Oi liian nopeasti etenevä toukokuu

Keltavuokko kukka

Toukokuu on yksi iso, näyttävä ja nopea humahdus. Lumet ovat sulaneet, pakkasyöt alkavat vähentyä, ihan kuin maassa jo joku ensimmäinen heinä vähän hennosti vihertäisi.

Ja kun seuraavan kerran räpäytät silmiäsi, joka paikassa kukkii, livertää, viheriöi, tuoksuu ja värittyy. Miksi pitkän talven jälkeen kaiken pitää tapahtua yhtä aikaa? Tiedä mihin suuntaan katsoisi ja mitä fiilistelisi – ja ihan liian nopeasti ne ensimmäiset hetket, ne mitä haluaisi fiilistellä eniten ja huokailla ihastuksesta, ne hetket menivät jo.

lemmikki kukka

Tänä vuonna tilanne on ollut tavallistakin hankalampi. Leskenlehtiä en ehtinyt juuri edes vilkuilla, nyt ne ovat jo menneet. Suosikkiyrttini vuohenputki on kohissut jo aikuisen mittaan torpan pihassa, koivun lehdet ovat isoja.

Ja juuri nyt torpalla kukkivat yhteen soittoon lemmikit, leinikit, metsäorvokit, ketunleipä, rentukka, vaahtera, voikukka, valkovuokko, pihan vuorenkilpi sekä jokunen vuosikymmeniä vanha narsissi, jotka näyttävät vähän myöhäisherännäisen pöllähtäneiltä kaikkien niittykukkien keskellä.

Vaahtera kukka

En tahdo pysyä perässä näiden kaikkien kukkien kanssa! Kevätähky.

Leskenlehti kukka

Villiyrtit, kevään ensimmäiset satokausivihannekset

Vuohenputkileipa

Tuttu kevätjuttu: villiyrtit. Vaikka ihan vasta torpan pihalla oli lunta kymmeniä senttejä, nyt vuohenputki jo puskee kaikkialla esiin. Ja minä konttaan tietenkin taas kulhon kanssa niitä keräämässä – pari rasiaa on nyt jo pakastimessa!

Tämän kevään ihan ekat vuohenputkiversot päätyivät kuitenkin suoraan voileivän päälle.

Versoja kasvaa parhaiten tietysti nyt keväällä, mutta pitkin alkukesää pieniä vuohenputkia löytyy kyllä pihamaalta kun vähän viitsii etsiskellä isompien seasta. Siitähän rikkaruohot on myös kiitollisia, että ei tarvitse kuin niittää isommat alas niin jo niitä pieniä versoja pian nousee taas tilalle kerättäväksi :)

Villivihannekset

Viime keväänä ostin itselleni lahjaksi Villiyrtti-keittokirjan, jota en ehkä muistanut vinkata blogissa ollenkaan. Kirjan avulla uskalsin tehdä lisääkin yrttikokeiluja kesän mittaan, kun ilmeni että pihasta melkein mitä vaan uskaltaa syödä. Muun muassa vaahteran kukat olivat kiva tuttavuus.

Villiyrtti keittokirja

Toinen aivan oivallinen kirja on tuo pienempi, retro Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat (ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1942, tuo minun niteeni muistaakseni vuodelta 1980).

Ulkoisesti kirja näyttää aikansa eläneeltä, mutta sisältö on kattava ja informatiivinen. Veikkaanpa, että mummolan kirjahyllystä tai divarista ihan pikkurahalla tällainen kirja löytyy!

Vuohenputkipiirakasta lisää tässä postauksessa, ja voikukka-koivunlehti-kokeiluista täällä!

Pörröiset eläinystävät

Bumblebee mug

Kuinka moni on jo käärimässä sanomalehteä rullalle, kun näkee kevään ensimmäisen kimalaisen raahustamassa mökin lattialla? Äkkiä sanomalehti takaisin lehtikoriin ja kimalainen turvaan, ulos aurinkoon.

