Oikukkaat vanhat rouvat

Puuliesi

Torpan puuhella. Vetää vasta sitten, kun leivinuuni vetää ensin. Molemmille on omat hormit, mutta silti isommassa pitää olla kunnon veto ennen kuin tämä pienempi, vähän rapistunut liesi suvaitsee toimia.

Mutta sitten kun toimii, se onkin vallan viehättävä laitos. Oikukkaat vanhat rouvat!

Jos muuten käytätte Instagramia, torpan löytää sieltä käyttäjänimellä @torpantytto. Insta on viime aikoina ollut aktiivisempi ja kuviakin löytyy enempi sieltä!

Näyttökuva 2018-2-11 kello 11.35.14

 

Lauantai-illan huumaa

Ikitie

On ollut ihan tavallinen päivä. Tai kun tarkemmin miettii, niin aika kiva päivä. Huoleton ja harmiton, ja sellaisia päiviä ei ole aina.

Iltakymmeneltä syön lontoorae-suklaata sängyssä, kissa nukkuu jaloissa ja kömpii välillä vaivihkaa viereen katsomaan kun surffaan netissä. Katsotaan yhdessä kissavideoita. Toinen kissoista on olohuoneessa ja kurisee sieltä välillä terveisiä meille muille. Tunnen olevani melkein tarpeellinen noille kahdelle karvatassulle. Luen vähän matkaa Antti Tuurin Ikitietä.

Sain illalla yhden ison ja työlään lehtijutun kirjoitettua. Neljä vastaavaa vielä työn alla lähiviikoille, muiden töiden ohessa, mutta yksi valmis on jo hyvä alku ja se huojensi mieltä huomattavasti. Ehkä seuraava juttu valmistuu jo ketterämmin, kun pää on tästä urakasta saatu auki.

Vaaterekki 2 copy

Kävin ystävän kanssa syömässä Kellarissa.

Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että Kellari on baari ja ravintola, johon vien kaikki kyläilemään tulevat kaverini syömään. Viimeksi kaupungista tullut vieraani halusi heti seuraavana päivänä uudestaan samaan paikkaan eikä muita edes harkittu – minusta se on jo ihan hyvä meriitti Kellarin keittiölle!

Aamupäivällä nukuin sopimattoman pitkään. Lepäsin pois arkipäivien univelkoja ja tein sen ilolla. Pihalla nautin lempeästä ilmasta ja talitinttien sirkutuksesta; tuntui kuin maaliskuulta.

Kirja

Valmistelin sunnuntain reissua Petäjävedelle, jossa on tarkoitus toimia mallina valokuvauksissa. Olen iloinen, että minä en ole huomenna kuvaajana – hartiat ovat taas aika jumissa kameroiden kantamisesta, ja kroppa vaatii nyt lepoa.

Kuvauksien kannalta olisi ollut toki viisasta jättää päivän myöhemmät vaiheet tekemättä, kuten suklaan ylensyönti ja burgeriähky ravintolassa, mutta noh… Kadun sitä ehkä sitten huomenna kun tänään en viitsi :)

Mission possible: lapaset

Kiilapeukalolapaset

Jos olisin tiennyt, että neulominen on helppoa, olisin varmaan aloittanut jo aiemmin. Uudenvuoden kunniaksi aloittamani lapaset ovat nimittäin jo nyt valmiit!

Tammikuun alussa kerroin uudesta projektistani täällä. Vain toisen lapasen runko-osa piti purkaa ja neuloa uudelleen, koska en ollut laskenut silmukoita kovinkaan järkevästi ja tein vahingossa sellaisen ison työmiehen kokoluokkaa olevan kintaan.

Toisesta lapasesta piti sitten loppumetreillä purkaa peukalo kertaalleen. Mutta hitsi vieköön miten hauska oli huomata, että lapaset oikeasti valmistuvat melkein tuosta noin vain!

