Omavaraisuus: Inventaario pakastimessa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omavaraistelun hengessä olen saanut itseni kiinni rysän päältä: ajatellut silloin tällöin, että ehkä semmoinen rehti kunnon arkkupakastin olisi sittenkin mainio kapine.

Kaupunkiasuntooni (eli kirkonkylän kerrostalokaksioon) hankin pari vuotta sitten jääkaappi-pakastin-yhdistelmän, koska tuolloin vielä arvelin että se puolikas pystypakastin riittää hyvin mustikoilleni.

Olin väärässä.

Pakastin natisee ja vinkuu liitoksistaan, kun yritän sulloa täpötäysiin laatikoihin marjarasioita, pussiin jäädytettyä syreenimehua, kuusenkerkkiä, vuohenputkia, hirviseurueelta saatua paistia. Myös marketin muut pakasteet pitäisi vielä saada ahdettua kaappiin niin, että ovi menee kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantai-iltana päätin tehdä mansikkahilloa, sillä laskiaispullani kaipasi sellaista. Sen sijaan, että olisin vaan käynyt kaupasta hakemassa purkin, marssin kauppaan viittä vaille sulkemisaikaa (20.55) ja ostinkin pussin hillosokeria. Illan ratoksi deletoin pakastimesta kilon verran mansikoita ja keittelin niistä pari isoa purkillista hilloa. Ei helppoa tai nopeaa, mutta ainakin on itse tehtyä.

Laskiaispullan välissä hillo toki oli vielä vähän turhan kuumaa ja juoksevaa, kun piti heti saada hillot kattilasta pullan väliin, mutta missio tuli suoritettua. Ja se pieni ylpeys itse tekemisestä tiedättehän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla tein ylimalkaisen inventaarion pakastimen sisältöön. On käynyt ihan sama asia kuin lähes joka vuosi ennenkin: kesällä ja syksyllä pakastetut herkut ovat valtaosin pakastimessa edelleen. Ensin niitä säästellään, sitten unohdetaan, ja sitten onkin jo uusi satokausi.

Nyt yritän tuhota säilömäni herkut ajoissa, jotta saan pakastimeen lisää tilaa (jäätelölle) ja pakastimen valmiustilaan kevään ensimmäisiä vuohenputkia ja kukkaissäilöntäkokeiluja varten!

Välihuomio: Tässä muuten aivan oiva Hesarin kuvareportaasi suomalaisten kotien arkkupakastimista! ”Valokuvaaja Juhani Niiranen kiersi Suomea ja kuvasi noita valkoisia möhkäleitä. Ne ovat kuin peräkammarin poikia, vähän liian isoja kotiin. Eivät mitään komistuksia, mutta ei niitä hävetä tarvitse.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä oli omavaraisuus-juttusarjani osa 2. Seuraava ilmestyy kuukauden päästä, 4.4.2019.

Omavaraisuus-sarjan muut blogit ja maaliskuun postaukset:

Farmer to bee

Urban Farming kaupunkiviljely

Tsajut

Sarin puutarhat

Maalaiskaupungin piha

Laura eli Javis

Ku ite tekee

Metsäläisten elämää

Riippumattomammaksi

Korkeala

Saman otavan alla

Airot ulapalla

Villa Koira

Caramellia

Villa Kotiranta

Alussa oli Vehkosuo

Luomulaakso

Kohti laadukkaampaa elämää

Rakkautta ja maanantimia

Iso-Orvokkiniitty

Jovelan talopäiväkirja

Mrs Sinn

Pienen pieni Farmi

Harmaa torppa

Omavaraistelua vuonna 2019

Syrensaft

Haluaisin joskus taas omia kanoja torpalle. Ja mehiläisiä. Ja kasvihuoneen. Ja sitten viljelisin ja kasvattaisin kaikenlaista hyötykasvia ja syksyn tullen sadonkorjuu täyttäisi maakellarin ja pakastimet.

