Syysloma Torpalla, minun tapaan

Takkatuli

Tulin pitkästä, pitkästä aikaa yöksi Torpalle. Ehkä tämä on sitten vähän kuin minun syyslomani: yksi yö kylmässä mökissä, uunissa märkiä puita niin että pesä sihisee kuin saunan kiuas, monta keskeneräistä työprojektia mukana läppärissä. Suklaata ja makkaraa eväänä.

Kynttilanjalka lasinen

Muutin Helsingistä pois maaliskuun lopussa, ja Torppa on yhä puolillaan muuttolaatikoita. Enkä valitettavasti edes liioittele. Vähän himmentää semmoista rustiikkia, sisustuslehtihenkistä mökkitunnelmaa, mutta toisaalta on kätevää kun jokaisen nojatuolin ja sängyn vieressä on monta pahvilaatikoista kasattua kahvipöytää teekupille ja muille tärkeille.

Takkatuli 2

Raikkaasta ilmastosta ja kaaoksesta huolimatta täällä on hyvä. Onkin ollut tänne jo vähän ikävä.

Lauantai-illan leffavinkki: Edelleen Alice

stillalice_18march14_kallerus_34

Kevyesti lauantai-iltaan: Edelleen Alice (USA, 2014) on nähtävissä netti-tv:ssä Yle Areenassa vielä tänään iltaan asti.

Minulla oli tuo kirja matkalukemisena Rion karnevaaleilla talvella 2016. Kun muut kimppakämpässämme Copacabanan rannalla jo nukkuivat erinäisten karnevaalirientojen jälkeen, minä pikkuruisessa palvelijanhuoneessa, ahtaan keittiön ja kostean kodinhoitohuoneen takana sytytin valot, söin suklaata ja luin Edelleen Alice -romaania. Varhaiseen alzheimeriin sairastuneen Alicen tarina ei ole ehkä ihan yhtä kevyttä hattaraa kuin joku viihdereality tai napakymppi, mutta kirja oli tosi hyvä ja siksi uskallan suositella myös leffaa teille katsottavaksi.

Minä aloitan katsomisen just nyt, jotta ehdin ennen kuin leffa poistuu Areenan katselutarjonnasta.

Hyvää lauantaita te kaikki!

Kuva: YLE Kuvapalvelu

Sitten kun minä olen vanha

Sammal

Kävelen mielelläni paljon. Autolla olisi tehokkaampaa, mutta kävellen saa raitista ilmaa, ajatukset selkenee ja hyötyliikuntakin hoituu kuin huomaamatta. Niinpä tänäänkin hoidin asioita kotikulmilla jalkaisin. Ohitin mennessäni hauraan, mutta pirteästi kävelevän mummon. Joka juuri hänet ohittaessani horjahti niin, että kädet haroivat ilmaa.

Tarjosin käsivartta, että päästiin soratieltä tasaisemmalle asfaltille. Rouva vakuutteli että tästä pärjätään kyllä, vain siinä soralla oli vähän hankalaa kun näkökyky on hyvin rajoittunut. Kysyin mihin hän oli matkalla. Sattumalta (en oikein enää usko että sellaista on) meillä oli tismalleen sama suunta, vierekkäiset osoitteet. Ehdotin että kävellään yhtä matkaa, niin on mukavampaa.

Kilometrin matkasta puolet sujui reippaasti. Käveltiin hyvää vauhtia, rouvankin kunto oli pysynyt hyvänä kun kauppareissut hoituvat kävellen. Sitten rouva horjahti taas, vaikka piteli minusta kiinni.

Juteltiin ikääntymisestä, silmärappeumasta joka tekee rouvasta puolisokean. Kävelyseuraa ei kuulemma ole vielä löytynyt, mutta rouva oli tottunut kulkemaan tutun reitin kun asfaltin reunoilta näkee kyllä missä ollaan. Päiviteltiin, miten hyvä tuuri kävi molemmilla että oltiin menossa samaan suuntaan, ja kuinka mukavaa on kerrankin kävellä reippaasti kun on käsivarsi johon tukeutua.

Pian alkoi askel lyhentyä. Tasapaino kadota, ryhti kääntyä vahvasti takakenoon. Kuljettiin jo kaksin käsin toisiamme pidellen. Näillä kohdilla rouva oli kuulemma ennenkin pari kertaa kaatunut ja lyönyt päänsä. ”Mutta ei hätää, ryhti vaan suoraksi ja mennäänpä taas!”

