Olen viettänyt ehkä neljä juhannusaattoa jossain muualla kuin vanhempieni kanssa, siis ikinä. Se tarkoittaa yli kolmeakymmentä juhannusta perheen parissa, en siis ole ollut järin kekseliäs juhannuksenjuhlija. Juhannus- ja jouluaatto ovatkin vuodenkierrossa ainoita sellaisia hetkiä, jolloin olemme kaikki koolla. Paitsi sisko on nykyisin yleensä oman perheensä kanssa toisaalla, mutta kuitenkin. Vähän niin kuin hengessä mukana.
Ohjelmassa oli tälläkin kertaa villisti makkaransyöntiä, rantasaunalla tunnelmointia, saunomista ja edellistalven kaislojen ja oksien polttamista juhannuskokossa. Minulle tämä kaikki tarkoitti myös pientä breikkiä työnteossa, sillä olen puurtanut melkein yötä päivää yhden ison työprojektin parissa (minkä luulin taas optimistisesti valmistuvan paljon vähemmällä työllä ja vaivalla, ja olin taas väärässä).
Työrästien vuoksi olen myös joutunut lykkäämään kaikkea mökkitouhua tuonnemmaksi: matkatavarat ovat yhä purkamatta, nurmikko yhä leikkaamatta ja keittiö on jotenkin räjähtänyt. Mutta ehkä ensi viikolla, silloin sitten. Tai seuraavalla. Tai heinäkuussa. Onhan tätä kesää.
Ei kommentteja