Tosielämässä viime kesänä kävi niin, että istutin muoviämpäriin neljä kaupasta ostettua perunaa, muistin kastella niitä vähän huonosti ja multakin oli pääosin köyhää höttöä. Voitte arvata millaisen sadonkorjuujuhlan sain viettää kesän päätyttyä (kuva alla…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta aina on uusi vuosi, ja uusi mahdollisuus olla omavaraisempi kuin aiemmin! Eikä sentään kaikki ole ihan noin surkeasti mennyt – olen todella intona villiyrtteihin, ja keräilykausi torpan tiluksilla alkaakin välittömästi silloin kun maahan alkaa nousta mitä tahansa vihreää. Vuohenputki niistä ehkä suurin suosikkini, ja ehtymätön satotuote koko kesän.

Vuohenputki villiyrtti

Viime kesänä tein myös tuttavuutta villiyrtti-linjalla torpan kukkiviin kasveihin: syreenimehu ja horsmankukkamehu onnistuivat yli odotusten, ja metsän reunalla kasvavaa mesiangervoakin sain kerättyä pari kukintoa (tänä vuonna aion olla ajoissa) varovaista rohdoskokeilua varten.

Metsämarjat (mustikka, metsämansikka, puolukka) ovat joka vuosi keräyslistalla, ja ensi syksylle haaveksin karpalonmetsästysretkestä. Sienissä olen löytänyt omat vahvat suosikkini (kantarelli, lampaankääpä suppilovahvero), ja niitä tulen keräämään tuorekäyttöön alkusyksyllä kyllästymiseen asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan vielä en ole linjannut, mihin kaikkeen aion tänä vuonna paneutua. Suunnitelmista tarkemmin helmikuun omavaraisuus-postauksessa; tätä aihetta on siis tulossa nyt (vähintään) kerran kuussa!

Sain kutsun osallistua tänä vuonna omavaraisuus-blogipostausten sarjaan, jota voitte seurata vuoden mittaan monessa kiinnostavassa ja innostavassa blogissa. Itse olen näissä omavaraisteluasioissa täysi noob *) mutta muilta saan omallekin torpalle kullanarvoisia vinkkejä.

Uusi postaus putkahtaa jokaiseen blogiin siis kerran kuussa, joka kuukauden eka maanantai. Pysykääpä kuulolla :)

Tämä oli omavaraisuus-juttusarjani osa 1 vuonna 2019. 

 

*) Noob eli newbie eli aloittelija – tämä tiedoksi äiti, kun on ollut puhetta kaikenlaisista käsittämättömistä englanninkielisistä käsitteistä nykymediassa

Syreenit pulloon

Syrensaft

Syreenien aika on tänä vuonna aikaisin. Torpalla kukkivat violetti ja valkoinen, molemmat ikivanhoja mutta aina yhtä kauniita. Tänä vuonna bongasin vinkin tehdä kukista syreenimehua, joten tuumasta toimeen.

Pyynikki lasipullo

Netistä löytyy useampikin resepti tähän makeaan juomatiivisteeseen, minun syreenimehuni on Herkkusuun blogia mukaillen tämä:

30 pihasyreenin kukkaterttua
1 sitruuna (mieluiten luomu)
650 g sokeria
1 l vettä
15 g (noin 5 tl) sitruunahappoa

Sitruunahappo

Jotta mehuun saa tuon upean punaisen värin, käytä violetteja kukkia. Kerää kukkaoksat juuri ennen mehuntekoa, tai ainakin samana päivänä. Syreenit nuutuvat maljakossa nopeasti, ja kukintoja on helpointa käsitellä kun ne ovat vielä napakoita. Käytä vain tuoreita kukkia, kellastuneiden kukkien kohdalla olet jo myöhässä.

Syötävät kukat

Huuhtele kukat (ennen riipimistä, niin on helpointa) väljässä vedessä pariin kertaan. Näin saat mahdolliset öttiäiset ja pölyt pois. Siivilöi ja riivi kukat irti teräskattilaan tai muuhun kuumaa kestävään astiaan.

