Keittiöremontti 70-luvun asuntoon

Keittio valmis

Retrot värit eivät ole ihan mun juttuni, eivät ole koskaan olleet. Lähemmäs kymmenen vuotta olen päin vastoin kaivannut mahdollisimman simppeliä, rauhoittavaa ja puhdasta ympärilleni. Niinpä kirkonkylän kaupunkiasunnon remontti oli aika helppo: valkoista, kiitos.

Keittio Seinamaali

Asuntoa ostaessa on ehkä ihan vaan hyväksi, että näkee värien ja kalusteiden läpi. Ettei tartu liikaa siihen että eteinen on synkkä, sammakonvihreä tunneli ja kylppäri on verhoiltu erivärisillä muovimatoilla.

Talo on valmistunut 1976, ja tämä asunto oli alkuperäisessä asussaan vielä maaliskuuhun 2017 asti. Keittiön länsiseinä oli nykytrendin mukaisesti smaragdinvihreä, mutta minulle vahvat värit teettävät lähinnä allergista ihottumaa. Maalarinvalkoinen voitti.

Keitto remontti

Tässä kodissa rakenne ja feng shui puhuttelivat enemmän. Läpitalon näkymät, korkeat huoneet ja paljon tilaa. Ilma kulkee tiloissa vapaasti. Talvella olen saanut huomata että vähän liiankin kanssa, mutta se onkin oma juttunsa…

Keittioremontti

Keittiössä kaapisto sai lähteä eläkkeelle, jenkkikaappi vaihtui isompaan (jotta Torpan marjat mahtuvat pakastimeen) ja kaikki pinnat uusittiin.

Putkiremontti oli taloyhtiössä tehty ihan hiljattain, ja sen jäljiltä hana sai jäädä. Samoin jäi hella, koska minä jostain syystä tykkään tuollaisesta vanhanaikaisesta mallista, ja liesi oli lian alla ihan uudenveroinen ja hyvin vähän käytetty. Vain lieden paikkaa siirrettiin, jotta saatiin toimivat laskutilat hellan molemmin puolin.

Keittio vesipiste

Tiskikoneen muutatin mukanani Helsingistä, se on jo vanha mutta toimii hirmu hyvin. Sillä on myös jonkinlaista tunnearvoa: se on peräisin vanhasta työpaikastani ja maksoin siitä tuolloin puolikkaan täytekakun.

Keittiösuunnitelma, kalusteet ja tasot ovat Jyväskylän Ideal Keittiöt Oy:stä. Koko keittiö on minun keittiötarpeilleni ja astioilleni mitoitettu peruskyökki. Ei ylellisyyksiä, ei kivitasoja tai superinduktiohöyrykeittimiä.

Mutta kun kävin Helsingin Ideal Keittiöillä katsomassa työtason värimalleja, tuleva keittiöni sai osakseen hämmennystä ja vaivoin peiteltyä silmien pyörittelyä: nuori naismyyjä oli vilpittömän hämmästynyt, että keittiö on tulossa omistusasuntoon ja vieläpä ihan oikeasti itselleni käyttöön. Valintani olivat hänen mielestään niin kovin basic.

Keittio liesi paikka

En tiedä teistä muista – voi olla että edes nuo kauniin ikivihreät lattialistat olisi pitänyt erityisesti säilyttää antiikkiarvonsa tähden? Mutta minä tykkään tästä näin. Vähän rauhallisempana.

Uusia haasteita

_B1B7443

Ei alkanut tämäkään vuosi täysin ilman haasteita. Päätin aloittaa vuoden neulomalla itselleni lapaset.

Onneksi on Google, joka neuvoo miten sellaisia tehdään.

Uudenvuodenaattona tartuin liian pieniin lapasiin ja päätin, että kai sitä yksi naisihminen osaa ne peukalo-osat neuloa vähän isommaksi. Kolme tuntia myöhemmin homma oli kuin olikin tehty. Olin yllättynyt.

_B1B7455

Ilmeisesti neulominen kuuluu samaan tietojärjestelmään kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on lapsena oppinut, kyky palaa yhtäkkiä neulojan käsiin jostakin syvältä lapsuuden oppimisarkistosta. Siitä innostuin, marssin vuoden ensimmäisenä päivänä ruokakauppaan ja ostin pari uutta lankakerää.

