Kesä tulee ja pihahommat etenee

Tänä keväänä intaannuin puutarhanhoidosta niin, että ostin siemeniä kesäkurpitsan ja punajuuren kasvatusta varten. Kun toukokuu oli jo pitkällä, tyrkkäsin avaamattomat siemenpussit kaappiin odottamaan seuraavaa kevättä ja ostin Hankkijasta valmiit kesäkurpitsan taimet. Enää puuttuu kasvatussäkki, kun totesin että noin vaatimattomalle kasvimaalle ei ehkä tarvita kovin isoa multakasaa.

Mutta hyvä alku, ja hyvä yritys. Ensi keväänä etenen taas pikkuisen pidemmälle hyötykasvitarhurina…

Syksyllä pihaan siirtämistäni ruusupensaista kaikki ovat lähtenet kasvuun, samoin kaikki kolme perinnepionilajiketta.

Nyt sain äidiltä vielä uunituoreen angervopensaan taimen. Lupasin istuttaa sen torpalle, sillä äitini rivitaloasunnon pihalla sitä jo kasvaa entuudestaan. Itseluottamukseni perennojen istuttajana on kohentunut noin 250% kuluneen puolivuotiskauden aikana!

Villiyrttien kanssa mennään sopuisasti satokausikalenteria mukaillen. Vuohenputken paras versokausi meni ohi hujauksessa, mutta ruoanlaiton lisäksi ehdin pikkuisen kerätä myös pakastimeen. Niittämällä tulee toki uusi sato, jos sellaista ehtii tässä muiden kesäkiirujen keskellä enää miettiä…
Maitohorsmaa ehdin paistella pannulla aika monesti (kuten kuvassa), mutta nyt sekin alkaa olla jo kasvanut herkkukauden ohi. Viimeksi salaattiin päätyi lemmikin kukkia ja poimulehteä. Voikukkaa yritän ehtiä keräämään marmeladia varten, jos vain oikeat työt antavat myöten. Nokkonen odottelee myös poimijaansa, joskin viime vuoden nokkosen lehteä löytyy vielä kuivattuna kaapista. Ja syreenit, nekin ovat jo valmiina poimittavaksi..!

Mutta sitten se yksi murheenkryyni: japanintatar. Bambuviidakko oli vuosikymmenien ajan kasvanut melko maltillisesti omalla palstallaan ulkohuussin edustalla, mutta kesälampaani taannoin saivat tatarin jotenkin jännästi leviämään, ja bambua olikin yhtäkkiä tuplasti enemmän. Viime syksynä päätin, että tatar saa lähteä, ja kaunis ajatukseni oli hävittää se lempein luomukeinoin. Se keinohan tuntuukin olevan ihan yhtä tehokas kuin kaikki muurahaisten karkottamiseen kokeilemani luomumetodit eli vaikutus lähellä nollaa… Mutta olen sisukas ja minulla on lapio, joten ihan vielä en luovuta.

Peittelin syksyllä koko tatarpläntin hamppukuitukatteella. Ajattelin tukahduttaa kasvin ikiuneen lempeästi. Mutta pah, parin päivän välein tatar puskee uusia ja yhä tanakampia versoja katepeitteen läpi, ja teloitan niitä sitä mukaan lapiolla poikki. Juurakkoihin en ole vielä koskenut, koska ne ovat sen aika hintavan hampun alla ja haluaisin vielä edes vähän uskoa, että siitä hamppuhankinnasta olisi ollut edes pieni hyöty… Tästä aiheesta lisää toisella kertaa.

Omavaraisuus blogeissa -teema jatkuu…
Olen siis mukana omavaraisuus-blogipostausten sarjassa. Mukana on iso liuta kiinnostavia, innostavia ja minua rutkasti valistuneempia omavaraistelijoita. Muissa somekanavissa aiheesta löytyy hakusanalla #suuntanaomavaraisuus

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Tässä linkit luettavaksi kesäkuun postaussarjaan:

Omavaraisuus: Inventaario pakastimessa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omavaraistelun hengessä olen saanut itseni kiinni rysän päältä: ajatellut silloin tällöin, että ehkä semmoinen rehti kunnon arkkupakastin olisi sittenkin mainio kapine.

