Kotiseutuni laulu

_b1b0604web

Alakouluikäinen oli monesti huolissaan musiikkitunnilla. Tunnin alkuun tai päätteeksi laulettiin usein Keski-Suomen kotiseutulaulu, ja siinä oli yksi rivi jota minä en voinut sanoa ääneen.

”Täällä on naapuri heimoni verta.” Laulu oli uljas ja kävi pienen lapsen tunteisiin, mutta minä en voinut laulaa säettä, joka minun mielestäni ei ollut totta. Muille se oli varmaan ihan niin kuin pitikin, mutta minä olin syntynyt Lahdessa. Lahti ei ole Keski-Suomea, ja sitä paitsi minun vereni on puoliksi karjalainen, vain puoliksi joutsalainen. Ja valehteleminen oli väärin.

_b1b7085

Olin koko varhaislapsuuteni asunut Lahdessa ja käynyt Joutsassa kaikki viikonloput, lomat ja pyhäpäivät. 7-vuotiaana muutin pysyvästi Joutsaan, ja olin kylän lasten silmissä vieras, kaupunkilainen. Niin ainakin itse ajattelin.

Katsoin Ritari Ässää kun kylän isommat lapset tykkäsivät MacGyveristä. Kuuntelin siskon c-kasetilta Dingoa kun muut kannattivat Eppu Normaalia ja bändejä joita minä en edes tuntenut. Tykkäsin piirtää, kun muut olivat kai vaippaikäisestä tottuneet pelaamaan sekajoukkueena jalkapalloa.

_b1b5812

Yläasteella tunsin itseni taas vieraaksi, kun tulin kirkonkylän kouluun syrjäkylältä bussilla, jossa oli vieläpä useamman sivukylän mukuloita (joilla oli edelleen omat nokkimisjärjestyksensä). Yliopistossa sama tunne palasi uudelleen.

Ja kun muutin opiskelujen jälkeen Helsinkiin, siellä vasta olinkin maalainen. Sen sijaan Joutsassa vanhat ystävät alkoivat vierastaa. Yhden mielestä olin muuttunut liikaa, Helsinki oli muuttanut minut huonoksi ihmiseksi. Ja Helsingissä taas – siellä piti vähän pinnistellä pysyäkseen kaupungin vauhdissa.

Luultavasti vastaavaa ulkopuolisuutta kokee ja on kokenut valtaosa tuttavistani. Itselle ne omat ongelmat tietysti vain tuntuvat isommilta. En tiedä niistä muista, mutta minulla se vierauden tuntu pysyy edelleen: asun tälläkin hetkellä sekä kaupungissa että maalla, enkä tiedä mihin oikein kuulun.

Kotiseutu_MG_8150

Ehkä olen jäänyt asumaan jo lapsuudessa kaukoliikenteen busseihin, niihin joilla matkattiin Lahdesta Joutsaan ja takaisin. Nykyisin matka on tuplasti pidempi, Helsinkiin asti. Sama aika menisi lentäen Helsinki-Vantaalta Roomaan. Mutta bussissa on aina jotenkin turvallinen olo. Miellyttävä siirtymävaihe, jossa ei tarvitse kuulua mihinkään, koska ollaan matkalla jolla on merkitystä: olen matkalla Joutsasta jonnekin tai jostakin takaisin kohti Joutsaa.

Kotiseutu_MG_0167

Aina kun olen viettänyt pidemmän aikaa maalla, saan kuulla hymähtelyjä siitä kuinka puheeseeni on tarttunut joutsalainen aksentti. Kun olen Joutsassa, minulle vinoillaan että olen tuollainen stadilainen. Itse olen jo tottunut olemaan vähän vieras ja muutenkin pikkuisen outo, eikä ne huomautukset oikeastaan haittaa. Mutta jos joku minulle läheinen kieltää joutsalaisuuteni, luultavasti pahoitan mieleni. Koska jos en ole joutsalainen, en olisi oikein mikään. Joutsa on kuitenkin se ainoa suhteellisen ehyt identiteetti, paikka johon tunnen kuuluvani ja seutu josta lopulta koen olevani kotoisin.

Nyt uskaltaisin jo laulaa Kotiseutulaulunkin kokonaan.

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s