Browsing Category

Muistot

Ajatuksia Joutsa Kesä Muistot Musiikki

Pariisin Kevät (ja kun kaikesta on jo 20 vuotta aikaa)

27/06/2018

PariisinKevat3 Kerttu Malinen

On jonkinlainen juhlavuosi. 20 vuotta sitten pääsin ylioppilaaksi. Ajoin mintunvihreällä Corollalla ylettömän onnellisena siitä, että ajokortti oli avannut koko maailman pienen sivukylän tytölle. Ajoin myös kissan päälle autolla, mistä en ole vieläkään päässyt ihan yli. Muutin Lahteen opiskelemaan. Olin kesän töissä paikallisessa Alabama-kuppilassa.

Nyt Alabaman paikalla on ravintola Kellari, mutta seinät ovat samat kuin silloin. Ne oranssilla, ruskealla ja myrkynvihreällä maalatut tiiliseinät, preeria ja vankkurit seinämaalauksessa, samat jyrkät portaat ja jykevä puuovi kellarikuppilaan.

Kesätyöstä baarimikkona ja tarjoilijana on pyöreät 20 vuotta. En haluaisi uskoa vanhettuneeni, mutta jotenkin muut kanssaihmiset näyttävät aikuisemmilta. Oma peilikuvakin on vähemmän pyöreäposkinen kuin 18-vuotiaana. 20 vuotta tuntuu nostalgiselta ja haikealta. Pitkä aika, monta välietappia elämässä.

PariisinKevat5 Kerttu Malinen Sony

Alabamassa sain kerran 1000 markan tipin. Se teipattiin seinälle, siltä varalta jos tipin lahjoittaja tulisi myöhemmin katumapäälle. Ei tullut, ja kesän loputtua seteli siirtyi ehkä firman kassaan. Elin sen kesän tupakansavun keskellä, savu oli ainainen vieras baarissa ja baarintyöläisen vaatteissa. Joskus olin yövuoron jälkeen niin väsynyt, että nukuin hetken nurkkapöydän sohvalla ennen kuin ajoin kotiin.

Nyt olen iloinen, että pääsin opiskelemaan lehtimieheksi. Ravintola-ala olisi ollut toisenlainen tie, luultavasti paljon kuluttavampi.

Ja nyt, 20 vuoden jälkeen, Kellariin tulee esiintymään Pariisin Kevät. Olen monta vuotta toivonut, että paikallinen kesäfestarimme Joutsan Joutopäivät saisi esiintyjälistoilleen tuon artistin. Toiveeni täyttyy viikon kuluttua, kun Pariisin Kevät nousee lavalle Kellari Garden Partyssa, ravintolan takapihalla.

Silloin 20 vuotta sitten Arto Tuunelakin olisi ollut vasta 18-vuotias. Nyt ollaan molemmat jo vähän aikuisempia. Odotan innolla.

kellari garden party

Pariisin Kevään kuvat: Kerttu Malinen

Arvonta Kirjat Muistot

Giveaway: La Pâtisserie -kirja!

30/04/2018

La Patisserie Kirja

Tutustuin ystävääni Terhiin kouluikäisenä. Olimme läytäneet toisemme Koululainen-lehden kirjekaveripalstalta. Terhi asui Tuusulassa (minun mielestäni siis kaupungissa), minä maalla Joutsassa. Kirjoiteltiin tyttöjen elämästä, koulusta ja harrastuksista. Terhillä oli kaunis, symmetrinen käsiala ja tarrakuvissa Terhi näytti aina aikuisemmalta, tyylikkäältä ja kauniilta.

Sitten teini-ikäisenä sovimme että Terhi tulee käymään Joutsassa. Tavattiin ensimmäisen kerran. Oli Joutsan Joutopäivät ja vuosi ehkä 1996. Nähtiin Don Huonot Uimalan pikkulavalla, Terhin isoveljen kaverit soittivat bändissä. Don Huonot ei vielä ollut kovin iso nimi.

