Arvonta Design Kasvit Korut Kotimainen Kukat Metsä

Kesäarvonta!

13/06/2017

DSC_0107

Kun näin netissä käsintehtyjä kukkaiskoruja, olin myyty. Etenkin kun huomasin, että korut valmistetaan Suomessa, ja jokainen kukka ja verso on poimittu ja kuivattu jostain päin Suomea, erityisesti uniikin korun valmistamista ajatellen ja ikuistettu sitten ekologiseen epoksihartsiin.

truebloomjewelry2

Nämä kauniit korut ovat oululaiselta True Bloom Jewelry-yritykseltä. Anriikka Mentilä valmistaa ne käsin, itse, vaikka juuri sinulle. Ja vaikka mittatilaustyönä tärkeästä hetkestä, esimerkiksi hääkimpun kukkasesta.

Haluaisitko sinä jonkun koruista omaksi? Saapuvan juhannuksen kunniaksi tässä on nimittäin hyvä tilaisuus: kysyin Anriikalta, haluaisiko hän lähteä blogini arvontaan mukaan – ja sen kysymyksen ansiosta ollaan taas tässä.  Osallistu arvontaan ja voita 25 euron lahjakortti tai vaihtoehtoisesti 35 euron arvoiset korvakorut Anriikan suloisesta korupuodista! (Muutettiin vielä lennosta vähän tuota arvonnan palkintoa, mutta entistäkin kivempaan suuntaan kun on vaihtoehtoja mistä valita!)

 

truebloom3

Arvonta alkaa än yy nyt, ja aikaa osallistua on tämän viikon loppuun eli su 18.6.2017 klo 19 saakka.

DSC_0687

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän alle: jätä ainakin nimi/nimimerkki ja kerro vaikka, minkä kukan tai kasvin haluaisit omaa koruasi kaunistamaan.

Onnea matkaan! 🙂

Saatat pitää myös

53 Kommentit

  • Vastaus vuorivalo 14/06/2017 at 04:14

    Ihania koruja! Lemmikki olisi minulle mieluisa korussa 😊 😊

  • Vastaus manna 14/06/2017 at 05:15

    Kaikki ovat niin ihania että mikä tahansa kelpaisi:)

  • Vastaus Teija 14/06/2017 at 06:02

    Orvokkikorut ovat kauniita!

  • Vastaus Leppis 14/06/2017 at 06:03

    Uskomattomia! 😍

    Miltähän näyttäisi lemmikki, metsätähti tai ketunleipä riipuksena?

  • Vastaus Minna - Silausta vailla 14/06/2017 at 06:27

    Upeita koruja kaikki, mutta etenkin orvokit ovat kauniita. Pienet valkoiset kukat näyttävät myös ihanan herkiltä koruissa.

  • Vastaus Mummo ja koira 14/06/2017 at 08:21

    Noi orvokkikorut on ihanat. mummolta@gmail.com

  • Vastaus Sallinen 14/06/2017 at 08:23

    Orvokkikorut on upeat!

  • Vastaus asta 14/06/2017 at 09:56

    Oih, kyllä nuo orvokkikorut olisivat kauniit! Ihanaa kesää!

  • Vastaus SannaMi 14/06/2017 at 11:55

    Kielo olisi oikein kaunis ja herkkä! 🙂

  • Vastaus Hannnna 14/06/2017 at 12:00

    Voi, miltähän ruiskaunokki näyttäisi korussa? 🙂

  • Vastaus Noora 14/06/2017 at 12:59

    Voi että, kielosta tehty koru olisi ihana <3

  • Vastaus Emilia 14/06/2017 at 13:53

    Lemmikki olisi kaunis 🙂

  • Vastaus Tanja 14/06/2017 at 13:57

    Ihania.Orvokki on kyllä kaunis.

  • Vastaus Hippu 14/06/2017 at 14:41

    Onpa mielnkiintoista. Kissankello? miltähän se näyttäisi!

  • Vastaus Sanna 14/06/2017 at 16:17

    Ihania koruja!! Syreenin kukat olisi ihanat korussa tai ihan joku luonnonkukka vaikka metsätähti.

  • Vastaus sikkuralla 14/06/2017 at 16:34

    Tuo toiseksi viimeinen koru on jotenkin todella koskettava.

  • Vastaus Kirsi-Maria 14/06/2017 at 17:49

    Voi mitä koruja! Jos voittaisin lahjakortin, haluaisin ikuistaa palaset tulevan hääkimppuni ruusuista kaulakoruun ja korviksiin. Sillä tavoin kimppu säilyisi ikuisesti.

  • Vastaus minttu47 14/06/2017 at 19:29

    Lemmikki olisi varmasti kaunis

  • Vastaus Hiisukas 14/06/2017 at 19:49

    Jotain voimakkaan pinkkiä tai violettia, jos vaikka pioni onnistuisi tai sitten esim. sammalleimu/ruusu. Onpa vaikea valinta, niin monta ihanaa!

  • Vastaus MarjaKoo 15/06/2017 at 04:03

    Orvokit on tosi kauniita, ja ehkä tervakukkavoisi olla nätti myös. Ja kielo!

  • Vastaus SaraR 15/06/2017 at 08:40

    Orvokki korut upeat!

  • Vastaus NannaS 15/06/2017 at 11:04

    Orvokit olisi tosi upeat!

