Browsing Category

Kasvit

Kamari Kasvit Sisustus

Kummituspuu

31/08/2017

Kummituspuu

Menin Emmaliinan kukkapuotiin hakemaan tuoreita neilikoita maljakkoon. Ja sitten näin jotain karua ja kaunista.

Kummituspuu.

Kummituspuu 2

Olen monta vuotta elämästäni vieroksunut viherkasveja – ehkä siksi että se on ollut äidin harrastus. Ja tietenkään minä en voi tykätä samoista asioista. Mutta nyt kun ikää tulee enemmän, on pakko myöntää itselleen että mieltymykset alkavat monessa asiassa taipua samaan suuntaan kuin äidillä.

Ruukkukasveja ilmestyi kevättalvella Torpalle, suuren talon tulipalon jäljiltä. Pelastin silloin muutaman nahkealehtisen kasvin savun seasta, ja olen saavutuksistani nyt vähän ylpeä: mummon vanhaan posliinikukkaan on kasvanut kolme uutta lehteä, ja rahapuuhun aika monta.

Bonsai-puuta edelleen muistuttava rahapuu ja nyt jo muhkeaksi muuttunut amazoninlilja löytyvät tästä postauksesta toukokuulta, kliks.

Kummituspuu 4

Mutta Emmaliinan kauniissa puodissa edessäni oli siis tämä uljas, karu ja harmaasävyinen puu. Se puhutteli minua nyt, uuden elämän (lue: syksy) kynnyksellä ja päätti puolestani, mitä kaupasta vien kotiin.

Neilikat saivat tällä kertaa jäädä kauppaan.

Kummituspuu 3

Kummituspuu olkoon siis uuden kaupunkikotini ensimmäinen viherkasvi. Lupasin sille, että yritän pitää siitä huolta niin ettei muutu pystyyn kuolleeksi risukoksi.

Emma tosin lohdutti, että elävän ja kuolleen kummituspuun eroa ei oikeastaan huomaa, jos ei kovin läheltä katso.

Arvonta Design Kasvit Korut Kotimainen Kukat Metsä

Kesäarvonta!

13/06/2017

DSC_0107

Kun näin netissä käsintehtyjä kukkaiskoruja, olin myyty. Etenkin kun huomasin, että korut valmistetaan Suomessa, ja jokainen kukka ja verso on poimittu ja kuivattu jostain päin Suomea, erityisesti uniikin korun valmistamista ajatellen ja ikuistettu sitten ekologiseen epoksihartsiin.

truebloomjewelry2

Nämä kauniit korut ovat oululaiselta True Bloom Jewelry-yritykseltä. Anriikka Mentilä valmistaa ne käsin, itse, vaikka juuri sinulle. Ja vaikka mittatilaustyönä tärkeästä hetkestä, esimerkiksi hääkimpun kukkasesta.

Haluaisitko sinä jonkun koruista omaksi? Saapuvan juhannuksen kunniaksi tässä on nimittäin hyvä tilaisuus: kysyin Anriikalta, haluaisiko hän lähteä blogini arvontaan mukaan – ja sen kysymyksen ansiosta ollaan taas tässä.  Osallistu arvontaan ja voita 25 euron lahjakortti tai vaihtoehtoisesti 35 euron arvoiset korvakorut Anriikan suloisesta korupuodista! (Muutettiin vielä lennosta vähän tuota arvonnan palkintoa, mutta entistäkin kivempaan suuntaan kun on vaihtoehtoja mistä valita!)

 

truebloom3

Arvonta alkaa än yy nyt, ja aikaa osallistua on tämän viikon loppuun eli su 18.6.2017 klo 19 saakka.

DSC_0687

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän alle: jätä ainakin nimi/nimimerkki ja kerro vaikka, minkä kukan tai kasvin haluaisit omaa koruasi kaunistamaan.

Onnea matkaan! 🙂

Hortoilu Kasvit Metsä Ruoka Testissä Villiyrtit

Kukkia lautasella

08/06/2017

Kukkalautanen

Laitoin tänään Instagramiin kuvan vaahterankukista. Ja sain yllättävän kommentin Annalta: niitäkin voi syödä! Piti tietenkin testata, heti.

Iltapalan päälle päätyi vaahteran, metsäorvokin ja lemmikin kukkia. Ehkä ne antavat enempi visuaalista iloa kuin kovin vahvoja makuja ruokaan, mutta en valita. Luomua raakaruokaa suoraan metsän reunasta lautaselle.

