Viherkasvit heräsivät kuolleista

Rahapuu

Kun talossa on riittävän kuuma ja savuinen ilma, ruukkukasvit eivät oikein tykkää. Tulipalon sivuvaikutuksena äitini intohimo, viherkasvit, saivat aika mittavia vaurioita. Kaikki hentomieliset, ohutlehtiset tapaukset kuivuivat kasaan ja nahkealehtisten rivit harvenivat huomattavasti.

Muutaman sitkeän yksilön päätin ottaa erikoissuojeluun. Ehkä ne selviytyvät? Nämä kaksi, rahapuu ja amazoninlilja, saivat värjötellä Torpan eteisessä aikansa, koska haisivat niin pahalle etten voinut ottaa niitä sisälle asumaan.

Ruukkukasvin hoito

Meni puolitoista kuukautta. Lehdet alkoivat yksi kerrallaan pudota pois.

Kuihtunut viherkasvi

Niinpä yhtenä pakkasaamuna nostin tyypit jo ulkoportaille kohti kompostia. Ja samalla huomasin mustuneiden varsien seassa pilkahduksen hentoa vihreää.

Kasvin verso

Siellä ne näkyivät, pienet uudet versot molemmissa! Eihän niitä nyt voi heittää roskikseen, niillähän on pentuja!

Verso

Otin vielä yhden riskin ja leikkasin kaikki nahistuneet oksat ja lehdet saksilla poikki. Ja tältä näyttää muutama viikko myöhemmin! En voi kuin ihailla miten reippaita ovat.

Amazoninlilja

Rahapuu on pikkuisen hitaampi, mutta sitäkin hauskempi on nyt seurata sen uutteraa puskemista kohti aurinkoa.

Rahapuun taimi

Vähän nostan hattua myös ikivanhalle joulukaktukselle, joka jatkoi tyynesti elämäänsä ja aloitti komean kukinnan kaiken lian ja sekasotkun keskellä Suuressa Talossa.

Nämä tyypit saivat aikaan sen, että nyt mietin jo Torpalle uusien sisäkasvien hankkimista. Siis minulle. Hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. Kyllä luonto vaan saa yllättäviä asioita aikaan…

 

Elämä imitoi taidetta

punamulta-aitta

Jos elämä imitoi taidetta, nyt olen ehkä keskellä elokuvaa. Elokuvassa on pienieleisiä juonenkäänteitä, yllätyksiä ja ilmeetöntä synkkää tragikomiikkaa. Ja loppu jätetään avoimeksi, valo kuitenkin pilkahtelee jossain edessäpäin. Ohjaajana tässä elokuvassa ovat Aki Kaurismäki ja Wes Anderson.

Päähenkilöitä on useampia, ja elokuvaa edetään eri henkilöiden näkökulmista vuorollaan.

jarvi-talvi

Koko kulunut talvi on ollut tapahtumarikas perheeni sisällä. On ollut sairautta, sairaalaa, huolehtimista, uudenlaisia järjestelyjä. Ja kun asiat alkoivat vihdoin asettua ja sujua uudella rutiinilla, suuressa talossa järven rannalla syttyi tulipalo ja kaikki kääntyi taas ylösalaisin.

Kaikki tapahtui niin yllättäen ja takavasemmalta kierrepallona, ettei asiaa voinut (noh, tietenkään) ennakoida.

luminen-metsa

Nyt on kulunut viikko siitä, kun seisoin suuren talon pihassa lumikinoksessa, ja odotin että eriväriset, nopeat pelastusajoneuvot saapuvat. Ja niitä saapui paljon.

Viikkoa myöhemmin alan olla hieman väsynyt. Se, että tulipalo sammutettiin ja talo hiljeni, oli vasta alkua tälle uudelle ajanjaksolle. Järjestämisen ja järjestelyn ajanjakso, se tulee kestämään vielä pitkään.

kaislikko-talvi

Pari päivää sitten jynssäsin puhtaaksi muutaman lautasen, kaksi lusikkaa ja kaksi kirjan kantta. Yritin myös puhdistaa kolmea viherkasvia, mutta niissä lika on tiukassa. Haju on kaikkialla, eikä tahdo väistyä. Mutta minä olen tunnetusti sinnikäs, enkä luovuta tässäkään. Aion kokeilla kaikkea mahdollista – raportoin teillekin miten tämä projekti etenee.

Rakkaat ystäväni Ansku ja Nina kysyivät molemmat nyt viikonloppuna, että miksi ihmeessä. Miksi haluaisin saada pilalle menneitä tavaroita puhtaaksi. En osannut antaa ihan tarkkaa vastausta, nyt vain tuntuu siltä että haluan ainakin yrittää.

Kaksi sormusta

kelttikoru-sormus

Luodut toisilleen? Nämä kaksi hopeasormusta ovat löytäneet toisensa oikeasta nimettömästä, vierekkäin ja ihan muuten vaan.

Toinen on jo 19-vuotias. Sisko teki leveän hopeasormuksen minulle ylioppilaslahjana. Laitoin sen juhlapäivän aamuna oikeaan nimettömään. Ennen juhlia sormus piti jo liottaa saippuaveden avulla irti, koko vaati siis vielä pientä hienosäätöä.