Siitä illasta jäi muistoksi yksi valokuva, jossa olemme yhdessä.

Ja sitten seuraavan kerran tapasimme viime kesänä Helsingissä, vuonna 2017. Terhi oli menossa naimisiin, ranskalainen sulhanen oli komea ja Terhi ihan samannäköinen kuin silloin ennen. Häät olivat suloiset ja rennot ja elegantit. Minut oli pyydetty valokuvaajaksi  kirkkoon ja juhlaan puuhuvilan puutarhassa, jonne kuljettiin Kauppatorilta lautalla.

Atena kustannus kirja

Ja nyt Terhi ja ystävänsä Kaisa ovat julkaisseet kirjan. Ihanan kirjan, joka saa minut näkemään unia tomusokerista, mansikoista ja ranskalaisista leivoksista. Ranskalaisen konditorian reseptit ja valmistusohjeet ovat kerrankin saatavilla suomeksi kirjoitetussa keittokirjassa.

Terhi Toivonen Kirja

Ja tämä ihan uusi, Atenan vasta julkaisema kirja voi pian olla sinun oma: osallistu blogini giveaway-arvontaan! Jätä kommenttikenttään viesti että osallistut arvontaan, ja jos haluat niin joku oma muistosi: kerro jotain Pariisista, kirjekavereista tai lapsuudenystävistä, häistä tai leivonnaisista, Joutopäivistä, Don Huonoista… Ihan mitä tahansa – minusta on ihana lukea teidän muidenkin muistoja! ♡

Arvontaan ehdit osallistua tämän viikon ajan, su 6.5.2018 klo 20 saakka.

Ajatuksia Kevät Muistot

Wonder Woman

06/04/2018

Paasiaismuna

Lapsena säästettiin siskon kanssa kaikenlaista tärkeää ja arvokasta. Kuten pääsiäisen suklaamunien koristeelliset foliopäälliset.

Kerroin tästä siskon lapsille, ja he katsoivat minua ehkä vähän säälivästi. Omituinen täti.

Kinder muna

Muistan myös joskus keränneeni lätkäliiga-karkkien papereita ja yritin saada kaikki liigamerkit kasaan. Tuloksetta, koska Lauantai-pussissa oli aika vähän lätkäkarkkeja ja lauantaikin oli aika harvakseltaan.

Kinder Wonderwoman

Mutta pari viikkoa sitten kävin lomaretkellä Valko-Venäjällä. Ostin Minskistä sikasiistin Wonder Woman -pääsiäismunan. Ehkä sen päällispaperi päätyy vielä muistomappiin, onhan se sen verran hieno ja spessu..!

Ajatuksia Joutsa Muistot Perhe Tilinpäätös Tulipalo

Kiitos 2017, en tiedä jäänkö kaipaamaan

30/12/2017

Ilona_ulkona030

Olen kiitollinen nyt, kun vuosi 2017 on lopussa. Ristiriitaisin ajatuksin, osaamatta päättää sanoisinko että onneksi tästä vuodesta päästään vihdoin eroon – vai että kiitos kaikesta.

Ilona_ulkona082

Siitä lähtien kun äitini sairastui vakavasti vuosi sitten joulun alla, lähtivät perheessäni asiat vähän sivuluisuun. Äidin lisäksi huolenpitoa tarvitsi myös isä, joten minä jäin lennosta kotiin isän luokse enkä palannutkaan Helsinkiin joulunpyhien jälkeen.

Äiti jäi sairaalaan määrittelemättömäksi ajaksi. Pelkäsimme pahinta mutta kohtalo päättikin muuta: yllättäen isäni menehtyi, samoin kissat, oli tulipalo. Minä seisoin lumihangessa ja mietin miten tässä nyt näin kävi.