Kaupunkiasuntooni (eli kirkonkylän kerrostalokaksioon) hankin pari vuotta sitten jääkaappi-pakastin-yhdistelmän, koska tuolloin vielä arvelin että se puolikas pystypakastin riittää hyvin mustikoilleni.

Olin väärässä.

Pakastin natisee ja vinkuu liitoksistaan, kun yritän sulloa täpötäysiin laatikoihin marjarasioita, pussiin jäädytettyä syreenimehua, kuusenkerkkiä, vuohenputkia, hirviseurueelta saatua paistia. Myös marketin muut pakasteet pitäisi vielä saada ahdettua kaappiin niin, että ovi menee kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantai-iltana päätin tehdä mansikkahilloa, sillä laskiaispullani kaipasi sellaista. Sen sijaan, että olisin vaan käynyt kaupasta hakemassa purkin, marssin kauppaan viittä vaille sulkemisaikaa (20.55) ja ostinkin pussin hillosokeria. Illan ratoksi deletoin pakastimesta kilon verran mansikoita ja keittelin niistä pari isoa purkillista hilloa. Ei helppoa tai nopeaa, mutta ainakin on itse tehtyä.

Laskiaispullan välissä hillo toki oli vielä vähän turhan kuumaa ja juoksevaa, kun piti heti saada hillot kattilasta pullan väliin, mutta missio tuli suoritettua. Ja se pieni ylpeys itse tekemisestä tiedättehän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla tein ylimalkaisen inventaarion pakastimen sisältöön. On käynyt ihan sama asia kuin lähes joka vuosi ennenkin: kesällä ja syksyllä pakastetut herkut ovat valtaosin pakastimessa edelleen. Ensin niitä säästellään, sitten unohdetaan, ja sitten onkin jo uusi satokausi.

Nyt yritän tuhota säilömäni herkut ajoissa, jotta saan pakastimeen lisää tilaa (jäätelölle) ja pakastimen valmiustilaan kevään ensimmäisiä vuohenputkia ja kukkaissäilöntäkokeiluja varten!

Välihuomio: Tässä muuten aivan oiva Hesarin kuvareportaasi suomalaisten kotien arkkupakastimista! ”Valokuvaaja Juhani Niiranen kiersi Suomea ja kuvasi noita valkoisia möhkäleitä. Ne ovat kuin peräkammarin poikia, vähän liian isoja kotiin. Eivät mitään komistuksia, mutta ei niitä hävetä tarvitse.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä oli omavaraisuus-juttusarjani osa 2. Seuraava ilmestyy kuukauden päästä, 4.4.2019.

Omavaraisuus-sarjan muut blogit ja maaliskuun postaukset:

Farmer to bee

Urban Farming kaupunkiviljely

Tsajut

Sarin puutarhat

Maalaiskaupungin piha

Laura eli Javis

Ku ite tekee

Metsäläisten elämää

Riippumattomammaksi

Korkeala

Saman otavan alla

Airot ulapalla

Villa Koira

Caramellia

Villa Kotiranta

Alussa oli Vehkosuo

Luomulaakso

Kohti laadukkaampaa elämää

Rakkautta ja maanantimia

Iso-Orvokkiniitty

Jovelan talopäiväkirja

Mrs Sinn

Pienen pieni Farmi

Harmaa torppa

Omavaraistelua vuonna 2019

Syrensaft

Haluaisin joskus taas omia kanoja torpalle. Ja mehiläisiä. Ja kasvihuoneen. Ja sitten viljelisin ja kasvattaisin kaikenlaista hyötykasvia ja syksyn tullen sadonkorjuu täyttäisi maakellarin ja pakastimet.

