Tänään saapuivat kesän ensimmäiset vieraat. Kunnon kanarouvien tapaan aika kovan metakan saattelemana; rouvat tuntuivat olevan kovin tuohtuneita kun heidät kesken aamupäivän rutiinien siirrettiin tutuista ympyröistä vieraaseen paikkaan. Yksi rouvista oli jo matkalla pyöräyttänyt kauniin valkoisen munan kuljetuslaatikkoon.
Tai tuohtumuksensa esitti kanoista kaksi, toiset kaksi asettuivat ensi töikseen hiekkakylpyyn muina naisina. Ja ne kovaääniset – ymmärrän kyllä: heillä oli jäänyt päivän muninta tekemättä.
Meni alle vartti, kun munintapesät oli jo löydetty sisätiloista ja oljet aseteltu uuteen uskoon. Mutta vaikka pesiä on kaksi ja kanoja saman verran, ei kesäkodin ensimmäisistä munista tahtonut tulla mitään. Kaakatuksesta ei tullut loppua, kun toisella tuntui olevan koko ajan parempi pesä ja paremmat pehkut. Välillä täytyi lennähtää pihalle huutamaan ja taas juosta takaisin pesän ääreen katsomaan olisiko pesä jo kelvollinen tai kenties se kollegan pesä sittenkin parempi. Myös järeämpiä aseita kokeiltiin: istuttiin toisen päälle, painettiin jalalla toisen päätä pehkuihin ja vähän nokittiin helttaa.
Tunnin kuluttua kävin katsomassa tilannetta – kaikki neljä kanaa olivat rauhoittuneet ulos, torkkuen hiekkakylpykuopissa auringonpaisteessa. Sisällä kaksi pientä ja sievää munaa lepäsivät vieri vieressä, samassa pesässä.
Ei kommentteja