Tammikuun ensimmäisen päivän ilta kului sohvan nurkassa puikot heiluen. Hitaasti ja kömpelösti ne heiluivat, mutta jonkinlaista liikettä kyllä oli havaittavissa. Iltamyöhään mennessä oli ensimmäinen resori valmis. Kevyesti uskallankin asettaa toiveita, että nämä ovat valmiit ennen kuin tämä talvi päättyy.

Tai jos ei, niin sitten ensi vuonna.

_B1B7431

 

Kiitos 2017, en tiedä jäänkö kaipaamaan

Ilona_ulkona030

Olen kiitollinen nyt, kun vuosi 2017 on lopussa. Ristiriitaisin ajatuksin, osaamatta päättää sanoisinko että onneksi tästä vuodesta päästään vihdoin eroon – vai että kiitos kaikesta.

Ilona_ulkona082

Siitä lähtien kun äitini sairastui vakavasti vuosi sitten joulun alla, lähtivät perheessäni asiat vähän sivuluisuun. Äidin lisäksi huolenpitoa tarvitsi myös isä, joten minä jäin lennosta kotiin isän luokse enkä palannutkaan Helsinkiin joulunpyhien jälkeen.

Äiti jäi sairaalaan määrittelemättömäksi ajaksi. Pelkäsimme pahinta mutta kohtalo päättikin muuta: yllättäen isäni menehtyi, samoin kissat, oli tulipalo. Minä seisoin lumihangessa ja mietin miten tässä nyt näin kävi.

Järjestettiin hautajaisia, perunkirjoituksia, vakuutusasioita, äidin kuntoutusta, äidin uutta asuntoa, tulipalossa vahingoittuneita tavaroita, isän virallisia asiakirjoja, ajanvarausten perumisia, äidin papereita, äidin hoitosuunnitelmia, kuntoutusohjelmia, lääkärikäyntejä, valtakirjoja, sukulaisten yhteydenottoja, perhetuttujen yhteydenottoja.

Selittämistä, kertomista, kyselyitä, ihmettelyä, surunvalitteluja, pahoitteluja, lisää kysymyksiä, paljon vanhojen asioiden muistelua yksin ja yhdessä. Kauppareissulla, viesteissä, puhelimessa, baaritiskillä.

Samaan aikaan pyöritin omaa yritystä. Asuin vielä kahdella paikkakunnalla mutta valmistelin muuttoa pois Helsingistä. Podin kaiken muun keskellä omia sydänsurujani ja kriiseilin elämäni merkityksettömyyttä, ihan oman perheen puuttumista, vanhenemista ja muita traumoja,  hain keskusteluapua. Mietin uudestaan ja yhä uudestaan, olisinko voinut tehdä jotain toisin jotta edes tulipalolta olisi vältytty.

Samoihin aikoihin ostin itselleni asunnon, teetin siellä remontin, muutin kahdesti – ensin Helsingistä Torppaan ja sitten taas kirkonkylän uuteen asuntoon, pidin kuukauden lepoloman jossain välissä ja jatkoin taas. Hoidin siskon kanssa äidille kaksi muuttoa asunnosta toiseen. Kannoin hautausmaalle kassikaupalla kynttilöitä. Opin tietämään mihin aikaan iltamyöhällä kirkkomaan valot sammutetaan. Opin myös vuoden aikana niin paljon ikäihmisten lääkkeistä ja niiden annostelusta, säryistä, ruoansulatusvaivoista, yksinäisyydestä ja kuolemanpelosta, että voisin varmaan ruveta hoitoalalle tai vähintäänkin kokemusasiantuntijaksi lehtihaastatteluihin.

Ilona_ulkona072

Tein paljon hääkuvauksia kesän aikana. Loppukesästä aloin olla niin turta toisten onnesta ja omista murheistani, että kun hääsesonki päättyi, ei ollut oikein mitään annettavaa mihinkään tai kenellekään. Vaikka ilo ja kovin isot muistikuvat kesästä jäivät puuttumaan, arki ja kiireet jatkuivat. Rakkaat ystävät maalla ja kaupungissa olivat kullanarvoisia.

