Kun alkaa Ilonan juhlaviikko, mitä luulette kuinka käy rästissä olevien kuvankäsittelyiden? Itse en uskalla ihan vielä edes arvata. Mutta jos ja kun tätä tekstiä nyt lukee joku asiakkaistani, niin ei hätää – kuvanne ovat tuota pikaa valmiina… 🙂
Minulla on syntymäpäivä tulevana sunnuntaina. Lahjan päivänä. Olen viettänyt monia syntymäpäiviäni aikuisiällä yksin Helsingissä, käynyt Korkeasaaressa ja syönyt Stokkalta ostamaani leivosta suoraan laatikosta tiskipöydän ääressä seisten. Viime vuonna päätin että se perinne katkeaa tähän paikkaan, ja vietän isot juhlat maalla. Näin tehtiin, ja käyttötilini toipumiseen menikin pitkään.
Tänäkin vuonna päätin pitää juhlat. Viikkojen kuluessa olen ollut moneen kertaan vähällä perua koko kemut, sillä nyt ei ole viime kesä ja nyt ei ole ehkä ihan niin suurta riemua rinnassa että haluaisin pirskotella sitä kaikkien läheisteni päälle ja leikata kikatellen synttärikakkuja. Mutta kyllä ne juhlat nyt vaan pidetään, sillä kutsut on laitettu matkaan ja ihanaa on tietysti nähdä ystäviä ja kivoja ihmisiä taas oman rakkaan Torppani kesäillassa. Olen varma että juhlista tulee kivat.
Hyvää ja huonoa: kemuihin on vielä muutama päivä, mutta järjestäminen on iso urakka kun pitää niitä töitäkin samalla työstää eteenpäin. Onneksi tykkään laatia to do -listoja – niitä kertyy nimittäin tälle viikolle aika monta ja aika täyteläistä.
PS. Tahtoisin lahjaksi linnunpönttöjä. Myös uusi halkomakirves olisi tarpeen, tai oikeastaan melkein mikä vaan mitä saa rautakaupasta.
2 Kommentit
Sä oot tosi ahkera ja tuo karjanhoitotaito on vielä uusi ulottuvuus! Olet ansainnut paljon hyödyllisiä lahjoja. Täytyypi alkaakin pohtimaan. 🙂 t. PB
Haha, joo 🙂 Hyödylliset lahjat on muutenkin kyllä niitä parhaita, onneksi olen jo monen vuoden ajan saanut sellaisia kottikärryn renkaasta vaahtosammuttimeen ja pilkkiongesta metsäsuksiin. Pitää vaan kirjoittaa Joulu- ja syntymäpäiväpukille täsmälliset tarpeet kulloiseenkiin sesonkiin 🙂