Järvi Kevät Sauna

Eväsretki rannalle

06/05/2018

Paivakahvilla

Tänään oli kaunis päivä, joten lähdettiin äidin kanssa rantasaunalle ihmettelemään kevättä. Korkealle noussutta vedenpintaa. Laituria, joka oli talvella irronnut paikaltaan ja kääntyilee nyt rantavedessä hissuksiin välillä itään, välillä länteen.

Valkovuokkoja, joita vanhempani istuttivat tontille 30 vuotta sitten ja jotka ovat nyt hiipineet koko tontin leveydelle rinteeseen.

Hiirensyömiä kynttilöitä talven jäljiltä. Sokeria ja kahvia, joita löytyi koskemattomana peltirasiasta.

Pelargoniat

Sitten katettiin pöytä terassille, ensimmäisen kerran tänä keväänä. Ruutuliina löytyi rantamökistä. Kukat sattuivat sopivasti mukaan autoon, ja kun nostin ne pöydälle niin meillähän oli edessämme yhtäkkiä ihan täysi kesä.

Arabian-Wärtsilän kahvikupit ovat minulle, isoihin teemukeihin tottuneelle liian pienet teenjuontiin. Mutta onhan ne aika fiinit, sopivat siis sunnuntaikahvitteluun äidin seurassa.

Pelargonia

Ja taas kerran mietin, miksi en vietä täällä rannalla, aurinkoisella terassilla enemmän aikaa. Ehkä tänä kesänä.

Saatat pitää myös

Ei kommentteja

  • Vastaus Marihantee 06/05/2018 at 20:54

    Tänään sunnuntaina oli kyllä aivan lumoavan kaunis ilma. Tuli niin onnellinen olo, kun aurinko paistoi, lämpöasteita oli mukavasti ja linnut lauloivat jokaisessa ilmansuunnassa. Kuinka vain voinkaan rakastaa kevättä ja toukokuuta niin kovin! ♥

    • Vastaus Ilona 07/05/2018 at 09:42

      Toukokuu on kyllä ihana hetki, linnut ja luonto heräävät kaikki melkein yhtäkkiä – ja ennen kuin huomaakaan, on jo kesä. Koivutkin ovat juuri nyt puhjenneet vihertämään, joka ikinen kevät se tapahtuu ennen kuin ehdin yhtään valuttaa koivunmahlaa maistiaisiksi 😮 🙂

    Vastaa käyttäjälle Ilona Peruuta vastaus