Ja lopulta alkoi vuosi olla loppusuoralla. Asiat alkoivat asettua uomiinsa ja myräkkä laantua. Asuminen, työ, vapaa-aika, oma aika, uudet kissat, äidin vointi, tulipalon jälkimainingit, yksityiselämäkin, läheiset, ystävät. Hyvät asiat hiipivät taas lähelle. Joulukuussa makasin sohvalla lukemassa kirjaa ja huomasin ajattelevani, että tällaistako se onkin, kun vähän varovaisesti uskaltaa taas nauttia elämästä; pienistä hetkistä ja hyvistä asioista.

Nyt mietin, että vuonna 2018 voisin nauttia elämästä lisää. Tervetuloa uusi vuosi: tuo minulle rauhaa ja tasamaata, ja jos saa toivoa niin onnellisia asioita lisäksi. Määrällisesti ei ole niin tarkkaa, vaikka jotain kohtuullisen ja ylenpalttisen väliltä.

Ilona_ulkona006

Valokuvat: Jarmo Hämäläinen

 

Piparimania

Sokerikuorrutus

Pakastimessa kuusi kiloa piparkakkutaikinaa, joka pitäisi paistaa ennen joulua. Miten tässä näin kävi?

Piparkakut 2

Koristellut piparit ovat olleet minun signature-juttuni jokusen vuoden ajan joulun alla. Kuten äitini asian tiivisti: ”Ilona on aina tykännyt näpertelystä.” Lause on tosi, ja todellakin olen aina tykännyt. Nyt kun olen pikku hiljaa löytänyt taas niitä asioita mistä oikeasti nautin ja tykkään, näpertely pikku detaljien parissa ja niihin uppoutuminen tuntikausiksi on vaan yksi niitä. Tärkeitä.

Gingerbread animals

Kai se sitten puhdistaa ja meditoi minun mieltäni, että yhtenäkin yönä havahduin siihen että jalkoja vähän särkee. Ei ehkä ihme että särki, kun olin viimeiset 3,5 tuntia seissyt kumartuneena tiskipöydän ääreen pursottamaan pikeeriä pipareihin. Suurempi ihme oli, että selkä ei ollut kipeä vaikka työskentelyasento oli vähän kehnonlainen.

Gingerbread forest

Pieneen piperrykseen saa kulumaan ihan mahdottomasti aikaa. Ja koska olen vähän Cheek-henkisesti aina itseäni kohtaan kovin vaativa ja parempaan pyrkivä tapaus, ensi vuonna luultavasti yritän taas oppia tekemään kauniimpaa pikeeripursotusjälkeä. Onneksi se on sitten vasta vuoden päästä…

Piparkakkumetsa

Niin ja taikinan ostan aina valmiina kaupan pakastealtaasta. Enkä koe siitä edes huonoa omaatuntoa – ja miksi pitäisikään. Joulunakin saa jossain kohtaa vähän oikoa latua suoremmaksi.

Pikeeri

Joulurauhaa, ystävät!

Joulutonttu

Tapaninpäivä 2017. Luminen joulu. Perhejoulu siskon luona. Ensimmäinen joulu Napin ja Touhon kanssa. Ensimmäinen joulu Joutsan kirkonkylällä asuessa.

Tuulinen jouluaatto, hautausmaalla kynttilät sammuivat sitä mukaa kun niitä sai syttymään. Lapaset märkänä, kun kaivelin lumikinoksista esiin läheisten hautakivet ja kanervat.

Kovaääninen joulupäivä lasten kanssa pulkkamäessä. Vaatteet kastuivat. Mäki viljakuivurin rinteessä oli jyrkempi kuin Purnuvuori.

Joulukissa

Rauhallinen joulupäivän ilta kotisohvalla. Katsoin viimeisimmän jakson Walking Dead -zombieeposta, luin yhden kirjan (Elokuvankertoja, Hernán Rivera Letelier 2012) ja join pari lasia punaviiniä.

Herkkäsieluinen Touho asettui ensimmäisen kerran syliin kehräämään, hetkeksi vain mutta kuitenkin. Melkein jokaiseen valokuvaan ehtivä kipakka kissaneiti Nappi sai taas uuden lisänimen: Nappi Lilli Pippuri.