Pese sitruuna ja ota mehua varten siitä talteen keltainen päälliskuori ja hedelmäliha. Valkoinen osa kuulemma tuo juomaan kitkeryyttä, joten en lähtenyt kokeilemaan.

Kukkaismehu

Kiehauta vesi ja sokeri, anna kiehua kunnes sokeri sulaa. Kaada kuumana kukkien päälle, sekoita sitruunahappo sekaan ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä.

Kun seos on jäähtynyt, peitä muovikelmulla ja nosta jääkaappiin 2 vuorokaudeksi. Pese pullot ja kuumenna vielä puhdistusmielessä uunissa (100 astetta reilut 15 minuuttia), kiehauta korkit kattilassa.

Siivilöi mehu tiheän siivilän tai harsokankaan läpi. Minä käytin torpalta löytynyttä hunajasiivilää, mutta muutkin varmasti kelpaavat. Valmista mehua tulee annoksesta vähän reilu litra.

Valmis mehutiiviste on paksua ja hyvin makeaa. Omaan makuuni niin vahvaa ja makeaa (kun muutenkin juon harvoin kotitekoisia mehuja), että laimennussuhde oli jotakuinkin 1:10. Vahvan mehun ystävä laimentaa vähemmän – kokeile mikä on itsellesi suunmukaista.

Vähemmän sokeria tuottanee vähemmän makean lopputuloksen, seuraavassa annoksessa testaan vähentää sokerin määrää. Säilyvyys jääkaapissa pitäisi olla noin 1 kk, pakastimessa huomattavasti pidempään. Itse aion pistää osan mehusta pakastimeen jääpaloina, kunhan saan huomenna käsiini jääpalapusseja tai -muotteja.

Syreenimehu Torpan Tyttö

Mutta huh miten työlästä tämä talven ulkopuolinen aika on! Jos syksy on tyypillisesti mielletty säilönnän sesongiksi, sitä on todellakin myös tämän kevät ja alkukesä. Pakastimessa on nyt jo vuohenputkea ja kuusenkerkkää, terassilla on tekeytymässä kuusenkerkkäsiirappi ja huomenna teen toisen annoksen syreenimehua. Voikukkamarmeladi on to do -listalla, ja raparperille pitää keksiä kaikki mahdolliset reseptit – sitä on jo nyt ihan valtavasti.

Tuomenkukkamehua olisin myös kokeillut, mutta myöhästyin kun kukintoaika kesti vain hetken… Ehkä ihan hyvä niin. Ensi vuonnakin ehtii.

Villiyrtit, kevään ensimmäiset satokausivihannekset

Vuohenputkileipa

Tuttu kevätjuttu: villiyrtit. Vaikka ihan vasta torpan pihalla oli lunta kymmeniä senttejä, nyt vuohenputki jo puskee kaikkialla esiin. Ja minä konttaan tietenkin taas kulhon kanssa niitä keräämässä – pari rasiaa on nyt jo pakastimessa!

Tämän kevään ihan ekat vuohenputkiversot päätyivät kuitenkin suoraan voileivän päälle.

Versoja kasvaa parhaiten tietysti nyt keväällä, mutta pitkin alkukesää pieniä vuohenputkia löytyy kyllä pihamaalta kun vähän viitsii etsiskellä isompien seasta. Siitähän rikkaruohot on myös kiitollisia, että ei tarvitse kuin niittää isommat alas niin jo niitä pieniä versoja pian nousee taas tilalle kerättäväksi :)

Villivihannekset

Viime keväänä ostin itselleni lahjaksi Villiyrtti-keittokirjan, jota en ehkä muistanut vinkata blogissa ollenkaan. Kirjan avulla uskalsin tehdä lisääkin yrttikokeiluja kesän mittaan, kun ilmeni että pihasta melkein mitä vaan uskaltaa syödä. Muun muassa vaahteran kukat olivat kiva tuttavuus.

