Seitsemän vuotta puunaamista, remonttia, maalausta, sisustamista, pihahommia, loputonta uudelleen tekemistä. Ja sitten joskus sellainen hetki, jolloin kaikki on niin kuin kuuluu olla: tähtitaivas, lämmin kesäilta, kynttilälyhdyt koivun oksalla, vierasmajassa kajastava valo. Pihassa rätisevä tuli, viltti, kaikki pienet detaljit kohdallaan. Kaikki täydellistä.
Niitä hetkiä varten kaikki uurastus on tehty. Ja ne hetket innostavat jatkamaan. Ehkä ensi kesänä torpan pihamaalla on taas vähän lisää tunnelmaa ja tunnelmavaloa.
Sain eilen vieraakseni leppoisan autolastillisen kaupunkilaisia. Vaikka en ehtinyt imuroida enkä käydä suihkussa, ne asiat eivät olleetkaan maailmanloppu. Söimme ensi töiksemme ison pinon lettuja ja mansikkahilloa, sen jälkeen menimme tyttöjen kanssa sienimetsään ja sain leikkiä varsinaista eräopasta sienituntemukseni kanssa (jota on ehtinyt kertyä varsin vähän, mutta kantarellit nyt aina tunnistaa).
Illalla saunottiin ja syötiin. Ja aika hyvä lopputulos – neljästä vieraastani sain yhden ihastumaan tekemiini lampaankääpä-nugetteihin!
Mutta mikä päätös illalle: tähtitaivaan alla kuun valossa tunnelmointia, elävän tulen ääressä paahdettuja vaahtokarkkeja. Kitara, musiikki. Ja ne minulle tärkeät kynttilät, lyhdyt ja tunnelmavalot tuikkimassa eri puolilla pihaa. Minä viltin alla villasukissa tähtiä tiiraillen. Siihen oli helppo torkahdella.
