syötävät kukat

Huuhtele kukat (ennen riipimistä, niin on helpointa) väljässä vedessä pariin kertaan. Näin saat mahdolliset öttiäiset ja pölyt pois. Siivilöi ja riivi kukat irti teräskattilaan tai muuhun kuumaa kestävään astiaan.

Pese sitruuna ja ota mehua varten siitä talteen keltainen päälliskuori ja hedelmäliha. Valkoinen osa kuulemma tuo juomaan kitkeryyttä, joten en lähtenyt kokeilemaan.

Kukkaismehu

Kiehauta vesi ja sokeri, anna kiehua kunnes sokeri sulaa. Kaada kuumana kukkien päälle, sekoita sitruunahappo sekaan ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä.

Kun seos on jäähtynyt, peitä muovikelmulla ja nosta jääkaappiin 2 vuorokaudeksi. Pese pullot ja kuumenna vielä puhdistusmielessä uunissa (100 astetta reilut 15 minuuttia), kiehauta korkit kattilassa.

Siivilöi mehu tiheän siivilän tai harsokankaan läpi. Minä käytin torpalta löytynyttä hunajasiivilää, mutta muutkin varmasti kelpaavat. Valmista mehua tulee annoksesta vähän reilu litra.

Valmis mehutiiviste on paksua ja hyvin makeaa. Omaan makuuni niin vahvaa ja makeaa (kun muutenkin juon harvoin kotitekoisia mehuja), että laimennussuhde oli jotakuinkin 1:10. Vahvan mehun ystävä laimentaa vähemmän – kokeile mikä on itsellesi suunmukaista.

Vähemmän sokeria tuottanee vähemmän makean lopputuloksen, seuraavassa annoksessa testaan vähentää sokerin määrää. Säilyvyys jääkaapissa pitäisi olla noin 1 kk, pakastimessa huomattavasti pidempään. Itse aion pistää osan mehusta pakastimeen jääpaloina, kunhan saan huomenna käsiini jääpalapusseja tai -muotteja.

Syreenimehu Torpan Tyttö

Mutta huh miten työlästä tämä talven ulkopuolinen aika on! Jos syksy on tyypillisesti mielletty säilönnän sesongiksi, sitä on todellakin myös tämän kevät ja alkukesä. Pakastimessa on nyt jo vuohenputkea ja kuusenkerkkää, terassilla on tekeytymässä kuusenkerkkäsiirappi ja huomenna teen toisen annoksen syreenimehua. Voikukkamarmeladi on to do -listalla, ja raparperille pitää keksiä kaikki mahdolliset reseptit – sitä on jo nyt ihan valtavasti.

Tuomenkukkamehua olisin myös kokeillut, mutta myöhästyin kun kukintoaika kesti vain hetken… Ehkä ihan hyvä niin. Ensi vuonnakin ehtii.

Vanha puutalo etsii uusia asukkaita

Rantala Pihamaa 4

Suuri talo, jossa asuin lapsuudestani kymmenen vuotta ja vanhempani kolmekymmentä, hiljeni reilu vuosi sitten helmikuussa. Siitä lähtien talo pidettiin käynnissä sähkölämmityksellä ja pienellä lämmöllä vesikiertoisissa pattereissa. Hakelämpökeskus käännettiin nollille. Käyttövesi kytkettiin päälle vain silloin, kun kävimme talossa. Muutoin talo oli autio.

Tiesimme, että näin ei voi jatkua loputtomiin – vanha puutalo tarvitsee asukkaita, elämää ja energiaa pysyäkseen kunnossa.

Itselläni oli omiakin haaveita: talo on kahteen otteeseen historiansa aikana toiminut majoituskäytössä – miksei se voisi herätä kukoistamaan vielä kerran bed&breakfast-majatalona tämän sympaattisen kylämiljöön keskellä? Mutta aika ja yhden ihmisen resurssit ovat rajallisia. Minulla on rakas torppa, josta haluan pitää huolta ja joka vaatii huomiota. On aika monta muutakin asiaa, jotka vaativat eri suuntiin aikaa, huomiota ja venymistä. Kaikkia unelmia ei ehkä ole tarkoitettu toteutettavaksi yhden eliniän aikana.

Viime viikolla teimme lopullisen ratkaisun: talo laitettiin myytäväksi. Isäni viimeinen urotyö, massiivisen puutalon kunnostus perheeni kodiksi, on nyt yksi päätökseen tullut tarina lisää tämän talon historiassa. Ja nyt talo on etsimässä uusia asukkaita.

Ulko ovi

Talo on suuri ja uuden remontin edessä. Tällaiseen taloon ei ole helpointa löytää ostajaa. Mutta eihän oikeastaan tarvitse löytää kuin se yksi, joka näkee talossa itselleen sen oikean. Sen potentiaalin, millaiseksi kartanoksi historiallinen talo parhaimmillaan taas voi muuttua. Sen käyttötarkoituksen, mikä näin suurella talolla ja pihapiirin navettarakennuksella voisi olla.