Ja mentiin. Pysähdellen, tasapainoa korjaten. Pian avuksi tuli toinen ohikulkija. Kun päästiin kotiovelle, oli meillä kaikilla jo hiki. Vielä kolmannen ohikulkijan avulla saatiin rouva ovesta sisälle ja vihdoin omaan nojatuoliin lepäämään. ”Hyvä, kiitos paljon. Nyt pärjään kyllä ihan hyvin, lähtekää te vain!”

Siirryttiin kamariin, että rouva pääsisi lepäämään. Tukea tarvittiin siihenkin. Puhuttiin uudesta patjasta, se on hirmuisen mukava ja hengittävä. Juteltiin päiväpeitosta, kotiavaimen paikasta tutussa naulassa joka käsikopelolla löytyy seinältä. Juteltiin iästä, meidän ikäerostamme, auttamisesta. Rouva painoi päänsä seinää vasten ja kuiskasi hiljaa: ”Toivottavasti, toivottavasti sitten kun sinä olet näin vanha, joku tulee ja auttaa sinutkin kotiin kun et itse enää pääse.”

Revontulet

Odotin siihen asti että ambulanssi saapui paikalle. Ambulanssin poikia ei tarvitsisi vaivata tämmöisellä, rouva vakuutteli. Arveltiin kuitenkin, että eivät he taida poiskaan kääntyä kun ovat niin päättäväisiä. Pojat saapuivat, ottivat ohjat käsiinsä ja minä lähdin jatkamaan omaa matkaani. Huikkasin vielä heipat rouvalle, jonka kanssa oltiin kävelymatkan aikana jo tultu ihan tutuksi.

Kävelkää joskus, te muutkin. Autolla olisi tehokkaampaa, mutta muita ihmisiä ei silloin ehdi nähdä ja kuulla. Pysähtykää, kysykää saako liittyä seuraan. Kuunnelkaa. Älkää uskoko ensimmäisellä kerralla, kun ikäihminen vakuuttaa pärjäävänsä ihan hyvin itsekin.

Toivottavasti, toivottavasti sitten kun minä olen vanha, joku tulee ja auttaa minutkin kotiin.

 

Supervoimani ja tv-vinkki

FP045-CHARITÉ-                                                           19.10.2015-00.02.2016

Jokaisella meistä on supervoimia. Minulla on ainakin kaksi: olen tosi hyvä kuuntelemaan  toisten ihmisten murheita, siitä ehkä lisää tuonnempana.

Ja se toinen supervoimani on yskiminen. Se menee läpi kylkiluista ja talon seinistä.

FP045-CHARITÉ-                                                           19.10.2015-00.02.2016

Ja tuohon jälkimmäiseen liittyy akuutti tv-sarjasuositus!

Aloin sattumalta katsoa Yle Areenasta uutta tv-sarjaa Charité. Jos kiinnostaa historia, epookit, lääkärisarjat tai valokuvaus, tämä voi olla sinun juttusi. Sarjan eka tuotantokausi on edennyt telkkarissa jo loppumetreille, mutta Areenassa on vielä kaikki jaksot nähtävissä. Seuraavat tuotantokaudet sijoittuvat sitten kuulemma muihin aikakausiin samassa sairaalassa.

Liikutuin kyyneliin kun sarjassa pohditaan, mahtaako kameralla olla minkäänlaista tulevaisuutta vai onko se vain muotioikku joka menee pian ohi. (Noh, liikutun aika helposti)

Liikutuin myös useamman kerran, kun Charité-sairaalan lääkärit ja tutkijat etsivät 1800-luvun loppupuolen Berliinissä parannuskeinoa tuberkuloosiin. Aihe, joka koskettaa perhesyistä. Se katala tauti kun on osunut kahden vanhempani kohdalle yhteensä kolme kertaa.

Ja se supervoimani yskä. Isäni pelkäsi aina, että minäkin sairastun tuberkuloosiin, kun olen tarvittaessa aika kova tyttö yskimään. Kieltämättä metelöintini kuulostaa ihan samalta kuin tuossa telkkarisarjassa. Tiettävästi olen yskinyt ainakin pari kylkiluutani rikki, toissa viikolla viimeksi. Tältä erää yskä on taas ohitse, mutta jokunen kylkilihasvamma on vielä sen jäljiltä paranneltavana.