Itse tehty, minulle suunniteltu, siksi hyvin arvokas. Ja vasta lähikuvasta huomasin, miten aika on uurtanut sen pintaan jo aika paljon omia jälkiään.

hopeasormus

Ja tuo toinen, se löysi paikkansa vähän vahingossa. Rakkauden solmu on samasta paikasta kuin kaulalleni leijaillut lumihiutale, Kelttikoruilta lahjaksi saatu. Sormus on juuri sen verran väljä että kylmällä säällä se hieman pyörii nimettömässä. Kerran siirsin sen turvaan tuon isomman taakse, ja siitä se löysikin paikkansa.

sormukset

Sormus muistuttaa minua aina monestakin asiasta, melko abstraktilla tavalla. Nimensä mukaisesti liitän irlantilaissormuksen tietysti sydämen asioihin, mutta käytännönläheisesti se muistuttaa myös nuoruuden partioajoista. Ja partio taas vie ajatukset luontoon, metsään ja nuotiotulen ääreen. Rauhalliseen, seesteiseen hetkeen jossa tuoksuu mäntymetsä.

kelttikorut-torpan-tytto

 

Ehkä jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kuten se, että hopea on aina ollut minulle se oikea jalometalli. Miksi lähteä muuttamaan hyväksi havaittua?

Outoja aikoja

torpan-tytto

Kulunut kuukausi on ollut yksi erikoisimpia pitkiin aikoihin. Vein läheiseni tasan kuukausi sitten sairaalaan, ja sen jälkeen moni asia on muuttunut arjessa ja ajatuksissa. Itku on ollut herkässä aikaa ja paikkaa katsomatta ja huolta on riittänyt joka päivälle, arki ja moni käytännön asia on vaatinut uudenlaisia järjestelyjä. Omat työasiat ja ylipäätään oma aika ovat menneet kalenterissa ihan uuteen uskoon.

Ja silti – silti on se sama levollinen olo mistä mainitsin jo vähän aikaa sitten. Tunnustelin oloani tänäänkin, ja siellä se on sisimmässä: jollain tapaa levollinen olo. Luottamus siihen, että asiat menevät kyllä niin kuin niiden kuuluu mennä.

(c) Jussi Hellsten www.jussihellsten.com www.facebook.com/jussihellsten

Saman levollisuuden myötä myös teiniaikojen musiikki on hiipinyt aatoksiin: Sen jälkeen kun katsoin viimeisimmän Vain elämää -kauden, Mikko Kuustonen on ollut usein ajatuksissani. Ei minkään erityisen asian vuoksi, ollut vain. *)

Kuuntelin 1990-luvun puolivälissä Kuustosen Auroraa ja Abrakadabraa, ja niiden levyjen kappaleet huomaan muistavani yhä ulkoa. Tapasin miehen kerran yhteisten tuttujen juhlissa, se oli ehkä syksyllä 2003 tai kesällä 2004. Hän teki vaikutuksen levollisuudellaan ja ystävällisyydellään, ja nyt nuo vanhat biisit 20 vuoden takaa huokuvat jotain samaa.

(c) Jussi Hellsten
www.jussihellsten.com
www.facebook.com/jussihellstenTelkkarissa suurimman vaikutuksen muuten teki Kuustosen tulkinta biisistä Woyzeck. Videoklippi löytyy täältä (en edes WordPressin ohjeita lukemalla saanunt embeddattua videota tähän, harmillista!)

Viulut soittaa tiitaa tiitaa… Kylmät väreet. Niin, ja terveiset bussista. Tämän viikon neljäs 200 km bussimatka jo puolivälissä, yöksi kissojen viereen nukkumaan :)

*) Mikko Kuustosen kuvat: Vain elämää 2016, copyright Jussi Hellsten / Nelonen Media

Kun kellot ja kuolleet kääntyvät

anni-swan

Suomalaiseen syksyyn sopii kylmä, ankea ja kolea. Siihen mielenmaisemaan oranssit kurpitsat ja nauravat noita-akat tuntuvat päälleliimatulta tarralta, jossa on vähän glitteriä reunassa. Mutta minulta ei ole pois että lapsiperheissä vietetään kivoja syyskemuja ja pukeudutaan hassusti, joten antaa tulla halloweenit ja muut hassuttelut, minä voin kyllä itsekseni fiilistellä pimeää ja loskaa!

Halloweenin tunnelmiin sopii kuitenkin tämä vanha kirja, jonka olin ajatuksissani nostanut lipaston päälle näkösälle. Anni Swanin sadut vuodelta 1945 on perheemme perintökalleus (joka tosin on ollut vuosikausia ns. hukassa, kun kukaan ei tainnut muistaa että se on minulla kirjahyllyssä). Äitini sai sen tädiltään lahjaksi syyskuussa 1946.

anni-swan-2

Rudolf Koivun ja Martta Wendelinin mustanpuhuvat kuvitukset sekä sadut jotka vilisevät peikkoja, noitia, kuolleita ja viikatemiehiä ovat kiehtova osa minun, siskoni ja äitini lapsuutta. Satuja on luettu hartaasti ja moneen kertaan, vaikka yhä edelleen kirja nostattaa melkein niskavillat pystyyn kaikessa kauheudessaan.

Ehkä Risto Räppääjät kasvattavat nykylapsista vähän vähemmän pelokkaita :)

Kekseliäs otsikointini toi mieleen toisenkin asian, nimittäin kuolemankellot, joista juttelin hiljattain vanhojen rakennusten korjausrakentamiseen erikoistuneen arkkitehdin kanssa. Ja siitä lisää tuonnempana…