  • Vastaus Siru 15/06/2017 at 15:42

    Voih…ihana arvonta. Kuusenkerkän haluaisin koruuni. Olen tällainen metsäläinen: )

  • Vastaus Kaisa 15/06/2017 at 18:27

    mikä vaan kävisi,kaikki hienoja,voisin antaa lahjaksi ihmiselle joka täyttää 50v heinäkuussa

  • Vastaus Manta0 15/06/2017 at 19:55

    Kielo olisi ihana <3

  • Vastaus Airiina 15/06/2017 at 20:29

    Kielo, olen aina tykännyt kieloista.

  • Vastaus Pee 15/06/2017 at 20:33

    Orvokit ovat suosikkikukkani.

  • Vastaus Henna Holappa 15/06/2017 at 20:34

    Siniset orvokit.

  • Vastaus Tiffany 16/06/2017 at 09:38

    Orvokkinappikorvikset, voi ihanuus! Muutoinkin TODELLA kauniita koruja tässä nettikaupassa!! Mukana ehdottomasti tässä kisassa.

  • Vastaus Elisa 16/06/2017 at 14:20

    Kauniita koruja! Vanamo olisi ihana koruissa, harmi ettei sitä tuoksua voi taltioida koruun. Kielo on myös kaunis, ja ihan perinteinen koiranputkikin on kaikessa arkisuudessaan niin herkkä ja sievä… Ihania kukkia on niin paljon!

  • Vastaus Anna 17/06/2017 at 07:36

    ihania koruja! enpä tiedä minkä kasvin tahtoisin… ehkä neliapilan?

  • Vastaus Oo, kesäyö 18/06/2017 at 00:56

    […] hei, vielä ehdit osallistua kesäarvontaan, täällä näin! Palataan arvontaan ihan pian, sillä osallistumisaikaa on enää tämän orastavan päivän […]

  • Vastaus Riikka 18/06/2017 at 04:45

    Ihania.😍Pellavasta voisi tulla kauniit.

  • Vastaus Katja 18/06/2017 at 05:05

    Ihana idea! Joku valkoinen, pieni kukka olisi kaunis… esim. metsätähti.

  • Vastaus Henna 18/06/2017 at 05:30

    Kauniin hempeitä koruja! Kielo voisi olla kaunis.

  • Vastaus Salli 18/06/2017 at 05:55

    Orvokin haluaisin korviksiini. Lempikukkani on.

  • Vastaus Sydänmaan emäntä 18/06/2017 at 06:14

    Ehdottomasti mukana 😍

  • Vastaus Elina Parkkonen-Manninen 18/06/2017 at 06:34

    Joku herkkä koru. Kaikki ovat ihania.

  • Vastaus Suvikh 18/06/2017 at 06:42

    Lemmikki-korvikset 💙

  • Vastaus Harjulan emäntä 18/06/2017 at 06:44

    Ehdottomasti mukana 😍

  • Vastaus Sari 18/06/2017 at 08:10

    Kauniita ovat kaikki, jokainen omalla tavallaan. Voisin ottaa minkä tahansa.

  • Vastaus jelena 18/06/2017 at 10:38

    Älyttömän kauniita koruja! Rakastan kukkia ja luontoa muutenkin. Valkoiset kukat ovat suosikkejani, en osaa valita
    vain yhtä tiettyä! 😀

  • Vastaus IPE1961 18/06/2017 at 10:40

    Valkoinen kukka tai vihreä kasvi. Ihania koruja!

  • Vastaus Pirjo Kuisma 18/06/2017 at 12:41

    Kielo olisi kiva korusta.

  • Vastaus Janika Sirén 18/06/2017 at 15:09

    Aivan älyttömän kauniita koruja! Voi kun saisi jotkin noista upeista korvakoruista. Niin ihania…

  • Vastaus Ilona 18/06/2017 at 17:17

    Jes, kiitos kaikille osallistuneille! Ja miten kivaa että suomalainen korupaja saa tällä tavalla ehkä taas jonkun uuden asiakkaan tai suosittelijan jotta sana hyvästä kotimaisesta osaamisesta kulkee eteenpäin!!
    Arvonta suoritetaan ehkä huomenna, kun tokenen viikonlopun kuvauksista 🙂

  • Vastaus Maisa 18/06/2017 at 19:40

    Vieläkö ehtii mukaan? Aivan ihania koruja! Valinnanvaikeus. 🙂

  • Vastaus Ulpuriina 19/06/2017 at 10:45

    Ilmanmuuta omenapuun kukka tai vaaleanpunainen ruusu 🌸

  • Vastaus Muussi 19/06/2017 at 11:13

    Ottaisin itse koruuni ruusun tai saint paulian.

  • Vastaus kettuinen 19/06/2017 at 14:17

    Joku keltainen kukka, vaikkapa aholeinikki tai mikä vaan muu pieni keltainen 🙂

  • Vastaus Tiina 19/06/2017 at 17:07

    Lemmikki kaulakoru 😀

  • Vastaus Anni 20/06/2017 at 07:32

    Tulisi ihana ikimuistoinen lahja elokuussa naimisiin menevälle ystävälle hääkimpun kukasta. 😍🌼

  • Vastaus True Bloom Jewelry -arvonta 20/06/2017 at 15:00

    […] kaikki koruarvontaan osallistuneet! Arvonnan voittaja […]

  • Vastaa käyttäjälle Teija Peruuta vastaus