Järjestettiin hautajaisia, perunkirjoituksia, vakuutusasioita, äidin kuntoutusta, äidin uutta asuntoa, tulipalossa vahingoittuneita tavaroita, isän virallisia asiakirjoja, ajanvarausten perumisia, äidin papereita, äidin hoitosuunnitelmia, kuntoutusohjelmia, lääkärikäyntejä, valtakirjoja, sukulaisten yhteydenottoja, perhetuttujen yhteydenottoja.

Selittämistä, kertomista, kyselyitä, ihmettelyä, surunvalitteluja, pahoitteluja, lisää kysymyksiä, paljon vanhojen asioiden muistelua yksin ja yhdessä. Kauppareissulla, viesteissä, puhelimessa, baaritiskillä.

Samaan aikaan pyöritin omaa yritystä. Asuin vielä kahdella paikkakunnalla mutta valmistelin muuttoa pois Helsingistä. Podin kaiken muun keskellä omia sydänsurujani ja kriiseilin elämäni merkityksettömyyttä, ihan oman perheen puuttumista, vanhenemista ja muita traumoja,  hain keskusteluapua. Mietin uudestaan ja yhä uudestaan, olisinko voinut tehdä jotain toisin jotta edes tulipalolta olisi vältytty.

Samoihin aikoihin ostin itselleni asunnon, teetin siellä remontin, muutin kahdesti – ensin Helsingistä Torppaan ja sitten taas kirkonkylän uuteen asuntoon, pidin kuukauden lepoloman jossain välissä ja jatkoin taas. Hoidin siskon kanssa äidille kaksi muuttoa asunnosta toiseen. Kannoin hautausmaalle kassikaupalla kynttilöitä. Opin tietämään mihin aikaan iltamyöhällä kirkkomaan valot sammutetaan. Opin myös vuoden aikana niin paljon ikäihmisten lääkkeistä ja niiden annostelusta, säryistä, ruoansulatusvaivoista, yksinäisyydestä ja kuolemanpelosta, että voisin varmaan ruveta hoitoalalle tai vähintäänkin kokemusasiantuntijaksi lehtihaastatteluihin.

Ilona_ulkona072

Tein paljon hääkuvauksia kesän aikana. Loppukesästä aloin olla niin turta toisten onnesta ja omista murheistani, että kun hääsesonki päättyi, ei ollut oikein mitään annettavaa mihinkään tai kenellekään. Vaikka ilo ja kovin isot muistikuvat kesästä jäivät puuttumaan, arki ja kiireet jatkuivat. Rakkaat ystävät maalla ja kaupungissa olivat kullanarvoisia.

Ja lopulta alkoi vuosi olla loppusuoralla. Asiat alkoivat asettua uomiinsa ja myräkkä laantua. Asuminen, työ, vapaa-aika, oma aika, uudet kissat, äidin vointi, tulipalon jälkimainingit, yksityiselämäkin, läheiset, ystävät. Hyvät asiat hiipivät taas lähelle. Joulukuussa makasin sohvalla lukemassa kirjaa ja huomasin ajattelevani, että tällaistako se onkin, kun vähän varovaisesti uskaltaa taas nauttia elämästä; pienistä hetkistä ja hyvistä asioista.

Nyt mietin, että vuonna 2018 voisin nauttia elämästä lisää. Tervetuloa uusi vuosi: tuo minulle rauhaa ja tasamaata, ja jos saa toivoa niin onnellisia asioita lisäksi. Määrällisesti ei ole niin tarkkaa, vaikka jotain kohtuullisen ja ylenpalttisen väliltä.

Ilona_ulkona006

Valokuvat: Jarmo Hämäläinen

 

Korut Muistot Perhe Torppa

Kaksi sormusta

09/02/2017

kelttikoru-sormus

Luodut toisilleen? Nämä kaksi hopeasormusta ovat löytäneet toisensa oikeasta nimettömästä, vierekkäin ja ihan muuten vaan.