Villiyrtti keittokirja

Toinen aivan oivallinen kirja on tuo pienempi, retro Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat (ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1942, tuo minun niteeni muistaakseni vuodelta 1980).

Ulkoisesti kirja näyttää aikansa eläneeltä, mutta sisältö on kattava ja informatiivinen. Veikkaanpa, että mummolan kirjahyllystä tai divarista ihan pikkurahalla tällainen kirja löytyy!

Vuohenputkipiirakasta lisää tässä postauksessa, ja voikukka-koivunlehti-kokeiluista täällä!

Kukkia lautasella

Kukkalautanen

Laitoin tänään Instagramiin kuvan vaahterankukista. Ja sain yllättävän kommentin Annalta: niitäkin voi syödä! Piti tietenkin testata, heti.

Iltapalan päälle päätyi vaahteran, metsäorvokin ja lemmikin kukkia. Ehkä ne antavat enempi visuaalista iloa kuin kovin vahvoja makuja ruokaan, mutta en valita. Luomua raakaruokaa suoraan metsän reunasta lautaselle.

Syotavat kukat

Lisää hyviä vinkkejä kokeiltavaksi? Kuusenkerkkiä en ole ehtinyt vielä kerätä, vaikka niitä riittää Torpan pihamaallakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Koivua ja voikukkaa lautasella

Villiyrtit ruoanlaitto

Vuohenputki on jo tuttu juttu villiyrtti-keittiössäni. Tänään toin keittiöön tuoreimpia mahdollisia satokausijuttuja: koivun vastasyntyneitä lehtiä ja parin päivän ikäistä voikukkaa.

 

Koivu ruoanlaitossa

Kokeilkaa jos haluatte, ja/tai jalostakaa paremmaksi!

Koivu: nuo pikkuruiset lehtiversot ovat hyvin mietoja, mutta hetkittäin suuhun tulvahtaa lempeästi sauna, saunavasta ja juhannus. Tykkäsin.
– Itse tehtyjen tikkuperunoiden mausteena lisäksi perushommat eli oliiviöljyä, mustapippuria ja vähän suolaa.

Villiyrtti voikukka

Voikukka: Torpan oman omenahillon kanssa kiva kombo makeaa ja vähän karvasta. Ja molemmat saa samasta puutarhasta. Tähän testiin ne päätyivät perinteisen sinihomejuusto-pekoni-herkkusienen päälle.

Maku herkkusienitornissa vaihteli kerroksittain makeasta karvaaseen ja suolaisesta taas makeaan -> tykkäsin!
– Aromi on jossakin pinaatin ja rucolan välimaastossa, jälkimaku voimakkaampi.
– Ryöppäsin pienet, suorareunaiset (miedompia kuin sahalaitaiset) voikukan lehdet ensin 10 sekunnin ajan kiehuvassa vedessä

Villiyrtit, täällä taas

Vuohenputki

Oon odottanut jo pitkään että tämä kausi alkaa. Että pääsen keräämään ruokani suoraan pihasta ja metsästä. Nyt se on vihdoin täällä!

Alkuviikosta piha alkoi yhtäkkiä elää. Kuivat lehdet vaan rapisivat, kun sinivuokot alkoivat puskea esille ja seuraavana päivänä kukat olivat jo auki. Yhden päivän aikana myös ruoho alkoi vihertää eteläseinustalla. Ja tiesin jo odottaa: samaan aikaan nousivat esiin ensimmäiset lilliputti-kokoiset vuohenputken versot.

Villiyrtti

Nyt niitä voi jo kerätä keittiöön, ja olen kulhoni kanssa jo menossa. Nokkonen ei ole ihan vielä ehtinyt täällä kasvuun, mutta sen vuoro lienee jo muutaman päivän päästä.

Oman lempparini eli vuohenputkipiiraan leipomisesta intoilin jo vuosi sitten, lukekaapa tästä lisää!