Mitäs supervoimia teillä muilla on? :)

Kuvat: Yle Kuvapalvelu
Charité / Yle Teema ke-to klo 20

Katso tähtiä

376A1703

Katso tähtiä
tänä yönä
ja sä tiedät
missä mä olen

Lauantai-ilta, on jo syyskuu ja pimeä. Palaan taas kerran työreissulta Helsingistä, kävelen bussipysäkiltä kotiin. Asfaltilla on paljon kiviä, mutta niillä onkin sarvet. Ehkä kaikki Joutsan etanat ovat hitaalla matkallaan jalkakäytävän yli kohti suurta tuntematonta.

Huomaan vasta nyt, että jalassa onkin kumisaappaat. Olin lauantaipäivän Espoon metsissä valokuvaamassa, näköjään sen jäljiltä unohdin vaihtaa kengät.

Kiirehdin matkalaukkuni kanssa kotiin, marketti tien toisella puolella on vielä 10 minuuttia auki. Kävellessä puntaroin, tekeekö mieleni olutta vai ehkä sittenkin Pepsi Maxia. Olut olisi noista kahdesta terveellisempi, mutta viime aikoina olen syönyt aika paljon sokeria ja makea esanssi voittaa vertailun.

376A1721

Harpon yli kotipihan, tienristeyksen halki, nurmikon yli ja kauppaan.

Taivas on täynnä tähtiä, tiellä keltaisia lehtiä. Ohitseni menee yksi tyhjä taksi, muita ihmisiä ei näy missään. Helsingissä niitä olikin ihan riittävästi. Tästä hiljaisuudesta aika kovasti tykkään.

376A1726

Kotona menen vielä terassille tuijottamaan taivasta. Maailmanloppu ei tainnut tänään vielä tulla, tähdetkin ovat omilla paikoillaan.

Elokuu, tervetuloa

clarionhotel

Joka kesä on ihan omanlaisensa, mutta tämä ehkä hipoo jo jonkinlaista ennätystä. Kun mietin kulunutta kesää, en muista siitä kovin paljon. Mitähän tässä on tullut tehtyä viimeiset pari kuukautta?

Töitä, kivoja juttuja, rientoja tai jotakin muuta, mitä? Varmaan kaikkea kohtuudella tai vähän, mutta mikään tekeminen tai toiminta ei varsinaisesti nouse ylitse muiden.

HotelliClarion

Heinäkuussa istuin tietokoneen äärellä ehkä vähemmän kuin yleensä – ainakin päätellen siitä että en mukamas ehtinyt päivittää tärkeitä tilannekatsauksia blogiin. Mutta nyt kun illat pimenevät, sekin luultavasti taas korjaantuu.

Juuri nyt olen Helsingissä, uuden ja uudelta haisevan hotelli Clarionin kymppikerroksen huoneessa. Ikkunasta on näkymä merelle ja Jätkäsaaren rantapenkereelle, ilmastointi puhaltaa niskaan.

Olin aikeissa mennä jonkun kaverin nurkkiin yhdeksi yöksi tällä työreissulla. Mutta viime hetkellä monasti käyttämäni hotellivarausjärjestelmä tarjosikin Clarionista huonetta mukiinmenevään hintaan, ja päätin keskittyä hetkeksi itseeni ja lepoon hotellissa. Ja siis, työmatkallahan tässä ollaan joten hotellimajoitus on kai ihan paikallaan vaikka itselleni sen yrittäjänä maksankin.

helsinkihotelli

Siinä missä joku ehkä viihtyy kosmetologilla tai investoi merkkilaukkuihin (tekeekö joku vielä niin vai onko se mennyt jo pois muodista?), minulle pikkuisen heikko kohta taitaa olla hotellihuone.

Kun tarjoutuu tilaisuus päästä hotellin pehmoisten vällyjen alle nukkumaan ja syömään valmiiksi katettu hotelliaamiainen, minua ei tarvinne kovin kauan houkutella. Ja hei, tässä huoneessa on myös kylpyamme! Ja reunalla kylpyankka! Tai sellainen musta norpanpoikanen, mutta ilmeisesti kylpyankan korvike. Arvatkaa meenkö seuraavaksi kylpemään.