Toinen on jo 19-vuotias. Sisko teki leveän hopeasormuksen minulle ylioppilaslahjana. Laitoin sen juhlapäivän aamuna oikeaan nimettömään. Ennen juhlia sormus piti jo liottaa saippuaveden avulla irti, koko vaati siis vielä pientä hienosäätöä.

Itse tehty, minulle suunniteltu, siksi hyvin arvokas. Ja vasta lähikuvasta huomasin, miten aika on uurtanut sen pintaan jo aika paljon omia jälkiään.

hopeasormus

Ja tuo toinen, se löysi paikkansa vähän vahingossa. Rakkauden solmu on samasta paikasta kuin kaulalleni leijaillut lumihiutale, Kelttikoruilta lahjaksi saatu. Sormus on juuri sen verran väljä että kylmällä säällä se hieman pyörii nimettömässä. Kerran siirsin sen turvaan tuon isomman taakse, ja siitä se löysikin paikkansa.

sormukset

Sormus muistuttaa minua aina monestakin asiasta, melko abstraktilla tavalla. Nimensä mukaisesti liitän irlantilaissormuksen tietysti sydämen asioihin, mutta käytännönläheisesti se muistuttaa myös nuoruuden partioajoista. Ja partio taas vie ajatukset luontoon, metsään ja nuotiotulen ääreen. Rauhalliseen, seesteiseen hetkeen jossa tuoksuu mäntymetsä.

kelttikorut-torpan-tytto

 

Ehkä jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kuten se, että hopea on aina ollut minulle se oikea jalometalli. Miksi lähteä muuttamaan hyväksi havaittua?

Muistot Perinne Pukeutuminen Talvi TeeSeItse Vaatteita

Telemark-hame, iätön ja ikuinen

05/01/2017

villavaatteet

Alkuvuodesta 1997 Suuri Käsityö -lehti esitteli kaavojen kera Suomen kansalle idean: vaatteita ja neuleita telemark-tyyliin. En tiedä kuinka moni siihen ideaan tarttui, mutta meillä kotona siskoni halusi kuvan mukaisen pitkän villahameen.

Mitäpä äidit eivät tekisi lapsostensa puolesta? Niinpä äitimme kuuliaisesti ompeli, teki itse päällystetyt napit ja kaikki. Ja sitten vielä minulle samanlaisen.

villahame

Siitä on siis jo 20 vuotta. Ja arvatkaas mitä hameille kuuluu? Ne ovat yhä kuin uudet. Minun hameeni tosi vähän ryppyinen, kun olen säilönyt sitä kerettiläisesti, viikattuna vaatekaapin hyllyssä. Mutta uskallan jo nyt arvioida, että hame tulee kestämään oman elinikäni, ja ehkä pari seuraavaa.

telemark-hame

Täyspitkä, kellohelmainen villahame ei ehkä ollut silloin eikä ole nytkään mikään trendin aallonharjalla surffaava must have, mutta se on kaunis ja kauniisti tehty. Nostalginen. Ja lämpöisempi kuin kolmet farkut yhteensä.

ootd: äidin tekemä villahame / H&M:n neuletakki / Ten Pointsin nilkkurit / Merjan tekemät kynsikkäät *)

*) En tiedä Merja luetko blogiani, mutta olen pöllinyt kummipoikasi kynsikkäät ja ne ovat ahkerassa käytössä joten kiitos vaan, hyvät ovat! 🙂

Ajatuksia Muistot

Kotiseutuni laulu

11/11/2016

_b1b0604web

Alakouluikäinen oli monesti huolissaan musiikkitunnilla. Tunnin alkuun tai päätteeksi laulettiin usein Keski-Suomen kotiseutulaulu, ja siinä oli yksi rivi jota minä en voinut sanoa ääneen.