Syotavat kukat

Lisää hyviä vinkkejä kokeiltavaksi? Kuusenkerkkiä en ole ehtinyt vielä kerätä, vaikka niitä riittää Torpan pihamaallakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Kasvit Perhe Tulipalo

Viherkasvit heräsivät kuolleista

19/05/2017

Rahapuu

Kun talossa on riittävän kuuma ja savuinen ilma, ruukkukasvit eivät oikein tykkää. Tulipalon sivuvaikutuksena äitini intohimo, viherkasvit, saivat aika mittavia vaurioita. Kaikki hentomieliset, ohutlehtiset tapaukset kuivuivat kasaan ja nahkealehtisten rivit harvenivat huomattavasti.

Muutaman sitkeän yksilön päätin ottaa erikoissuojeluun. Ehkä ne selviytyvät? Nämä kaksi, rahapuu ja amazoninlilja, saivat värjötellä Torpan eteisessä aikansa, koska haisivat niin pahalle etten voinut ottaa niitä sisälle asumaan.

Ruukkukasvin hoito

Meni puolitoista kuukautta. Lehdet alkoivat yksi kerrallaan pudota pois.

Kuihtunut viherkasvi

Niinpä yhtenä pakkasaamuna nostin tyypit jo ulkoportaille kohti kompostia. Ja samalla huomasin mustuneiden varsien seassa pilkahduksen hentoa vihreää.

Kasvin verso

Siellä ne näkyivät, pienet uudet versot molemmissa! Eihän niitä nyt voi heittää roskikseen, niillähän on pentuja!

Verso

Otin vielä yhden riskin ja leikkasin kaikki nahistuneet oksat ja lehdet saksilla poikki. Ja tältä näyttää muutama viikko myöhemmin! En voi kuin ihailla miten reippaita ovat.

Amazoninlilja

Rahapuu on pikkuisen hitaampi, mutta sitäkin hauskempi on nyt seurata sen uutteraa puskemista kohti aurinkoa.

Rahapuun taimi

Vähän nostan hattua myös ikivanhalle joulukaktukselle, joka jatkoi tyynesti elämäänsä ja aloitti komean kukinnan kaiken lian ja sekasotkun keskellä Suuressa Talossa.

Nämä tyypit saivat aikaan sen, että nyt mietin jo Torpalle uusien sisäkasvien hankkimista. Siis minulle. Hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. Kyllä luonto vaan saa yllättäviä asioita aikaan…

 

Hortoilu Kasvit Kevät Luonto Omavaraisuus Pihamaa Ruoka Torppa Villiyrtit

Villiyrtit, täällä taas

07/05/2017

Vuohenputki

Oon odottanut jo pitkään että tämä kausi alkaa. Että pääsen keräämään ruokani suoraan pihasta ja metsästä. Nyt se on vihdoin täällä!

Alkuviikosta piha alkoi yhtäkkiä elää. Kuivat lehdet vaan rapisivat, kun sinivuokot alkoivat puskea esille ja seuraavana päivänä kukat olivat jo auki. Yhden päivän aikana myös ruoho alkoi vihertää eteläseinustalla. Ja tiesin jo odottaa: samaan aikaan nousivat esiin ensimmäiset lilliputti-kokoiset vuohenputken versot.

Villiyrtti

Nyt niitä voi jo kerätä keittiöön, ja olen kulhoni kanssa jo menossa. Nokkonen ei ole ihan vielä ehtinyt täällä kasvuun, mutta sen vuoro lienee jo muutaman päivän päästä.

Oman lempparini eli vuohenputkipiiraan leipomisesta intoilin jo vuosi sitten, lukekaapa tästä lisää!

Kasvit Kaupunki Luonto Metsä Sisustus Torppa

Pala mökkiä kaupunkiin

27/05/2016

poytakuusi

Kiikutan lähes aina Helsinkiin mukanani jotain maalta. Joulun alla kaivoin lapiolla matkalaukkuun pienen kuusen, joka viihtyikin yllättävän hyvin kaupunkiasunnossa kukkaruukkuun istutettuna. Kunnes kävin helmikuun alussa Brasiliassa, ja kolme viikon matkan aikana kuusi oli kuivunut korpuksi.

Matkalaukku

Toukokuun alussa koivut olivat kauniisti hiirenkorvalla, ja sulloin matkatavaroiden mukaan myös nipun koivunoksia. Ne sulostuttivat citykotia leikkokukkien sijasta kauniisti parisen viikkoa.