Tosielämässä viime kesänä kävi niin, että istutin muoviämpäriin neljä kaupasta ostettua perunaa, muistin kastella niitä vähän huonosti ja multakin oli pääosin köyhää höttöä. Voitte arvata millaisen sadonkorjuujuhlan sain viettää kesän päätyttyä (kuva alla…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta aina on uusi vuosi, ja uusi mahdollisuus olla omavaraisempi kuin aiemmin! Eikä sentään kaikki ole ihan noin surkeasti mennyt – olen todella intona villiyrtteihin, ja keräilykausi torpan tiluksilla alkaakin välittömästi silloin kun maahan alkaa nousta mitä tahansa vihreää. Vuohenputki niistä ehkä suurin suosikkini, ja ehtymätön satotuote koko kesän.

Vuohenputki villiyrtti

Viime kesänä tein myös tuttavuutta villiyrtti-linjalla torpan kukkiviin kasveihin: syreenimehu ja horsmankukkamehu onnistuivat yli odotusten, ja metsän reunalla kasvavaa mesiangervoakin sain kerättyä pari kukintoa (tänä vuonna aion olla ajoissa) varovaista rohdoskokeilua varten.

Metsämarjat (mustikka, metsämansikka, puolukka) ovat joka vuosi keräyslistalla, ja ensi syksylle haaveksin karpalonmetsästysretkestä. Sienissä olen löytänyt omat vahvat suosikkini (kantarelli, lampaankääpä suppilovahvero), ja niitä tulen keräämään tuorekäyttöön alkusyksyllä kyllästymiseen asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan vielä en ole linjannut, mihin kaikkeen aion tänä vuonna paneutua. Suunnitelmista tarkemmin helmikuun omavaraisuus-postauksessa; tätä aihetta on siis tulossa nyt (vähintään) kerran kuussa!

Sain kutsun osallistua tänä vuonna omavaraisuus-blogipostausten sarjaan, jota voitte seurata vuoden mittaan monessa kiinnostavassa ja innostavassa blogissa. Itse olen näissä omavaraisteluasioissa täysi noob *) mutta muilta saan omallekin torpalle kullanarvoisia vinkkejä.

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin siis kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Pysykääpä kuulolla :)

Tämä oli omavaraisuus-juttusarjani osa 1 vuonna 2019. 

 

*) Noob eli newbie eli aloittelija – tämä tiedoksi äiti, kun on ollut puhetta kaikenlaisista käsittämättömistä englanninkielisistä käsitteistä nykymediassa

Nokkosta ja mansikkaa purkissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maustehyllyssäni on tänä syksynä suolan, pippurin ja muiden perusjuttujen rinnalla muutama ihan omaa tuotantoa oleva maustepurkki: nokkosta, nokkosensiementä, mansikkaa, tilliä, kruunutilliä, sitruunatimjamia…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitruunatimjami kasvaa torpan kivijalan vieressä omaa tahtiaan. Se ei ole villiyrtti, olen pari oksaa itse siihen sijoilleen istuttanut, mutta aika huoletonta sen viljely on kun ei tarvitse tikkua ristiin sen eteen laittaa. Tilli taisi olla kaupan ruukkutillistä, jonka istutin isompaan purkkiin ja se kasvoi kauniisti terassilla koko kesän.

Kesän mansikoista nappasin talteen kannat, kuivatin ja pistin purkkiin. Talvella niitä voi kuulemma käyttää teen maustamiseen – ja ihana mansikan tuoksu tuosta purkista tuleekin. Kesällä tekemääni syreenimehua pakastin pienen erän jääpalapusseihin, ja siitäkin saa kivan kesän fiiliksen synkän syksyn keskelle. Saunaan kesä tulee kuviaamistani koivunlehdistä, jotka pitäisi vielä joskus joutessaan ommella kuitukankaasta tehtyihin pusseihin. Tai ehkä kahvinsuodatinpussikin voisi laiskalle riittää, jos sen vaan ompelisi reunasta kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nokkosen lehtiä kuivatin myös, ja viime hetkillä keksin kerätä talteen nokkosesta myös kulhollisen siemeniä. Kuivatut lehdet polttavat silleen kivasti herätellen sekä käsiä että suuta, poltinkarvat eivät siis kuivattamisesta kokonaan kuoletu… Siemenet puolestaan eivät maistu miltään, mutta juuri niissä pitäisi olla nokkosen mahtavin annos rautaa ja muita hyviksiä. Siispä siemeniä päätyy nyt aika moneen ruokaan vitamiinien toivossa.

