Browsing Category

Loma

Kesä Loma Työ

Osa-aikaloman paikka

29/06/2015

_MG_6697

Toukokuu meni jotenkin sumussa ja kiireessä, mutta kesäkuu se vasta menikin ohi niin että perävalot vaan näkyvät mökkitiellä. Olen tehnyt koko kesäkuun ajan niin hullun paljon töitä, että kylmä sää ja vesisade eivät ole oikeastaan haitanneet yhtään. Eipähän ole ollut niin suuri harmi siitä, että en ehdi olla ulkona.

Tai leikata. sitä. nurmikkoa. vieläkään.

Heinäkuulle ajattelin varata sitten oikeasti vapaata. Saa nähdä miten se onnistuu, sillä valokuvia on aika pino käsiteltäväksi, ja pari lehtikirjoitustakin taitaa odottaa vuoroaan. Mutta jos nyt edes puolipäivälomailua. Ja mansikoita ja jäätelöä.

Tämä kesä on muutenkin vähän outo, sillä juhannus oli ikään kuin etuajassa. Samoin Joutsan Joutopäivät ovat heti kun heinäkuu alkaa, ei se megatapahtuma ennen näin aikaisin ollut (vai oliko?) Mutta koska Joutopäivät ovat jo nyt, aion juhlistaa kesää menemällä ainakin huoltoaseman iltakonserttiin kuuntelemaan comebackin tekevää Maija Vilkkumaata. Ja jos oikein lähden hulluttelemaan niin saatan juoda samalla yhden alkoholittoman oluen. Kyllä, elämäni on nykyisin aika villiä!