Bloggaamisesta, silmälaseista ja vanhoista valokuvista

Yhteistyössä Instrumentariumin kanssa

BID_Henri Ilanen

Minä ja ihanat naiset: Katja, Ansku, Saara ja Anna-Maria (kuva: Henri Ilanen)

Blogin kirjoittaminen on usein aika yksinäistä puuhaa. Istut koneen äärellä ja kirjoitat, samaan aikaan kun valtavan moni muu bloggaaja eri puolilla maapalloa tekee ihan samaa omien koneidensa äärellä. Siksi on tosi kivaa välillä nähdä ja jutella. Vertaistukea ja inspiraatiota omaankin bloggaamiseen, sillä on yllättävänkin iso merkitys.

Vaikka olen tottunut tekemään työtä yksin (free-toimittajan ammatti on vähän sellaista), joskus kollegoiden tuki on kullanarvoista. Työasioiden jauhaminen yhdessä antaa energiaa ja sopivasti sosiaalista kanssakäymistä.

BID2017

Rööperin Rouva eli suloinen Saara, Ansku ja Anna-Maria

Niinpä olinkin kovin iloinen, kun Secret Wardroben Anna-Maria ja Peace&Stylen Ansku houkuttelivat minut mukaansa Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumaan Suvilahden Kattilahalliin kuukausi sitten. Sinä päivänä en ollutkaan vain yksinäinen blogierakko, vaan osa isompaa kirjoittajajoukkoa. Bloggaajia, joiden mielestä ei ole yhtään ihmeellistä syventyä kesken lauseen päivittämään uutta kuvaa Instagramiin tai sommittelemaan pöydällä olevasta maljakosta parempaa valokuvaa.

picture (93 of 185)

Mun suosikkirillit sekä suosikkitytöt Ansku, Senja ja Nessa (kuva: Sanni Riihimäki)

BID-päivässä mukana oli myös Instrumentarium, joka esitteli tapahtumassa Heritagen Spectacles of time -kehysmallistoa. Bongasin hyllystä lasit, jotka toivat mieleen mummoni vanhassa valokuvassa. Päivänä jolloin äitini pikkusisko pääsi ylioppilaaksi ja koko perhe poseeraa mummolan olkkarissa, hassun retrotapetin edessä. Ja noissa rilleissä päädyin sitten myös valokuvaan blogikollegoiden Anskun, Senjan ja Nessan kanssa.

Ja nyt, joka kerta kun katson näitä kuvia, ajatukset lipuvat sukulaisiin ja vanhoihin valokuviin – asioihin jotka ovat olleet tänä keväänä kovin useasti mielessäni.

Heritage Spectacles of time

Instrun Trendwalk-sivustolla on lisää infoa näistä vintagerilleistä ja eri vuosikymmenien tyyleistä. Minä olisin ehkä jo käynyt ostamassa nuo oman suosikkini, mutta en löytänyt niitä nettikaupasta. Ehkä hyvä niin – ehdin harkita imagolasien hankintaa vielä hetken.

4 thoughts on “Bloggaamisesta, silmälaseista ja vanhoista valokuvista

  1. Minulla on vasta 1. vuosi takana oman blogin blogistina ja totta: tämä on erakkomaista hommaa. Etenkin kun olen myös omalla toiminimellä kirjoittava copywriter. Kuvistasi välittyy hyvin riemu olla hengenheimolaisten kanssa. Sait varmasti tankattua energiaa kesää varten.

    1. Juuri näin. Kirjoittaminen työnä on aina loppujen lopuksi melko yksinäistä, olipa sitten kirjailija tai toimittaja tai bloggaaja. Yhteiset tapaamiset muiden bloggareiden kanssa piristävät, ehkä juuri siksi että hetkisen ajan saa olla toisten ”samaa kieltä puhuvien” kanssa yhdessä. Ja sen jälkeen taas olla kiitollinen siitä että saa vetäytyä omaan erakkotilaansa ;)

  2. Hauskat pilleet on näkkyy olleet : ). Onhan tämä lokkarina oleminen rankkaa : D)). Onneksi ei sukulaiset ja tuttavat tiiä asiasta, siitä se myrkyn lykkeissii. Mitenkä syynneet nuo yhteistyö kumppanit?

    1. Juu ja mitä enemmän blogin tekemiseen sitoutuu käyttämään aikaa, sitä enemmän se käy kyllä ihan työstä. Ja joillekin sitä onkin, itselleni toistaiseksi vielä melko pieni osa kokonaisuutta jossa muutenkin kirjoitan ja kuvaan työkseni…
      Instrumentarium oli mukana tuolla tapahtumassa järjestävänä tahona, yhteys löytyy siis tapahtuman kautta. :)

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s