Täällä on hyvä.

takkatuli

Vuosi sitten olen kirjoittanut Facebookiin:

Lähdin aamulla 08.25 Helsinkiin työreissulle. 17.50 olin jo takas Joutsassa, jossa on nyt tulet uunissa, raparperihillo tekeytymässä liedellä, nokkospiirakkaa lautasella ja lampaat niityllä. Täällä on melko hyvä.

Tänään oli melkein sama. Ilman lampaita ja hilloa. Mutta tunne oli samanlainen, kun nousin autosta torpan pihalla. Täällä oli satanut paljon, niitty on laossa ja ilma kostean kuuma. Ja minä olin taas kotona.

Nyt kuuntelen tulen rätinää kamarin uunissa ja yritän totutella ajatukseen, että ihan oikeastiko tämä kaikki on minun elämää nyt. Ei ole enää vain kesäretki maalle, ei tule syksy jolloin täytyy palata kaupunkiin. Tämä ei ole mikään väliaikainen ratkaisu eikä välivaihe odottaen jotain muuta. Tässä on nyt se kaikki mitä olen haaveillut koko työurani ajan.

Tänään oli kiva käydä työmatkalla Helsingissä. Erityisen mukavaa oli kuitenkin palata illalla takaisin maalle. Kotiin.

Tuetaan kotimaista hyvää!

torpantytto myssyfarmi

Jos päässäsi on villapipo ja tiedät minkä nimisen lampaan villasta se on kudottu, olet jo aika lähellä tekstiilituotantoa jolla on oikeat periaatteet. Minä haluaisin ehkä seuraavaksi pipon, jonka lähteenä on ollut Paali-Onni. Mikä nimi – tuonnimisen lampaan täytyy olla aika symppis kaveri.

Kaikki muistatte mun hypertelyn Myssyfarmin lampaanvillapipoista? Sieltä farmin myssypäällikkö Hanna lähetti viestiä ennen kevätkiireiden alkua.

Tammikuussa myssyt olivat mukana Berliinin muotiviikoilla ja kävivät esittäytymässä sen jäkeen Tokiossa. Ensi talvena tuotteita myydään jo yli kymmenessä maassa pitkin Eurooppaa ja Aasiaa. Hyvältä siis kuulostaa. Nyt Myssyfarmi on avannut joukkorahoituskampanjan, jolla kerätään rahaa tämän suomalaisen, eettisen designtuotannon hyväksi.

Uskomme, että suomenlampaan villa on maailman luokan materiaali, joka odottaa löytämistään. Omalta osaltamme olemme auttamassa sen voittokulkua merinovillan rinnalle. Ostamalla vain kotimaista villaa ja taljoja tuomme merkittävää lisätuloa muuton ahtaalla oleville kotimaisille luomueläintiloille.

Kampanjassa voi ostaa edullisemmin tulevan sesongin tuotteita itselle, tai vaikka lahjoittaa Tertulle, Annelille tai muille neulojamummoille retken day spa -hemmotteluun.

Tämä Hannan lause on hyvä muistutus, niin suomalaiselle muotoilulle kuin kaikelle toiminnalle ihan tässä omassakin elinpiirissä:

Asiat voi todella tehdä toisin, jos vain haluaa.

 

 

Hei hei Helsinki

Muutto Torpan Tytto

Huh mikä talvi ja kevät tää on ollut. Koko ajan tapahtuu, asiat vyöryvät eteenpäin ja minä vain yritän pitää laidoista kiinni. Mutta maaliskuun pyörityksen keskellä olen onnistunut kuin ihmeen kaupalla muuttamaan pois Helsingistä.

En ihan tiedä miten ehdin tämänkin tehdä ja toteuttaa, mutta niin vain istuin eilen viimeistä iltaa Helsingin-kotini lattialla. Asunto kumisi tyhjyyttään, ja farmariautossa odottivat viimeiset epämääräisten tavaroiden nyssäkät. Ne joita ”ei ole enää paljonkaan”, ja jotka täyttivät auton ääriään myöten niin että pölynimurin sullominen autoon oli jo oikeasti työlästä eikä takaovia voinut avata ilman että jotain valui tavararöykkiöstä asfaltille.

Heippa Helsinki! Omat kiitoksesi ansaitset kuluneista vuosista. 2003-2017 olin virallisesti helsinkiläinen. Nyt on kai aika myöntää, että turhaan yritin. Ei minusta oikeaa helsinkiläistä olisi saanut edes ajan kanssa, sitten kuitenkaan.

Talvi järven rannalla

kaislikko

Luulen nyt, että vietän tämän talven järven rannalla. Nyt kun muotoilen asian noin, se kuulostaa aika kivalta. Vähän kuin Luumujen poukama.

