Syksy Torpalla

haravointi-2

Jos tykkäät haravoida, ota kotipihaan vaahtera. Yksi iso riittää pitkälle tässä puuhassa!

Syksy on siis laskeutunut näille leveysasteille ihan konkreettisesti. Ja minä en tykkää haravoida.

haravointi

Meinasin tänä syksynä tehdä tieteellisen kokeen, johon kuuluu täysi haravoimattomuus ja tuloksien seuranta. Jotta koe olisi validi, pitäisi jättää kaikki lehdet pihaan ja katsoa mitä keväällä tapahtuu.

Mutta sitten jänistin, kun mietin että marraskuun lopulla vaahteranlehdet muuttuvat mustaksi, niljakkaaksi matoksi pihamaalle… Joten tartuin vanhaan heinäharavaan ja raavin paksuimmat vaahterakerrostumat pois. Tieteellinen koe jäi seuraavaan vuoteen.

Mutta koivunlehtiä en ainakaan haravoi. Ne on niin pieniäkin, häviävät jo nyt tuonna ruokkoamattoman nurmikon sekaan.

Kesäkanat, sen pituinen se

_b1b3382logo

Kesäkanoilleni tuli lentävä lähtö. Ei ihan sellainen kuin olisin toivonut, mutta ehkä tästä voin itsekin oppia pari asiaa. Kuten sen, että jos koko kesän kanat ovat olleet turvassa omalla kotipihallaan, se ei välttämättä kestä ikuisesti.

_b1b2402logo

Vietin kolme päivää kaupungissa työreissulla. Kanoilla oli huolellinen hoitaja, mutta ehkä poissaoloni teki torpan pihamaasta silti liian hiljaisen. Kolmantena päivänä pihalla odotti nimittäin kasapäin höyheniä ja yksi ikuiseen uneen ei-niin-rauhallisesti nukkunut kanarouva. Loppupäivän etsintöjen jälkeen kolme muuta onneksi löytyivät piilopaikoistaan säikkynä mutta vahingoittumatta.

Yhden kanan hengen oli vienyt kettu tai joku muu peto. Sellainen joka tietenkin tarttuu tarjoukseen ja saapuu valmiiseen, helppoon ruokapöytään kun se on tarjolla. Minun kanani olivat liiankin helposti saatavilla, enkä edes itse ollut läsnä valvomassa että pihalla säilyy sopu ja rauha.

Lepääthän rauhassa, rouva iso kirjava. Kolme muuta tyttöä jahtasin pitkin kanalaa kiinni ja kuljetuslaatikkoon, ja sen myötä äidin vanhaan kanalaan turvaan. Siellä on heidän hyvä olla – siihen saakka kunnes päätän mihin ne voisivat muuttaa talveksi.

_b1b2368logo

Torpan piha on näin ollen hiljentynyt, lampaat ja kanat ovat lähteneet. Minäkin käyn kaupungissa taas tiiviimmin. Mutta mitä tapahtuu syksyn aikana? Sitäkään en ole vielä päättänyt.

Maalla elämisen haikeus

Kotiseutu_IMG_1143

Ovatko maaseudulla asuvat alakuloisempia kuin kaupunkilaiset? Aloin pyöritellä tätä ajatusta mielessäni eräänä iltana, kun ajoin taas kerran kotikyläni raittia ja allani hurisi suvussa periytynyt japanincadillac eli 30 vuotta vanha Mazda 929.

Tilastot ja tutkimukset eivät ehkä tätä väitettä jaksa tukea, mutta oma kokemukseni on seuraavan kaltainen: Helsingissä vuodenajat soljuvat yhdestä toiseen ilman selkeitä rajoja, maamerkkejä tai tapahtumia. Tuoksutkin ovat miedompia, kun taas täällä maalla kaikki väreilevät hajut kielivät armotta siitä, milloin kesä alkaa vaihtua syksyyn, milloin sienet alkavat puskea pintaan, milloin lumi sulaa tai milloin kevät todella syttyy.

