Kesäkanoilleni tuli lentävä lähtö. Ei ihan sellainen kuin olisin toivonut, mutta ehkä tästä voin itsekin oppia pari asiaa. Kuten sen, että jos koko kesän kanat ovat olleet turvassa omalla kotipihallaan, se ei välttämättä kestä ikuisesti.
Vietin kolme päivää kaupungissa työreissulla. Kanoilla oli huolellinen hoitaja, mutta ehkä poissaoloni teki torpan pihamaasta silti liian hiljaisen. Kolmantena päivänä pihalla odotti nimittäin kasapäin höyheniä ja yksi ikuiseen uneen ei-niin-rauhallisesti nukkunut kanarouva. Loppupäivän etsintöjen jälkeen kolme muuta onneksi löytyivät piilopaikoistaan säikkynä mutta vahingoittumatta.
Yhden kanan hengen oli vienyt kettu tai joku muu peto. Sellainen joka tietenkin tarttuu tarjoukseen ja saapuu valmiiseen, helppoon ruokapöytään kun se on tarjolla. Minun kanani olivat liiankin helposti saatavilla, enkä edes itse ollut läsnä valvomassa että pihalla säilyy sopu ja rauha.
Lepääthän rauhassa, rouva iso kirjava. Kolme muuta tyttöä jahtasin pitkin kanalaa kiinni ja kuljetuslaatikkoon, ja sen myötä äidin vanhaan kanalaan turvaan. Siellä on heidän hyvä olla – siihen saakka kunnes päätän mihin ne voisivat muuttaa talveksi.
Torpan piha on näin ollen hiljentynyt, lampaat ja kanat ovat lähteneet. Minäkin käyn kaupungissa taas tiiviimmin. Mutta mitä tapahtuu syksyn aikana? Sitäkään en ole vielä päättänyt.
1 kommentti
Epäilen kettua, tosin voi olla (kulku)kissakin. Mutta maalla ja luonnon keskellä on pystyttävä käsittelemään tämäkin. Samoin teurastuksetkin. Jospa teuraseläimet olisivatkin pelkkiä numeroita, mutta kun niillä on usein nimet ja kaikki.. :(.
t. Plantation Boy