Lapaset

Lanka on Joutsan S-marketin hyllystä löytynyttä Novitan Nalle-villasekoitetta. Värit olivat hetkellinen päähänpisto. Raitaa vaativampaa kuosia en nyt alkuun uskaltanut edes kokeilla.

Novita lanka

Ja tässä on Nappi. Siinä missä Touho-kissaa ei suuremmin kiinnosta mikään mitä minä puuhastelen kotona, Nappi osallistuu mielellään ihan kaikkeen. Ja mieluiten niin läheltä, että tassulla (ja kiusallisen terävillä kynsillä) saa hyvän otteen kaikesta mihin nyt tulee tarve tassuilla vähän tarttua.

Kissa ja langat

 

Keittiöremontti 70-luvun asuntoon

Keittio valmis

Retrot värit eivät ole ihan mun juttuni, eivät ole koskaan olleet. Lähemmäs kymmenen vuotta olen päin vastoin kaivannut mahdollisimman simppeliä, rauhoittavaa ja puhdasta ympärilleni. Niinpä kirkonkylän kaupunkiasunnon remontti oli aika helppo: valkoista, kiitos.

Keittio Seinamaali

Asuntoa ostaessa on ehkä ihan vaan hyväksi, että näkee värien ja kalusteiden läpi. Ettei tartu liikaa siihen että eteinen on synkkä, sammakonvihreä tunneli ja kylppäri on verhoiltu erivärisillä muovimatoilla.

Talo on valmistunut 1976, ja tämä asunto oli alkuperäisessä asussaan vielä maaliskuuhun 2017 asti. Keittiön länsiseinä oli nykytrendin mukaisesti smaragdinvihreä, mutta minulle vahvat värit teettävät lähinnä allergista ihottumaa. Maalarinvalkoinen voitti.

Keitto remontti

Tässä kodissa rakenne ja feng shui puhuttelivat enemmän. Läpitalon näkymät, korkeat huoneet ja paljon tilaa. Ilma kulkee tiloissa vapaasti. Talvella olen saanut huomata että vähän liiankin kanssa, mutta se onkin oma juttunsa…

Keittioremontti

Keittiössä kaapisto sai lähteä eläkkeelle, jenkkikaappi vaihtui isompaan (jotta Torpan marjat mahtuvat pakastimeen) ja kaikki pinnat uusittiin.

Putkiremontti oli taloyhtiössä tehty ihan hiljattain, ja sen jäljiltä hana sai jäädä. Samoin jäi hella, koska minä jostain syystä tykkään tuollaisesta vanhanaikaisesta mallista, ja liesi oli lian alla ihan uudenveroinen ja hyvin vähän käytetty. Vain lieden paikkaa siirrettiin, jotta saatiin toimivat laskutilat hellan molemmin puolin.

Keittio vesipiste

Tiskikoneen muutatin mukanani Helsingistä, se on jo vanha mutta toimii hirmu hyvin. Sillä on myös jonkinlaista tunnearvoa: se on peräisin vanhasta työpaikastani ja maksoin siitä tuolloin puolikkaan täytekakun.

Keittiösuunnitelma, kalusteet ja tasot ovat Jyväskylän Ideal Keittiöt Oy:stä. Koko keittiö on minun keittiötarpeilleni ja astioilleni mitoitettu peruskyökki. Ei ylellisyyksiä, ei kivitasoja tai superinduktiohöyrykeittimiä.

Mutta kun kävin Helsingin Ideal Keittiöillä katsomassa työtason värimalleja, tuleva keittiöni sai osakseen hämmennystä ja vaivoin peiteltyä silmien pyörittelyä: nuori naismyyjä oli vilpittömän hämmästynyt, että keittiö on tulossa omistusasuntoon ja vieläpä ihan oikeasti itselleni käyttöön. Valintani olivat hänen mielestään niin kovin basic.

Keittio liesi paikka

En tiedä teistä muista – voi olla että edes nuo kauniin ikivihreät lattialistat olisi pitänyt erityisesti säilyttää antiikkiarvonsa tähden? Mutta minä tykkään tästä näin. Vähän rauhallisempana.