Kotiseutu_IMG_0835

Aikaa mittaavat tuoksullaan myös viljapelto, kuiva heinä seipäillä, mustikkametsä, lietteen ajo pellolle, metsänhakkuu, tulvivat ojat, ylikypsät hedelmät, herukkapensaat… Ja maisemassa vaihtuvat värit hennon vihreästä syvän havupuun sävyihin, sitten keltaiseen, oranssiin, punaiseen, ruskeaan, harmaaseen, lopulta valkoiseen.

Kaupungissa ei eletä ihan joka hetki kaiken tämän muutoksen keskellä. Siellä ei katsota joka aamu kotitalon portailta villasukat jalassa kuinka pihan kasvit kasvavat, kypsyvät, kerätään pois, mätänevät, katoavat lumipeitteeseen. Kuinka muuttolinnut saapuvat yksi kerrallaan, kasvattavat poikasensa pihapiirissä, kerääntyvät elokuun lopulla sähkölangoille ja lähtevät pois.

Siellä voin mennä metroon, ratikkaan, kahvilan penkille, ostoskadun valoihin. Ympärillä graniitti ja teräs ja sähköinen valo pysyvät samanlaisena vuodenajasta toiseen. Turvallisena, muuttumatta.

Kotiseutu_B1B6996

En tiedä teistä muista, mutta minuun tämä luonnon jatkuva muutos vähän vaikuttaa. Talvi on melko helppo, koska silloin vaan ollaan ja maisema on nukahtanut paikoilleen. Muut sesongit sen sijaan ovat paitsi kivoja seurata, myös aiheuttavat kroonista haikeutta ja muistuttavat miten vääjäämättä aika kuluu ja kohta on taas vuosi mennyt.

Kotiseutu_IMG_0748

Tänä kesänä aika tuntuu valuvan johonkin vieläkin aiempaa nopeammin. Kesä menee, minä vanhenin taas vuodella, ihan kaikki toivomani asiat eivät tänäkään kesänä toteutuneet, kohta on syksy.

Ja silti, silti en vaihtaisi maaseudun kesää kaupungissa olemiseen. Sen olen kokeillut niin monta kertaa, että tiedän kyllä ettei Helsingin kesä ole minua varten.

Onko koko kaupunki muutenkaan minua varten? Siihen en ole vieläkään muodostanut lopullista mielipidettäni. Ja sekin on aihe, joka saa mietteliääksi joka vuosi, varsinkin näin loppukesällä kun pitäisi päättää palaanko syksyllä Helsinkiin vai unohdunko vaan huomaamatta tänne…

 

 

Marraskuu!

_MG_4478web

Vaikea uskoa, että on jo marraskuu. Tuvassa aamiaista laittaessa aurinko suorastaan kuumottaa jalkoja, ja valaisee koko torpan kuin kesällä konsanaan. Ulkona aurinogon puolella lämpötilä on +16, varjossakin +12.

Haravoin osan pihasta, harvinaisesti nyt jo syksyllä. Osan vaahteranlehdistä jätin sentään keväälle, ettei ihan joutilaana tarvitse silloinkaan olla… Kymppiuutisissa luvattiin, että viikonloppuna tulisi jo marraskuulle tyypillisempää räntäsadetta. Nyt voi kuitenkin vielä nauttia auringosta, lämmöstä ja luonnon omasta kirkasvalohoidosta.

Syksy ja Torppa

16_11_11

Torvijäkälä ei piittaa vuodenaikojen vaihtelusta, mutta muu pihamaa alkaa kai olla jo talvimoodissa. Lokakuussa pihalla kukkivat vielä syysasterit, marraskuun tilannetta en tiedä kun en ole vielä käynyt katsomassa.

16_11_11_2

Mutta ihan pian siellä on talvi, ja lunta ja valkoista ja kirkasta ja tähtiä! Ensi visiitillä vien omenapuuhun jouluvalot.

 

.