Vietän talven myös tukkirekkalinjan varrella. Sekin kuulostaa melkein kivalta, jos ajattelee että se on vähän kuin asuisi vanhalla rautatieasemalla, jossa ohi kiitävien junien kolinaan ajan myötä tottuu. (Paitsi täällä noihin tukkirekkoihin ei totu, ne ajavat liian lujaa ja liian läheltä, ja viis veisaavat 60 km/h nopeusrajoituksesta)

syyshortensia

Torppa on onneksi lähellä. Käyn siellä alituiseen, mutta pääsääntöisesti kissat ja minä majoitumme täällä toisessa, suuressa talossa. Järven rannalla. Täällä on erilainen puutarha, paljon erilaista valokuvattavaa, ja kissoille tilaa temmeltää monessa kerroksessa.

Ja ai että minä rakastan talvea ja valokuvaamista, etenkin tässä lausekontekstissa niistä yhdessä. Kuurainen maisema ja talven kylmä valo – niissä on jotain eteerisen kaunista.

Kotiseutuni laulu

_b1b0604web

Alakouluikäinen oli monesti huolissaan musiikkitunnilla. Tunnin alkuun tai päätteeksi laulettiin usein Keski-Suomen kotiseutulaulu, ja siinä oli yksi rivi jota minä en voinut sanoa ääneen.

”Täällä on naapuri heimoni verta.” Laulu oli uljas ja kävi pienen lapsen tunteisiin, mutta minä en voinut laulaa säettä, joka minun mielestäni ei ollut totta. Muille se oli varmaan ihan niin kuin pitikin, mutta minä olin syntynyt Lahdessa. Lahti ei ole Keski-Suomea, ja sitä paitsi minun vereni on puoliksi karjalainen, vain puoliksi joutsalainen. Ja valehteleminen oli väärin.

_b1b7085

Olin koko varhaislapsuuteni asunut Lahdessa ja käynyt Joutsassa kaikki viikonloput, lomat ja pyhäpäivät. 7-vuotiaana muutin pysyvästi Joutsaan, ja olin kylän lasten silmissä vieras, kaupunkilainen. Niin ainakin itse ajattelin.

Katsoin Ritari Ässää kun kylän isommat lapset tykkäsivät MacGyveristä. Kuuntelin siskon c-kasetilta Dingoa kun muut kannattivat Eppu Normaalia ja bändejä joita minä en edes tuntenut. Tykkäsin piirtää, kun muut olivat kai vaippaikäisestä tottuneet pelaamaan sekajoukkueena jalkapalloa.

_b1b5812

Yläasteella tunsin itseni taas vieraaksi, kun tulin kirkonkylän kouluun syrjäkylältä bussilla, jossa oli vieläpä useamman sivukylän mukuloita (joilla oli edelleen omat nokkimisjärjestyksensä). Yliopistossa sama tunne palasi uudelleen.

Ja kun muutin opiskelujen jälkeen Helsinkiin, siellä vasta olinkin maalainen. Sen sijaan Joutsassa vanhat ystävät alkoivat vierastaa. Yhden mielestä olin muuttunut liikaa, Helsinki oli muuttanut minut huonoksi ihmiseksi. Ja Helsingissä taas – siellä piti vähän pinnistellä pysyäkseen kaupungin vauhdissa.

Luultavasti vastaavaa ulkopuolisuutta kokee ja on kokenut valtaosa tuttavistani. Itselle ne omat ongelmat tietysti vain tuntuvat isommilta. En tiedä niistä muista, mutta minulla se vierauden tuntu pysyy edelleen: asun tälläkin hetkellä sekä kaupungissa että maalla, enkä tiedä mihin oikein kuulun.

Kotiseutu_MG_8150

Ehkä olen jäänyt asumaan jo lapsuudessa kaukoliikenteen busseihin, niihin joilla matkattiin Lahdesta Joutsaan ja takaisin. Nykyisin matka on tuplasti pidempi, Helsinkiin asti. Sama aika menisi lentäen Helsinki-Vantaalta Roomaan. Mutta bussissa on aina jotenkin turvallinen olo. Miellyttävä siirtymävaihe, jossa ei tarvitse kuulua mihinkään, koska ollaan matkalla jolla on merkitystä: olen matkalla Joutsasta jonnekin tai jostakin takaisin kohti Joutsaa.

Kotiseutu_MG_0167

Aina kun olen viettänyt pidemmän aikaa maalla, saan kuulla hymähtelyjä siitä kuinka puheeseeni on tarttunut joutsalainen aksentti. Kun olen Joutsassa, minulle vinoillaan että olen tuollainen stadilainen. Itse olen jo tottunut olemaan vähän vieras ja muutenkin pikkuisen outo, eikä ne huomautukset oikeastaan haittaa. Mutta jos joku minulle läheinen kieltää joutsalaisuuteni, luultavasti pahoitan mieleni. Koska jos en ole joutsalainen, en olisi oikein mikään. Joutsa on kuitenkin se ainoa suhteellisen ehyt identiteetti, paikka johon tunnen kuuluvani ja seutu josta lopulta koen olevani kotoisin.

