Arvonta Kirjat

Arvonta: Hyvin eletty

05/03/2020

Mitäs tuumaatte, jos pistetään pitkästä aikaa arvonta pystyyn? Ihana, ihana Karita Sainion kirja Hyvin eletty on odottanut tätä hetkeä. Osallistu arvontaan alla olevien ohjeiden mukaan, niin kirja voi olla pian sinun oma <3

Kirjan ja arvonnan kanssa kävi itse asiassa silleen, että tilasin kirjan jo aikoja sitten kustantamosta tätä varten. Sitten tuli pientä kaaosta omaan arkeen, sitten verottaja välissä pelotteli kaikenlaisilla arvontapalkinto-verotuspakko-kummituksilla ja asia jäi odottamaan parempia aikoja. Nyt verotuskäytäntöä onneksi järkeistettiin niin, että sinun, joka tämän kirjan omaksesi saat, ei tarvitse sitä verottajalle raportoida. Alles gut, siis.

Seuraan muita blogeja nykyisin aika vähän, ja veikkaan että tämmöiset blogiarvonnat ovat jo ihan vanhanaikaisia. Minusta tässä on silti jotain symppistä ja söpöä, joten kyllä – minun blogissa tulee olemaan arvonta aina silloin tällöin jatkossakin!

Ja kirjasta: Hyvin eletty on kaunis kuin karkki. Raikas, ihana selattava. Lupaus keväästä. Ida Hanhiniemen kuvat ja Tuukka Koiviston graafinen ulkoasu näyttävät kaiken kaikkiaan tosi kivalta! Sisältö on helppolukuista mutta täyttä asiaa: miten elää omannäköistä kivaa elämää syyllistymättä, mutta vastuullisempia valintoja tehden? Vastuu omasta kuluttamisesta voi kuulostaa vähän kuivalta käsitteeltä, mutta Karitan kirja kääntää näkökulmaa. Vastuullinen elämäntapa on tyylikästä ja älykästä. Lempeällä otteella vastuullisempiin valintoihin käydään läpi ruokajuttuja, kosmetiikkaa, kotia ja vaateshoppailua. Isoja muutoksia tai laajoja tiedeartikkeleita tästä kirjasta ei löydä, mutta ehkä kipinän ottaa selvää enemmän, niistä aiheista jotka itselle kolahtavat.

Sain aikoinaan olla Karitan tyäkaveri yhdessä lehden toimituksessa, ja niiltä ajoilta muistan kirjoittajastakin vain hyvää. Hyvä kirja, siis kaiken kaikkiaan!

Osallistu näin: kommentoi alle omalla nimellä tai nimimerkillä. Kerro jos haluat, mikä sinua on tänä keväänä sytyttänyt hyviin valintoihin arjessa/kuluttamisessa/hyvinvoinnissa – on kiva kuulla vinkkejä ja kokemuksia! 🙂 Arvonta-aika alkaa postauksen julkaisemisesta ja kestää ti 10.3.2020 klo 18 asti. Onnea matkaan!

EDIT: Arvonta suoritettiin, ja Sari voitti kirjan omakseen. Se on toimitettu saajalleen 🙂

Saatat pitää myös

6 Kommentit

  • Vastaus Sari N. 06/03/2020 at 09:58

    Hei!
    Osallistun arvontaan. Hyvinvointiin on innostanut liikuntakeskuksen jäsenyys. Kuluttamisessa luultavasti eniten on järkiinnyttänyt ikääntyminen: en jaksa enää kauheasti miettiä, mitä puen ylleni, joten puen sitten samanlaiset vaatteet joka päivä. Helppoa shoppailua.
    T. Sari N.

    • Vastaus Ilona / Torpan Tyttö 24/03/2020 at 15:43

      Minullakin alkaa vaatekaappi näyttää pikku hiljaa aika monotoniselta: samoja värejä (musta/valkoinen/harmaa) ja samanlaisia paitoja ja housuja järjestään lähes kaikki. Kesämekot vain pieni poikkeus – niitä on useammanlaisia, mutta ne kirjavat ja värikkäät tahtovat kyllä sitten jäädä niistäkin käyttämättä.

  • Vastaus Elina 07/03/2020 at 18:56

    Hei Ilona. Osallistun arvontaan. Shoppailussa olen siirtynyt entistä enemmän second handiin. Kukkaroni ja luonto kiittää. Varsinkin kirppiksillä on ihanaa kierrellä, kun ei koskaan tiedä minkälainen aarre tulee vastaan. Hyvinvoinnissa on auttanut entistä parempi itsetuntemus ja itsensä hyväksyminen. Kun itse voi hyvin, tulee samalla levittäneeksi hyvää oloa muillekin:)

    • Vastaus Ilona / Torpan Tyttö 24/03/2020 at 15:41

      Totta! Second hand on jollakin tapaa kiinnostavampi tapa shoppailla, kun rivissä ei ole kymmentä identtistä tuotetta viidessä eri värissä, vaan on mahdollisuus löytää jotain uniikkia tai vähintäänkin harvinaisempaa 🙂

  • Vastaus Keik 08/03/2020 at 11:58

    Mukana arvonnassa myös. Vaatehankinnoissa suosin kirpputoreja ja pyrin ostamaan vain vaatteita, joita tiedän käyttäväni. Tori.fi on myös ahkerassa käytössä, ja sen kautta on hankittu niin kirjoja, huonekaluja kuin harrastusvälineitä. Viime aikoina olen erityisesti kiinnittänyt huomiota ruokahävikkiin, jota koitan minimoida. Ruokaostoksilla ostan usein punalaputettuja tuotteita ja suunnittelen ruoat niiden pohjalta. ResQ Club -sovellus on myös ladattu puhelimeen ja hyväksi havaittu. Omaa hyvinvointia tukee liikkuminen: kansalaisopiston jumppa oman kodin lähistöllä, kävelylenkit ja pihalla puuhastelu tuovat paljon iloa ja hyvää oloa.

    • Vastaus Ilona / Torpan Tyttö 24/03/2020 at 15:40

      Oi, minä en olekaan tuota sovellusta vielä kokeillut. Toisaalta meillä on tällä hetkellä tehokas hävikinestäjä eli koira joka syö kaiken mitä jäljelle jää 🙂
      Itse olen kans alkanut viime aikoina hyödyntää Toria sekä myyntiin että ostamiseen, mutta mahdollisimman maltilla koska tavaraa on muutenkin jo aika tavalla joka varasto täynnä!

    Jätä vastaus