Uusia haasteita

_B1B7443

Ei alkanut tämäkään vuosi täysin ilman haasteita. Päätin aloittaa vuoden neulomalla itselleni lapaset.

Onneksi on Google, joka neuvoo miten sellaisia tehdään.

Uudenvuodenaattona tartuin liian pieniin lapasiin ja päätin, että kai sitä yksi naisihminen osaa ne peukalo-osat neuloa vähän isommaksi. Kolme tuntia myöhemmin homma oli kuin olikin tehty. Olin yllättynyt.

_B1B7455

Ilmeisesti neulominen kuuluu samaan tietojärjestelmään kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on lapsena oppinut, kyky palaa yhtäkkiä neulojan käsiin jostakin syvältä lapsuuden oppimisarkistosta. Siitä innostuin, marssin vuoden ensimmäisenä päivänä ruokakauppaan ja ostin pari uutta lankakerää.

Tammikuun ensimmäisen päivän ilta kului sohvan nurkassa puikot heiluen. Hitaasti ja kömpelösti ne heiluivat, mutta jonkinlaista liikettä kyllä oli havaittavissa. Iltamyöhään mennessä oli ensimmäinen resori valmis. Kevyesti uskallankin asettaa toiveita, että nämä ovat valmiit ennen kuin tämä talvi päättyy.

Tai jos ei, niin sitten ensi vuonna.

_B1B7431

 

Kiitos 2017, en tiedä jäänkö kaipaamaan

Ilona_ulkona030

Olen kiitollinen nyt, kun vuosi 2017 on lopussa. Ristiriitaisin ajatuksin, osaamatta päättää sanoisinko että onneksi tästä vuodesta päästään vihdoin eroon – vai että kiitos kaikesta.

Ilona_ulkona082

Siitä lähtien kun äitini sairastui vakavasti vuosi sitten joulun alla, lähtivät perheessäni asiat vähän sivuluisuun. Äidin lisäksi huolenpitoa tarvitsi myös isä, joten minä jäin lennosta kotiin isän luokse enkä palannutkaan Helsinkiin joulunpyhien jälkeen.

Äiti jäi sairaalaan määrittelemättömäksi ajaksi. Pelkäsimme pahinta mutta kohtalo päättikin muuta: yllättäen isäni menehtyi, samoin kissat, oli tulipalo. Minä seisoin lumihangessa ja mietin miten tässä nyt näin kävi.

Järjestettiin hautajaisia, perunkirjoituksia, vakuutusasioita, äidin kuntoutusta, äidin uutta asuntoa, tulipalossa vahingoittuneita tavaroita, isän virallisia asiakirjoja, ajanvarausten perumisia, äidin papereita, äidin hoitosuunnitelmia, kuntoutusohjelmia, lääkärikäyntejä, valtakirjoja, sukulaisten yhteydenottoja, perhetuttujen yhteydenottoja.

Selittämistä, kertomista, kyselyitä, ihmettelyä, surunvalitteluja, pahoitteluja, lisää kysymyksiä, paljon vanhojen asioiden muistelua yksin ja yhdessä. Kauppareissulla, viesteissä, puhelimessa, baaritiskillä.

Samaan aikaan pyöritin omaa yritystä. Asuin vielä kahdella paikkakunnalla mutta valmistelin muuttoa pois Helsingistä. Podin kaiken muun keskellä omia sydänsurujani ja kriiseilin elämäni merkityksettömyyttä, ihan oman perheen puuttumista, vanhenemista ja muita traumoja,  hain keskusteluapua. Mietin uudestaan ja yhä uudestaan, olisinko voinut tehdä jotain toisin jotta edes tulipalolta olisi vältytty.