”Täällä on naapuri heimoni verta.” Laulu oli uljas ja kävi pienen lapsen tunteisiin, mutta minä en voinut laulaa säettä, joka minun mielestäni ei ollut totta. Muille se oli varmaan ihan niin kuin pitikin, mutta minä olin syntynyt Lahdessa. Lahti ei ole Keski-Suomea, ja sitä paitsi minun vereni on puoliksi karjalainen, vain puoliksi joutsalainen. Ja valehteleminen oli väärin.

_b1b7085

Olin koko varhaislapsuuteni asunut Lahdessa ja käynyt Joutsassa kaikki viikonloput, lomat ja pyhäpäivät. 7-vuotiaana muutin pysyvästi Joutsaan, ja olin kylän lasten silmissä vieras, kaupunkilainen. Niin ainakin itse ajattelin.

Katsoin Ritari Ässää kun kylän isommat lapset tykkäsivät MacGyveristä. Kuuntelin siskon c-kasetilta Dingoa kun muut kannattivat Eppu Normaalia ja bändejä joita minä en edes tuntenut. Tykkäsin piirtää, kun muut olivat kai vaippaikäisestä tottuneet pelaamaan sekajoukkueena jalkapalloa.

_b1b5812

Yläasteella tunsin itseni taas vieraaksi, kun tulin kirkonkylän kouluun syrjäkylältä bussilla, jossa oli vieläpä useamman sivukylän mukuloita (joilla oli edelleen omat nokkimisjärjestyksensä). Yliopistossa sama tunne palasi uudelleen.

Ja kun muutin opiskelujen jälkeen Helsinkiin, siellä vasta olinkin maalainen. Sen sijaan Joutsassa vanhat ystävät alkoivat vierastaa. Yhden mielestä olin muuttunut liikaa, Helsinki oli muuttanut minut huonoksi ihmiseksi. Ja Helsingissä taas – siellä piti vähän pinnistellä pysyäkseen kaupungin vauhdissa.

Luultavasti vastaavaa ulkopuolisuutta kokee ja on kokenut valtaosa tuttavistani. Itselle ne omat ongelmat tietysti vain tuntuvat isommilta. En tiedä niistä muista, mutta minulla se vierauden tuntu pysyy edelleen: asun tälläkin hetkellä sekä kaupungissa että maalla, enkä tiedä mihin oikein kuulun.

Kotiseutu_MG_8150

Ehkä olen jäänyt asumaan jo lapsuudessa kaukoliikenteen busseihin, niihin joilla matkattiin Lahdesta Joutsaan ja takaisin. Nykyisin matka on tuplasti pidempi, Helsinkiin asti. Sama aika menisi lentäen Helsinki-Vantaalta Roomaan. Mutta bussissa on aina jotenkin turvallinen olo. Miellyttävä siirtymävaihe, jossa ei tarvitse kuulua mihinkään, koska ollaan matkalla jolla on merkitystä: olen matkalla Joutsasta jonnekin tai jostakin takaisin kohti Joutsaa.

Kotiseutu_MG_0167

Aina kun olen viettänyt pidemmän aikaa maalla, saan kuulla hymähtelyjä siitä kuinka puheeseeni on tarttunut joutsalainen aksentti. Kun olen Joutsassa, minulle vinoillaan että olen tuollainen stadilainen. Itse olen jo tottunut olemaan vähän vieras ja muutenkin pikkuisen outo, eikä ne huomautukset oikeastaan haittaa. Mutta jos joku minulle läheinen kieltää joutsalaisuuteni, luultavasti pahoitan mieleni. Koska jos en ole joutsalainen, en olisi oikein mikään. Joutsa on kuitenkin se ainoa suhteellisen ehyt identiteetti, paikka johon tunnen kuuluvani ja seutu josta lopulta koen olevani kotoisin.

Nyt uskaltaisin jo laulaa Kotiseutulaulunkin kokonaan.