Ja villiyrttitouhuista kiinnostuneille olen suositellut ennenkin: Toivo Rautavaaran ikivanha tietoteos Mihin kasvimme kelpaavat. Se löytynee joka mummolan kirjahyllystä ja divarista, ja siinä on hurjan iso määrä tietoa eri kasvien mahdollisuuksista ruoanlaitossa ja muussakin. Osa ohjeista on ehkä ajan saatossa vanhettunutta, ja kannattaa suodattaa esimerkiksi rohtoyrttineuvot nykytietämyksen kautta. Mutta paljon kiinnostavaa ja hyödyllistä siitä kirjasta kyllä silti löytyy!

Syreenit pulloon

Syrensaft

Syreenien aika on tänä vuonna aikaisin. Torpalla kukkivat violetti ja valkoinen, molemmat ikivanhoja mutta aina yhtä kauniita. Tänä vuonna bongasin vinkin tehdä kukista syreenimehua, joten tuumasta toimeen.

Pyynikki lasipullo

Netistä löytyy useampikin resepti tähän makeaan juomatiivisteeseen, minun syreenimehuni on Herkkusuun blogia mukaillen tämä:

30 pihasyreenin kukkaterttua
1 sitruuna (mieluiten luomu)
650 g sokeria
1 l vettä
15 g (noin 5 tl) sitruunahappoa

Sitruunahappo

Jotta mehuun saa tuon upean punaisen värin, käytä violetteja kukkia. Kerää kukkaoksat juuri ennen mehuntekoa, tai ainakin samana päivänä. Syreenit nuutuvat maljakossa nopeasti, ja kukintoja on helpointa käsitellä kun ne ovat vielä napakoita. Käytä vain tuoreita kukkia, kellastuneiden kukkien kohdalla olet jo myöhässä.

Syötävät kukat

Huuhtele kukat (ennen riipimistä, niin on helpointa) väljässä vedessä pariin kertaan. Näin saat mahdolliset öttiäiset ja pölyt pois. Siivilöi ja riivi kukat irti teräskattilaan tai muuhun kuumaa kestävään astiaan.

Pese sitruuna ja ota mehua varten siitä talteen keltainen päälliskuori ja hedelmäliha. Valkoinen osa kuulemma tuo juomaan kitkeryyttä, joten en lähtenyt kokeilemaan.

Kukkaismehu

Kiehauta vesi ja sokeri, anna kiehua kunnes sokeri sulaa. Kaada kuumana kukkien päälle, sekoita sitruunahappo sekaan ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä.

Kun seos on jäähtynyt, peitä muovikelmulla ja nosta jääkaappiin 2 vuorokaudeksi. Pese pullot ja kuumenna vielä puhdistusmielessä uunissa (100 astetta reilut 15 minuuttia), kiehauta korkit kattilassa.

Siivilöi mehu tiheän siivilän tai harsokankaan läpi. Minä käytin torpalta löytynyttä hunajasiivilää, mutta muutkin varmasti kelpaavat. Valmista mehua tulee annoksesta vähän reilu litra.

Valmis mehutiiviste on paksua ja hyvin makeaa. Omaan makuuni niin vahvaa ja makeaa (kun muutenkin juon harvoin kotitekoisia mehuja), että laimennussuhde oli jotakuinkin 1:10. Vahvan mehun ystävä laimentaa vähemmän – kokeile mikä on itsellesi suunmukaista.