Samoihin aikoihin ostin itselleni asunnon, teetin siellä remontin, muutin kahdesti – ensin Helsingistä Torppaan ja sitten taas kirkonkylän uuteen asuntoon, pidin kuukauden lepoloman jossain välissä ja jatkoin taas. Hoidin siskon kanssa äidille kaksi muuttoa asunnosta toiseen. Kannoin hautausmaalle kassikaupalla kynttilöitä. Opin tietämään mihin aikaan iltamyöhällä kirkkomaan valot sammutetaan. Opin myös vuoden aikana niin paljon ikäihmisten lääkkeistä ja niiden annostelusta, säryistä, ruoansulatusvaivoista, yksinäisyydestä ja kuolemanpelosta, että voisin varmaan ruveta hoitoalalle tai vähintäänkin kokemusasiantuntijaksi lehtihaastatteluihin.

Ilona_ulkona072

Tein paljon hääkuvauksia kesän aikana. Loppukesästä aloin olla niin turta toisten onnesta ja omista murheistani, että kun hääsesonki päättyi, ei ollut oikein mitään annettavaa mihinkään tai kenellekään. Vaikka ilo ja kovin isot muistikuvat kesästä jäivät puuttumaan, arki ja kiireet jatkuivat. Rakkaat ystävät maalla ja kaupungissa olivat kullanarvoisia.

Ja lopulta alkoi vuosi olla loppusuoralla. Asiat alkoivat asettua uomiinsa ja myräkkä laantua. Asuminen, työ, vapaa-aika, oma aika, uudet kissat, äidin vointi, tulipalon jälkimainingit, yksityiselämäkin, läheiset, ystävät. Hyvät asiat hiipivät taas lähelle. Joulukuussa makasin sohvalla lukemassa kirjaa ja huomasin ajattelevani, että tällaistako se onkin, kun vähän varovaisesti uskaltaa taas nauttia elämästä; pienistä hetkistä ja hyvistä asioista.

Nyt mietin, että vuonna 2018 voisin nauttia elämästä lisää. Tervetuloa uusi vuosi: tuo minulle rauhaa ja tasamaata, ja jos saa toivoa niin onnellisia asioita lisäksi. Määrällisesti ei ole niin tarkkaa, vaikka jotain kohtuullisen ja ylenpalttisen väliltä.

Ilona_ulkona006

Valokuvat: Jarmo Hämäläinen

 

Piparimania

Sokerikuorrutus

Pakastimessa kuusi kiloa piparkakkutaikinaa, joka pitäisi paistaa ennen joulua. Miten tässä näin kävi?

Piparkakut 2

Koristellut piparit ovat olleet minun signature-juttuni jokusen vuoden ajan joulun alla. Kuten äitini asian tiivisti: ”Ilona on aina tykännyt näpertelystä.” Lause on tosi, ja todellakin olen aina tykännyt. Nyt kun olen pikku hiljaa löytänyt taas niitä asioita mistä oikeasti nautin ja tykkään, näpertely pikku detaljien parissa ja niihin uppoutuminen tuntikausiksi on vaan yksi niitä. Tärkeitä.

Gingerbread animals

Kai se sitten puhdistaa ja meditoi minun mieltäni, että yhtenäkin yönä havahduin siihen että jalkoja vähän särkee. Ei ehkä ihme että särki, kun olin viimeiset 3,5 tuntia seissyt kumartuneena tiskipöydän ääreen pursottamaan pikeeriä pipareihin. Suurempi ihme oli, että selkä ei ollut kipeä vaikka työskentelyasento oli vähän kehnonlainen.

Gingerbread forest

Pieneen piperrykseen saa kulumaan ihan mahdottomasti aikaa. Ja koska olen vähän Cheek-henkisesti aina itseäni kohtaan kovin vaativa ja parempaan pyrkivä tapaus, ensi vuonna luultavasti yritän taas oppia tekemään kauniimpaa pikeeripursotusjälkeä. Onneksi se on sitten vasta vuoden päästä…

Piparkakkumetsa

Niin ja taikinan ostan aina valmiina kaupan pakastealtaasta. Enkä koe siitä edes huonoa omaatuntoa – ja miksi pitäisikään. Joulunakin saa jossain kohtaa vähän oikoa latua suoremmaksi.

Pikeeri