Joten siellä se nyt on, myynti-ilmoitus on Etuovi.com-sivustolla ja talo myytävänä. Nyt sitten odotellaan, että se yksi ja oikea uusi asukas näkee ilmoituksen ja tietää, että jokin etsimänsä on nyt löytynyt.

Rantala Pihamaa 3_2

 

Kohtaaminen metsän siimeksessä

pikku kettu logo

Tasan vuosi sitten kohdattiin ensimmäistä kertaa tämän pikku tyypin kanssa. Aika valloittava tapaus!

Olin kuvaamassa metsässä isäni vanhaa autoa, zoomailin sisään enkä huomannut, että hattuhyllyllä on jotain muutakin kuin kangasmytty. Kunnes se liikahti.

Niin taisin liikahtaa minäkin – koska luonnollisesti ensi reaktio on että nyt siellä on hiiri, ja hiiren nähdessään täytyy aina horjahtaa vaistomaisesti vähän taaksepäin. Mutta kun alkujärkytyksestä toivuttiin, jäimme katselemaan toisiamme pitkäksi aikaa. Enkä arvannutkaan, että hänen koko perheensä tulisi asumaan kanssani torpalla koko kesän…

Oi liian nopeasti etenevä toukokuu

Keltavuokko kukka

Toukokuu on yksi iso, näyttävä ja nopea humahdus. Lumet ovat sulaneet, pakkasyöt alkavat vähentyä, ihan kuin maassa jo joku ensimmäinen heinä vähän hennosti vihertäisi.

Ja kun seuraavan kerran räpäytät silmiäsi, joka paikassa kukkii, livertää, viheriöi, tuoksuu ja värittyy. Miksi pitkän talven jälkeen kaiken pitää tapahtua yhtä aikaa? Tiedä mihin suuntaan katsoisi ja mitä fiilistelisi – ja ihan liian nopeasti ne ensimmäiset hetket, ne mitä haluaisi fiilistellä eniten ja huokailla ihastuksesta, ne hetket menivät jo.

lemmikki kukka

Tänä vuonna tilanne on ollut tavallistakin hankalampi. Leskenlehtiä en ehtinyt juuri edes vilkuilla, nyt ne ovat jo menneet. Suosikkiyrttini vuohenputki on kohissut jo aikuisen mittaan torpan pihassa, koivun lehdet ovat isoja.

Ja juuri nyt torpalla kukkivat yhteen soittoon lemmikit, leinikit, metsäorvokit, ketunleipä, rentukka, vaahtera, voikukka, valkovuokko, pihan vuorenkilpi sekä jokunen vuosikymmeniä vanha narsissi, jotka näyttävät vähän myöhäisherännäisen pöllähtäneiltä kaikkien niittykukkien keskellä.

Vaahtera kukka

En tahdo pysyä perässä näiden kaikkien kukkien kanssa! Kevätähky.

Leskenlehti kukka

Arvonnan voittaja ja taas uusi aurinkoinen päivä

Pelargonia terassi

Vähän epäuskottava maanantai, kun voi istua terassilla hellemekossa, juoda  mehua (hienosta viinilasista, koska sitten ainakin tuntuu melkein sunnuntailta) ja naputella työviestejä sähköpostiin auringon kuumottaessa iholla.

Terassilla

Kiitos kaikille La Pâtisserie -kirjan arvontaan osallistuneille! Voittaja on JennaO.
Vaihdetaan yhteystietoja, niin kirja lähtee pian sinulle :)

Eväsretki rannalle

Paivakahvilla

Tänään oli kaunis päivä, joten lähdettiin äidin kanssa rantasaunalle ihmettelemään kevättä. Korkealle noussutta vedenpintaa. Laituria, joka oli talvella irronnut paikaltaan ja kääntyilee nyt rantavedessä hissuksiin välillä itään, välillä länteen.

Valkovuokkoja, joita vanhempani istuttivat tontille 30 vuotta sitten ja jotka ovat nyt hiipineet koko tontin leveydelle rinteeseen.

Hiirensyömiä kynttilöitä talven jäljiltä. Sokeria ja kahvia, joita löytyi koskemattomana peltirasiasta.

Pelargoniat

Sitten katettiin pöytä terassille, ensimmäisen kerran tänä keväänä. Ruutuliina löytyi rantamökistä. Kukat sattuivat sopivasti mukaan autoon, ja kun nostin ne pöydälle niin meillähän oli edessämme yhtäkkiä ihan täysi kesä.

Arabian-Wärtsilän kahvikupit ovat minulle, isoihin teemukeihin tottuneelle liian pienet teenjuontiin. Mutta onhan ne aika fiinit, sopivat siis sunnuntaikahvitteluun äidin seurassa.

Pelargonia

Ja taas kerran mietin, miksi en vietä täällä rannalla, aurinkoisella terassilla enemmän aikaa. Ehkä tänä kesänä.