Elämä imitoi taidetta

Jos elämä imitoi taidetta, nyt olen ehkä keskellä elokuvaa. Elokuvassa on pienieleisiä juonenkäänteitä, yllätyksiä ja ilmeetöntä synkkää tragikomiikkaa. Ja loppu jätetään avoimeksi, valo kuitenkin pilkahtelee jossain edessäpäin. Ohjaajana tässä elokuvassa ovat Aki Kaurismäki ja Wes Anderson.

Päähenkilöitä on useampia, ja elokuvaa edetään eri henkilöiden näkökulmista vuorollaan.

Koko kulunut talvi on ollut tapahtumarikas perheeni sisällä. On ollut sairautta, sairaalaa, huolehtimista, uudenlaisia järjestelyjä. Ja kun asiat alkoivat vihdoin asettua ja sujua uudella rutiinilla, suuressa talossa järven rannalla syttyi tulipalo ja kaikki kääntyi taas ylösalaisin.

Kaikki tapahtui niin yllättäen ja takavasemmalta kierrepallona, ettei asiaa voinut (noh, tietenkään) ennakoida.

Nyt on kulunut viikko siitä, kun seisoin suuren talon pihassa lumikinoksessa, ja odotin että eriväriset, nopeat pelastusajoneuvot saapuvat. Ja niitä saapui paljon.

Viikkoa myöhemmin alan olla hieman väsynyt. Se, että tulipalo sammutettiin ja talo hiljeni, oli vasta alkua tälle uudelle ajanjaksolle. Järjestämisen ja järjestelyn ajanjakso, se tulee kestämään vielä pitkään.

Pari päivää sitten jynssäsin puhtaaksi muutaman lautasen, kaksi lusikkaa ja kaksi kirjan kantta. Yritin myös puhdistaa kolmea viherkasvia, mutta niissä lika on tiukassa. Haju on kaikkialla, eikä tahdo väistyä. Mutta minä olen tunnetusti sinnikäs, enkä luovuta tässäkään. Aion kokeilla kaikkea mahdollista – raportoin teillekin miten tämä projekti etenee.

Rakkaat ystäväni Ansku ja Nina kysyivät molemmat nyt viikonloppuna, että miksi ihmeessä. Miksi haluaisin saada pilalle menneitä tavaroita puhtaaksi. En osannut antaa ihan tarkkaa vastausta, nyt vain tuntuu siltä että haluan ainakin yrittää.