Olen kai niin harvoin kipeänä, että en ymmärtänyt yhtään mistä on kyse kun heräsin aamuyöstä jyskyttävään päänsärkyyn. Se oli alkanut oireilla jo illalla, ja silloin kiirehdin nukkumaan kun ajattelin että se on taas vain sitä minun tyyppivikaani – nukkumalla yleensä ohi menevää pääkipua.
Yöllä kipu oli yltynyt niin kovaksi, etten voinut enää nukkua. Tunsin, että tyyny on muuttunut kiveksi, ja haaveilin viileästä, pehmeästä pumpulista johon voisin kalloni edes pieneksi hetkeksi painaa. Ulkona oli pimeää, mutta tuntui että silmiin sattuu (ikkunasta kajasti katulamppu ja naapurihuoneesta ikkunaan jääneet jouluvalot.
Aamulla särky jatkui. Ja oksettava olo. Olen käynyt viime viikkoina paljon sairaalan tiloissa, ja mietin jo kaikkia mahdollisia tauteja joita olen sieltä ovenkahvoista tai pöytäpinnoista saanut kerättyä mukaani. Kissa kävi huolestuneena haistelemassa kasvojani. Ja tassutteli kiireesti kauemmas nukkumaan. Iltapäivällä totesin, että tältä se kuume varmaan tuntuu.
Sen huomion jälkeen piti jo soittaa siskolle hätäpuhelu, kun en muuta keksinyt. En tiennyt mitä lääkettä voisin syödä (en ole tainnut käyttää kuumelääkkeitä siis ihan hetkeen), kunnes sisko neuvoi kokeilemaan Finrexiniä. Niin tietysti. Kiitos. Sitä siis kurkkuun – ja kas, illalla vointi onkin ollut kuin uudella ihmisellä. Peiton alla maaten sain tehtyä yhden myöhässä olevan työtehtävänkin valmiiksi. Ja sitten tiskasin. Siitä urotyöstä tuli vain selkä kipeäksi, koska tässä suuressa talossa järven rannalla on aika matala tiskipöytä.
Näinkö helposti se kaamea kuumetauti meni ohi? Mistä se oikein tuli ja mihin se jo meni? Nyt sormet ristiin, että se ei palaa salavihkaa huomenna takaisin. Ei minulla ole aikaa sairastella.