Nyt en enää tuo maalta mitään kaupunkiin, vaan päin vastoin yritän aloittaa pakkaamisen ja siirtyä taas kesäksi Torppaan asumaan. Tiedän jo etukäteen, millainen kenkien määrä mukaani lähtee, ja miten moni kenkäpari palaa syksyllä taas Helsinkiin kertaakaan kesän aikana käyttämättä…

Paitsi jos tänä vuonna osaisin olla järkevä, ja jätänkin kaiken turhan ja sellaiselta kuulostavan kaupunkiin. Järkevyyteni jää nähtäväksi – muutto koittaa toivon mukaan viikon päästä!

Kamari Kasvit Sisustus Talvi Torppa

Ensimmäinen viherkasvi

06/01/2016

_B1B0305

Ensimmäinen viherkasvi muutti torppaan joulun alla. Viileähkössä huoneilmassa se tuntui viihtyvän hyvin, sillä jo ensimmäisen viikon aikana tuo kaunis muratti puski paljon uusia lehtiä kohti laipiota.

Minulle muratti oli merkki jonkinlaisesta uudesta – en ihan itsekään tiedä mitä se voisi olla, mutta jotain uudenlaista ajattelutapaa ehkä. Johonkin.

Aiemmin en olisi edes hankkinut ruukkukasveja, en mökille enkä kaupunkikotiin. Nyt halusin tuon. Laskin muratin makuukamarin pöydälle, ja ruukkuun sujautin yhden tekemistäni paperitähdistä. Joulun kunniaksi.

Ja täytyy myöntää, että kaupungissakin olen alkanut vähän lämmetä viherkasveille… Toissa keväänä kotiin muutti pieni ja reipas sitruspuu (joka tosin kuoli kesän lopulla, kun joutui viettämään pari helleviikkoa yksin kotona), ja nyt joulun alla kiikutin kaupunkiin torpan pellosta lapioidun pienen kuusentaimen. Siitä lisää tuonnempana – sekin näkyy yhä olevan voimissaan.

_B1B0310

Koska en ole mikään varsinainen viherpeukalo, toivon vaan että murattini viihtyy torpassa pidempäänkin. Myös talven tulevat viileät kaudet, jolloin en ole itse paikalla ja lämpötila laskee välillä alle kymmenen asteen.

_B1B0314

Vaikka ostin muratin joulukukaksi, eikö siinä ole vähän myös kevään fiilistä? Tai ehkä kiirehdin aikaani edelle, kun vasta sain vihdoin ne odotetut lumet ja pakkaset torpan ympärille. 🙂

Kasvit Kesä Luonto Pihamaa

Uusi kesä

07/06/2015

IMG_8456_web

Kesä 2015 on ovella, ja minun on aika palata torppaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea tämä kesä torpan ovelle tuo!

Vielä pari päivää kaupungissa, se aika kuluu siivotessa ja kiireellisimpiä töitä tehden. Loput työt otan mukaan, kun en kuitenkaan ole lomalle lähdössä. Vain siirrän itseni ja työpisteeni Helsingistä metsän keskelle.

Kasvit Kesä Luonto Pihamaa

Kesä 2014

14/06/2014

_MG_4428_3

Muutin koko kesäksi Torppaan. Puolitoista viikkoa mökkikesää on vasta kulunut, ja olen ehtinyt jo vaikka mitä. Tänäänkin kävin kirkonkylällä ruokakaupassa, isän luona moottorisahaa huollattamassa ja tein monta uutta aidantolppaa ensi viikon aidanrakennusprojektia varten.

Helsinki odottaa kyllä, siellä ehdin viettää taas koko syksyn ja pitkän talven. Mutta nyt on kesä ja Torppa. Täällä on hyvä.

Kasvit Kesä Pihamaa

Puutarhassa

29/07/2011

29_7_2011

Punaisen tuvan ympärillä on muutama ikivanha omenapuu, marjapensaita ja aika villiksi heittäytynyttä niittyä.

Kun joskus harvoin otan ruohonleikkurin käyttöön ja teen pihaa avarammaksi, tulee ongelma: miten näitä kauniita kukkia raaskii leikata pois?

29_7_2011_3

Usein nurmikon keskelle onkin pakko jättää jokunen harakankello, ketoneilikka tai ruusuruoho keikaroimaan.