Saaren taikaa ja loppukesän arvonta

Voidedeodorantti Saaren Taika

Merivesi huuhtoo rantakalliota, ylempänä huojuu hiljalleen jykevä mänty kuivan varvikon keskellä. Rannan vanha, punamullalla maalattu sauna on pikkuisen kallellaan. Tuuli puhaltelee hiussuortuvia otsalle. Sellainen kaunis mielikuva minulla on saaresta merellä, ja sellaiseen maisemaan ei oikein sovi parabeenit, sulfaatit, muovit eikä fosfaatit.

Sheavoide Saaren Taika

Keväällä törmäsin sattumalta Saaren Taika -nimiseen brändiin, jolla oli tosi kiinnostavia kosmetiikkatuotteita. Ekologisia, vegaanisia, ja -ttomia (kaikki pahikset puuttuu). Ainesosat ovat pelkästään kasvipohjaisia ja luonnonmukaisia.

Päätin tietty testata itse. Kesä oli melkoisen kuuma ja hikinen, mutta tykästyin silti tai siitä huolimatta Andalusia-voidedeodoranttiin, josta puuttuvat kaikki ne aineet mitä olen luullut välttämättömiksi dödössä. Kuten alumiini.

Luomukosmetiikka

Saaren Taika tekee muutenkin hyviä juttuja: esimerkiksi ihanalle tuoksuvan suolasaippuan hinnasta lahjoitetaan lyhentämättömät 5 euroa Itämeren suojelutyöhön.

Olen silleen laiska eko-ihminen, että mielelläni valitsen ekologisia ja eettisiä tuotteita kaupasta, mutta en ehdi/jaksa/viitsi nähdä sen eteen hirveän suurta vaivaa. Mutta sitten kun joku sopiva tuote osuu kohdalle, minusta tuleekin aika uskollinen kuluttaja. Ekologinen deodorantti taitaa olla nyt yksi sellainen tuote.

Suolasaippua

Seuraavaksi itseä kiinnostaa palashampoo. Sen etuna olisi ainakin muovittomuus ja lisäaineettomuus. Palashampoota saa näemmä jo aika monelta eko-valmistajalta, joten hankinnan hankaluus ei ainakaan pitäisi olla esteenä testailulle. Ekologista pyykkietikkaa voisin kokeilla myös, mutta olen tottunut käyttämään huuhteluaineena ihan tavallista keittiöetikkaa, enkä oikeastaan tarvitse tuoksullisia etikkaversioita kylppäriini enää.

Saaren Taika

Ja nyt se iloisin juttu: Saaren Taika halusi osallistua Torpan Tytön arvontakimaraan! Haluaisitko päästä kokeilemaan Salon saaristossa valmistettua ekokosmetiikkaa? Jätä viestiä kommenttikenttään, jotta tiedän sinun olevan mukana arvonnassa. Voit myös kertoa meille muille kans, jos sinulla on muita hyviä vinkkejä eko-/luomukosmetiikasta!

Torpan Tyttö arpoo osallistujien kesken 2 ihanalta tuoksuvaa, eettistä tuotepakettia: molemmissa on Manteliöljy Sheavoide, Andalusia-voidedeodorantti ja Saariston suolasaippua. Arvonta on auki tämän viikon, su 26.8.2018 klo 19 asti!

68 thoughts on “Saaren taikaa ja loppukesän arvonta

  1. Ihana arvonta! Bongasin Saaren taian instagramissa, aivan ihastuttavia tuotteita. Lähdin kesällä kohti nollahukka-ajattelutapaa ja nämä tuotteet edistävät juuri jätteetöntä elämäntapaa. Olen vähitellen vaihtanut pullosaippuat palasaippuoihin ja Deodorantti onkin minulla seuraavaksi vuorossa!

  2. Joskus taannoin eksyin sattumalta blogiisi, vaikken somessa itse aktiivinen olekaan..aina silloin tällöin tulee käytyä lukemassa kirjoituksiasi..nytpä osallistun arvontaan!! Ollaan muuten kulutettu aikanaan saman lukion pulpetteja, minä vuotta alempana..

  3. Etikka on toimii palashamppoon kanssa mainiosti hoitoaineen sijaan. Erilaisia palashamppoita on, joten varmasti on jossain sinulle toimiva versio. Instassa Saaren Taika jakoi postauksesi, joten ajattelin osallistua.

  4. Ihanan kuuloisia tuotteita, joita olisi ilo kokeilla. En ole kovin perehtynyt luonnonkosmetiikkaan, mutta kiinnostaisi kyllä. Mukana.

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s