Nyt uskaltaisin jo laulaa Kotiseutulaulunkin kokonaan.

Omavaraisuudesta ja yhteiskunnan eläteistä

Aamulehti

Aamulehdessä on juttu 45-vuotiaasta Ramista, joka asuu lähes omavaraistaloudessa pientilalla. Juttu löytyy täältä, kannattaa lukea. Kiinnostavaa on lukea myös tämän(kin) jutun kommenttiosiota. Jutun herättämät mielipiteet ovat monenkirjavia ja vähän yllättäviäkin. Mutta riippunee poliittisesta arvolinjasta ja omasta elämänkatsomuksesta, mitkä kommentit kutakin hämmästyttävät…

”Entä sitten kun Rami sairastuu – tuleeko hänestä sitten verovaroin ylläpidettävä?”

”Jännä, miten lasketaan omavaraiseksi, vaikka pakastaa elintarvikkeita”

”Noita yhteiskunnan elättejä tuntuu ilmaantuvan yhä lisää”

”–tuossakin yksi ihminen on käyttänyt monen muun edestä tienattuja, perittyjä tai mitä lie varoja VAIN oman itsensä hyväksi”

Katsotaas… Tulkitsen asiaa ja kommentteja nyt vain sen perusteella, mitä toimittaja lehtiartikkelissa kertoo: Otsikko on aika kärjistävä. Rami on jutun mukaan ollut yrittäjä yli 20 vuotta. Hän on siis maksanut yhteiskunnalle veroja vuosittain paljon enemmän kuin palkansaajat keskimäärin. Nykyisin mies tekee ilmeisesti freelancerina/yrittäjänä töitä keikkaluonteisesti sen verran, että saa omat elinkulunsa katettua. Niin kuin kaiketi melko moni suomalainen tekee. Hän maksaa niistä luultavasti veroja, ja jos sairastuu niin saa ihan samalla tavalla kuntansa terveyspalvelut käyttöönsä kuin kaikki juttua kommentoineet henkilöt.

Mies on paiskinut kovasti töitä päästäkseen nykyiseen elämäntilanteeseen, ja paiskii nyt edelleen töitä ylläpitääkseen tilanteen sellaisena kuin se nyt on.

Ihan en ymmärrä, missä kohtaa juuri hän on yhteiskunnan elätti tai itsekäs paska.

Ehkä tähän pätee sama viisaus kuin kaikkeen muuhunkin: suomalainen on kateellinen aina, jos toisella on hyvä olla. Mieluummin maksaa itse 50 euroa siitä, ettei naapuri vaan saa satasta.

Olen ollut huomaavinani (tai sitten olen luulotautinen), että oma elämänvalintani elää puoliksi maalla ja kohta ehkä kokonaan, herättää toisinaan samankaltaista närästystä tuttavapiirini laitamilla.

Mutta onhan se: maaseudulla asuminen, nelostien kuluttaminen, maaseutupitäjän palvelujen käyttäminen ja pienen pitäjän asuttaminen itsekkyyttä ja maapallon pilaamista pahimmillaan. Myös se, että työllistän itseni yrittäjänä, teen mitä ja mistä tykkään, lyhennän lainaa talosta joka sijaitsee itse omistamallani maalla, maksan ihan rehdisti verovaroja valtiolle enkä edes käy terveyskeskuksessa kuin ehkä kerran kahdessa vuodessa koska käytän nopeutensa vuoksi yleensä yksityistä puolta. Aika epäilyttävää.

Pieniä omavaraisuuden merkkejä on jo ilmassa, niistä omista pakasteista omiin polttopuihin. Kuinka pitkälle tällainen lista on kirpputorihenkistä kotitarvepuuhastelua, ja missä vaiheessa touhu muuttuu vakavasti otettavaksi yhteiskunnan elätti -meiningiksi?

On aika monta muutakin asiaa, joissa voisin jo nyt olla omavarainen, jos haluaisin ja olisin viitseliäs. Ihan siinä samalla, kun elän kuin ”normaalit ihmiset”, töitä tehden ja veroja maksaen.

Voisin varmaan vaikka tuottaa itse seinäpaneelit tuvan seinään, jos jaksaisin opetella käyttämään pellon laidassa seisovaa ikuvanhaa sahalaitosta. Varmaankin voisin myös kasvattaa pellolla jotain viljaa ja puida ne itse, kun puimakonekin tuolta ladosta löytyy – kyllä se toimi ainakin 25 vuotta sitten. Voisin tietysti myös alkaa harrastaa riistanmetsästystä. Epäilyttävää ja vähintääkin outoa? Omavaraistalous, kyllä siinä jotain yhteiskunnan vastaista on oltava. Tai ainakin äärimmäisen itsekästä.