Kaikki merkit viittaavat Joutsaan

Neliapila

Merkkejä joltain ylemmältä taholta? Kun Joutsa alkoi toistua puheissa ja paperilla yhä useammin, ei kai voinut muuta kuin antaa magneetin vetää ja joutua Joutsaan.

Lauantaina lähdin taas vaihteeksi Helsinkiin kuvausreissulle. Oli häät Helsingissä, morsian lapsuuden kirjeystävä jonka olin nähnyt vain kerran aiemmin koskaan. Joutsassa vuonna 1995.

Nyt juhlimme tämän ystävän hääjuhlaa. Juhla on kansainvälinen: puolet vieraista on Ranskasta, välillä voi kuulla espanjaa ja saksaakin. Kirkon pihassa kaaso tulee juttelemaan ja kertoo, että meillä on varmaan yhteisiä tuttuja. He ovat Joutsasta.

Ketunleipa

Pari tuntia myöhemmin kännykkään tulee viesti. Sonja ja Noora ovat päättäneet lähteä ex tempore  -kesäretkelle jonnekin maalle, ja matkakohteeksi oli sattumoisin päätynyt tanssilava Joutsassa. Niinpä hyppään illalla tyttöjen autoon ja lähdemme yhtä matkaa maalle. Onneksi en ostanut bussilippua aiemmin – oli ollut tunne että ei ehkä vielä kannata.

Matkalla pidetään huoltotauko Heinolassa. Noora haluaa mennä torin snägärille syömään. Käymme kuitenkin rantaravintolassa, koska siellä on maisema, ilta-aurinko ja muutkin ihmiset. Selaamme ruokalistaa, pohdimme, lähdemme pois. Viime hetkellä päätämme mennä sittenkin sinne nakkikioskille. Kioskin emäntä on kuulemma kotoisin Joutsasta. Samoin seuraavaksi paikalle tulleet asiakkaat. No tietenkin niin.

_B1B6495

Jatkamme ABClle ruokaostoksille. En edes ylläty enää, että lehtihyllystä randomisti nappaamani sisustuslehti on julkaissut ison jutun Joutsasta.

Puoli tuntia myöhemmin saan viestin kaverilta, jonka kanssa emme koskaan pidä mitään yhteyttä.

Hei! Olen mökissä Pyhällä, kaivoin täällä olleesta lehtipinosta lehden ja aloin selailla. Sattui olemaan Meidän Mökki 11/12, jossa sun juttu Joutsasta. Hauska sattuma!

Tämä mikään sattuma ole.

Matkan aikana viestittelen kahden ihmisen kanssa. Toinen on vastikään ollut kyläilemässä Joutsassa ja toinen on sieltä kotoisin. Ja jos joskus, niin juuri tänä iltana voi olla oikea hetki Joutsan toimia cupidona! Just saying: Joutsan vaakunassa on jousi ja nuoli. En olekaan ennen ajatellut, mitä ne mahtavatkaan symboloida…

Vaihdan yhteystietoja näiden kahden välillä. Ehkä siitä tulee heille uusi kesäromanssi. Joutsa – connecting people? Ainakin keinotekoisia deittisovelluksia luomumpi mahdollisuus.

Joutsan vaakuna

Pääsemme Torpalle, vaihdan vaatteet ja ajamme kansallispuiston halki lavatansseihin. Letkaliiterin tanssilavalle päädytään lopulta klo 00.15. Ehditään vielä. Parkkipaikalle kuuluu musiikki. Sisäänkin päästään ilmaiseksi tähän aikaan. Pyörähdämme lavalla pariin kertaan, juomme kannatuksen vuoksi oluet Rysä-baarissa ja syömme makkarat ulkogrillistä. Kesäyön hämärässä palaamme takaisin torpalle. Heti aamulla lähdettäisiin katsomaan lampaita Röykkälän lammastilalle.

Mikä päivä ja ilta! Liekö kuun asento ja vuorovesi olleet nyt sellaisessa asemassa, että Joutsan vetovoima tuntui ja näkyi Helsinkiin asti.

PS. Tässä blogitekstissä mainitaan Joutsa 16 kertaa. Joutsan Matkailu- ja markkinointiyhteistyökampanja-asioissa voitte ottaa yhteyttä blogin kirjoittajaan ;)