Tonttutytto

Tämä on ollut ihan hyvä joulu. Erilainen kuin aiemmat, ja silti aika samanlainen. Pian päättyy koko vuosi, monella tavalla erilainen kuin aiemmat.

Kuukauden kooma

Talvi maalla

Kiireinen kesä, kiireinen syksy ja sitä seurannut kuukauden mittainen kooma.

Valokuvaajan kesä on perinteisesti kiireinen, varsinainen sesonkipiikki. Käytännössä kaikki viikonloput kuluvat töissä, monesti ilta-/yöpainotteisesti. Ja kun kesä kääntyy syksyyn, keskitytään kuvankäsittelyyn ja kesän isompien projektien loppuunsaattamiseen. Ja aletaan harjoitella ajatusta, että tämmöistäkö se on normaalin työssäkäyvän elämä – että viikonloppuna voi olla vaikka joskus vapaata.

Talvi maalla joki

Tänä vuonna kuvankäsittelyt pääsivät kuitenkin pahasti ruuhkautumaan; olin kesken syksyn kuukauden kipeänä ja muutenkin puhditonna. Niinpä kesäkiireet päättyivät tänä vuonna vasta marraskuun alussa. Silloin suma lopulta aukesi, rästihommat valmistuivat. Ja siitä lähtien olenkin ollut ihan kuutamolla muuten vain.

Kuollut lehti

Minulla on nyt vihdoin sellaista vapaa-aikaa, joka ei ihan taukoamatta täyty huonolla omallatunnolla ja ajatuksilla keskeneräisistä työasioista. Voin välillä katsoa netistä sarjoja, ja nyt tällä viikolla luin kirjan! Huutomerkin arvoinen juttu, sillä lukemiseen pitää voida keskittyä, ja sellaiseen keskittymiseen en ole kyennyt ihan vähään aikaan.

Eilen tein pienen lumiukon olkkariin (lunta kun riitti niin juolahti mieleen kokeilla miltä tuntuisi käsitellä lunta sisällä lämpimässä) ja tänään aloin askarrella joululahjaa. Ihmeellisiä asioita, ihmeellistä aikaa tehdä jotain ihan vain huvikseen.

Jaakide

Kooma on näkynyt myös tässä blogissa. Olen aloittanut noin 20 tekstiluonnosta, asiaa ja sattumuksia kun olisi paljon kerrottavaksi. Tuolla ne ovat luonnoskansiossa edelleen. Jääneet kasaksi irtonaisia lauseita ja huolimattomasti yhteen harsittuja ajatuksia.

Monesti olen mennyt mieluummin nukkumaan sen sijaan, että olisin kirjoittanut yhtään mitään. Blogiin ei oikein tunnu irtoavan edes valokuvia, mikä on vähän absurdia kun kuvaan kuitenkin tuhansia valokuvia ihan joka viikko.

Mutta nyt. Päätin että kuukauden koomailu saa riittää sillä eihän tätä voi loputtomiin jatkaa. Nyt loppukiriin kohti joulua ja kuluneen vuoden (ja lahjojen) paketoimista!

Neljä korvaa ikkunassa

Nappijatouho

Kun tulin työpalaverista kotiin, keittiön ikkunasta näkyi neljä korvaa. Kurkotin vähän varpailleni, ja samalla korvatkin kohosivat. Siinä me tuijoteltiin toisiamme, minä ja mun uudet kissakaverit.

_B1B3349

Rescuekissat Nappi ja Touho tulivat kolme viikkoa sitten luokseni kotikokeiluun. Sille tielle jäävät – en kai minä nyt tuollaisia karvakäpäliä enää anna pois.

Twofacedcat

Näiden viikkojen aikana on sairastettu yskää, lievää silmätulehdusta, kasvatettu (kissojen) suolistossa matoja, kilpailtu siitä kuka syö vähiten matolääkettä ja käyty eläinlääkärissä. Ja silti on joka päivä yhtä ihanaa, että nuo neljä korvaa, kaksi häntää ja kahdeksan pehmeää tassua ovat täällä minun kanssa jakamassa uutta kotia. Me ollaan nyt kolmistaan: Touho, Nappi ja Ilona.