Ihana, ihana kevät. Ja ihanat rikkaruohot! Ruokakuvioihin tähän mennessä ovat päätyneet vuohenputki (suosikkini vuodesta toiseen), vaahteran kukat, maitohorsman versot ja jokunen pieni poimulehti. Maitohorsman löysin jostain syystä vasta vuosi sitten, mutta ihastuin ikihyviksi: ei enää tarvitse kantaa kaupasta hintavaa tankoparsaa, kun horsma on ihan yhtä hyvää ja sitä riittää takapihalla.
Mutta mistä mahtaa johtua tämän kevään ilmiö ja pettymys? Keräsin ensimmäiset horsmat samasta paikasta kuin viime vuonna, paistoin pannulla voissa ja ripottelin hitusen suolaa päälle. Maku oli parsan sijasta karvas, voikukanlehteä tai rucolaa muistuttava. Osaako joku teistä neuvoa, mikä mahtaa olla syynä makueroon? Onko horsma sisuuntunut edellisvuoden katkomisesta ja päättänyt maustaa itsensä kitkeryydellä villiyrttiihmisen kiusaksi, vai osuiko kohdalle vain huono sattuma ja väärät versot?
Toki – jos tykkää tai ei ainakaan paheksu pientä kitkeryyttä, horsma voi olla ihan hyvää noinkin. Minä kuitenkin odotin miedompaa ja lempeämpää makuelämystä. En luovuta vielä, ehkä seuraava pannullinen maistuu paremmin!
Edellisvuosien villiyrttiasiaa ja hortoiluhommia löytyy blogista myös, hakusanalla villiyrtti 🙂