Vähemmän sokeria tuottanee vähemmän makean lopputuloksen, seuraavassa annoksessa testaan vähentää sokerin määrää. Säilyvyys jääkaapissa pitäisi olla noin 1 kk, pakastimessa huomattavasti pidempään. Itse aion pistää osan mehusta pakastimeen jääpaloina, kunhan saan huomenna käsiini jääpalapusseja tai -muotteja.

Syreenimehu Torpan Tyttö

Mutta huh miten työlästä tämä talven ulkopuolinen aika on! Jos syksy on tyypillisesti mielletty säilönnän sesongiksi, sitä on todellakin myös tämän kevät ja alkukesä. Pakastimessa on nyt jo vuohenputkea ja kuusenkerkkää, terassilla on tekeytymässä kuusenkerkkäsiirappi ja huomenna teen toisen annoksen syreenimehua. Voikukkamarmeladi on to do -listalla, ja raparperille pitää keksiä kaikki mahdolliset reseptit – sitä on jo nyt ihan valtavasti.

Tuomenkukkamehua olisin myös kokeillut, mutta myöhästyin kun kukintoaika kesti vain hetken… Ehkä ihan hyvä niin. Ensi vuonnakin ehtii.

Villiyrtit, kevään ensimmäiset satokausivihannekset

Vuohenputkileipa

Tuttu kevätjuttu: villiyrtit. Vaikka ihan vasta torpan pihalla oli lunta kymmeniä senttejä, nyt vuohenputki jo puskee kaikkialla esiin. Ja minä konttaan tietenkin taas kulhon kanssa niitä keräämässä – pari rasiaa on nyt jo pakastimessa!

Tämän kevään ihan ekat vuohenputkiversot päätyivät kuitenkin suoraan voileivän päälle.

Versoja kasvaa parhaiten tietysti nyt keväällä, mutta pitkin alkukesää pieniä vuohenputkia löytyy kyllä pihamaalta kun vähän viitsii etsiskellä isompien seasta. Siitähän rikkaruohot on myös kiitollisia, että ei tarvitse kuin niittää isommat alas niin jo niitä pieniä versoja pian nousee taas tilalle kerättäväksi :)

Villivihannekset

Viime keväänä ostin itselleni lahjaksi Villiyrtti-keittokirjan, jota en ehkä muistanut vinkata blogissa ollenkaan. Kirjan avulla uskalsin tehdä lisääkin yrttikokeiluja kesän mittaan, kun ilmeni että pihasta melkein mitä vaan uskaltaa syödä. Muun muassa vaahteran kukat olivat kiva tuttavuus.

Villiyrtti keittokirja

Toinen aivan oivallinen kirja on tuo pienempi, retro Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat (ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1942, tuo minun niteeni muistaakseni vuodelta 1980).

Ulkoisesti kirja näyttää aikansa eläneeltä, mutta sisältö on kattava ja informatiivinen. Veikkaanpa, että mummolan kirjahyllystä tai divarista ihan pikkurahalla tällainen kirja löytyy!

Vuohenputkipiirakasta lisää tässä postauksessa, ja voikukka-koivunlehti-kokeiluista täällä!

Kukkia lautasella

Kukkalautanen

Laitoin tänään Instagramiin kuvan vaahterankukista. Ja sain yllättävän kommentin Annalta: niitäkin voi syödä! Piti tietenkin testata, heti.

Iltapalan päälle päätyi vaahteran, metsäorvokin ja lemmikin kukkia. Ehkä ne antavat enempi visuaalista iloa kuin kovin vahvoja makuja ruokaan, mutta en valita. Luomua raakaruokaa suoraan metsän reunasta lautaselle.

Syotavat kukat

Lisää hyviä vinkkejä kokeiltavaksi? Kuusenkerkkiä en ole ehtinyt vielä kerätä, vaikka niitä riittää Torpan pihamaallakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.