Kirjat Muistot Perhe Syksy

Kun kellot ja kuolleet kääntyvät

29/10/2016

anni-swan

Suomalaiseen syksyyn sopii kylmä, ankea ja kolea. Siihen mielenmaisemaan oranssit kurpitsat ja nauravat noita-akat tuntuvat päälleliimatulta tarralta, jossa on vähän glitteriä reunassa. Mutta minulta ei ole pois että lapsiperheissä vietetään kivoja syyskemuja ja pukeudutaan hassusti, joten antaa tulla halloweenit ja muut hassuttelut, minä voin kyllä itsekseni fiilistellä pimeää ja loskaa!

Halloweenin tunnelmiin sopii kuitenkin tämä vanha kirja, jonka olin ajatuksissani nostanut lipaston päälle näkösälle. Anni Swanin sadut vuodelta 1945 on perheemme perintökalleus (joka tosin on ollut vuosikausia ns. hukassa, kun kukaan ei tainnut muistaa että se on minulla kirjahyllyssä). Äitini sai sen tädiltään lahjaksi syyskuussa 1946.

anni-swan-2

Rudolf Koivun ja Martta Wendelinin mustanpuhuvat kuvitukset sekä sadut jotka vilisevät peikkoja, noitia, kuolleita ja viikatemiehiä ovat kiehtova osa minun, siskoni ja äitini lapsuutta. Satuja on luettu hartaasti ja moneen kertaan, vaikka yhä edelleen kirja nostattaa melkein niskavillat pystyyn kaikessa kauheudessaan.

Ehkä Risto Räppääjät kasvattavat nykylapsista vähän vähemmän pelokkaita 🙂

Kekseliäs otsikointini toi mieleen toisenkin asian, nimittäin kuolemankellot, joista juttelin hiljattain vanhojen rakennusten korjausrakentamiseen erikoistuneen arkkitehdin kanssa. Ja siitä lisää tuonnempana…

Aitta Ajatuksia Kesä Muistot Pihamaa Remontti

Miltä kesä tuoksuu?

21/06/2016

_B1B0067

Yllättäen sadepäivien jälkeen tulikin helle. Täysi kesä tulvi Torpan tiluksille, ja toi mukanaan ihania tuoksuja joita en tiedä kaivanneensa – ennen kuin huomaa hengittävänsä tuttuja muistoja.

_B1B0501

Aitan pärekaton korjaaminen alkoi tänään aamulla. Vaikka minulla ei ollut mitään osuutta remontin tekemisen kanssa (paitsi lasku sitten myöhemmin), en malttanut lähteä pois työmaalta. Tuoreet, vielä kosteat mäntypäreet tuoksuivat huumaavasti lapsuudelle, ikuiselle remontin keskellä asumiselle, vasta sahatulle puulle, kesälle, uudelle talolle. Mikä parasta, se sama tuoksu leijailee Torpan pihamaalla vielä pitkään, kunnes uusi pärekatto alkaa kuivua.

_B1B9996

Kepeä tuulenvire toi pihaan myös toisen kauniin tuoksun: kuivan mustikkametsän. Havunneulaset, mustikanvarvut, kesäauringon lämmittämän mättäikön. Ihana tuoksu. Sellaiselta täällä tuoksuu kuumina kesäpäivinä, ja sellaiselta tuoksuu mustikkametsässä ennen kuin sade kastelee luonnon ja muuttaa tuoksuja taas uudenlaiseksi.

Kolmas tuoksuelämys oli yllätys, mutta niin tuoksumuistot yleensä tulevatkin. Yllättäen. Istuin isäni vanhaan autoon auringonpaisteisella pihalla. Lämpö oli nostattanut auton istuinpäällisistä ihan samanlaisen tuoksun kuin kummitätini kuplavolkkarissa 1980-luvun alussa. Samanlainen aurinko ja kesä, samanlainen tuoksu autossa. Sekin oli hyvä tuoksu, muistorikas ja lempeä.