Sen lisäksi että kimalainen on söpö ja pörröinen, sillä on juuri nyt siinä lattialla, jäykistyneitä jalkojaan oikoessaan, tärkeä tehtävä joka vaikuttaa myös meihin ihmiseläimiin.

Kimalaisista vain kuningatar talvehtii (muut yhdyskunnasta ovat siis kuolleet jo syksyllä,  kovan kesäduunin jälkeen). Vain kuningatar voi luoda kesäksi uuden yhdyskunnan, joka pölyttää kasvit metsässä, puutarhassa ja pelloilla. Ja jos lätkäiset kimalaisen keväällä kuoliaaksi, menee sen mukana koko tuleva yhdyskunta – ei siis ihan pikku juttu!

HM Home

Savon Sanomien jutussa (jonka SS oli lainannut Helsingin Sanomilta, mutta en viitsi sitä juttua linkittää tähän koska lukemista rajoittaa maksumuuri) on konkretisoiva esimerkki:

”Peltolan mukaan kimalainen on suomalaisten luonnonmarjojen tärkein pölyttäjä. Hänen mukaansa yhden kuningattaren menetys voi tarkoittaa 10–20 kilon menetystä marjasadossa.”

Savon Sanomien koko juttuun viime keväältä pääset tästä linkistä.

Kimalaismuki

H&M Homen ihastuttava kimalaismuki sykähdytti, ja ostin sen muistuttamaan torpasta, kimalaisista itsestään ja ehkä tärkeimmästä – siitä kuinka isäni harrasti mehiläistarhausta vuosia sitten torpan niityillä. Niiden vuosien jälkeen olen tuntenut suurta sympatiaa ja arvostusta tasapuolisesti mehiläisiä ja kimalaisia kohtaan (ja vähän jopa ampiaisiakin, vaikka niiden pölyttämistehtävä ei olekaan niin merkittävä)

Huraa kimalaiset ja huraa mehiläiset! Tärkeää työtä teette. Ja ootte aika söpöjä ja pörröisiä.

Linnunpönttö, kolme mallia

Linnunpontto talo

Tiluksillani asuu tosi paljon lintuja, eri kokoja ja malleja. Ja heille minulla on ollut tarjolla YKSI linnunpönttö. Voitte arvata että sillä on riittänyt kysyntää, tarjouskaupassa voisi kyseisen asunnon hinta nousta aika kovaksi.

Tänä keväänä sain vihdoin aikaiseksi asentaa pari uutta. Se on jonkin sortin alku, kun tavoitteena on ainakin parikymmentä tai vaikka jokaiselle oma. Jos olisin näppärämpi puukässähommissa, pönttöjä varmaan olisikin jo enemmän.

think outside the box 2

Vanha pönttö on perinteinen malli. Ja kaksikerroksinen, sillä sen katolle tehdään joka vuosi myös miellyttävän ilmastoitu avopesä.

Linnunpontto poimuri

Nyt tarjolla on myös pari modernia asuntoa – miltä kuulostaisi funkkishenkinen poimuripönttö tai merellinen bungalow? Mielenkiinnolla odotan, että uudet asukkaat uskaltautuisivat asettumaan taloksi.

Linnunpontto mokki

Riikalle erityiskiitos upeasta diy-poimurihuvilasta, jonka sain viime kesänä synttärilahjaksi! Ja ihanan Peace & Style -blogin Anskulle suurkiitos bungalowista. Se on nyt Torpan oman vierasmaja-bungalowin seinässä odottamassa asukkaita :)

Villiyrtit, täällä taas

Vuohenputki

Oon odottanut jo pitkään että tämä kausi alkaa. Että pääsen keräämään ruokani suoraan pihasta ja metsästä. Nyt se on vihdoin täällä!

Alkuviikosta piha alkoi yhtäkkiä elää. Kuivat lehdet vaan rapisivat, kun sinivuokot alkoivat puskea esille ja seuraavana päivänä kukat olivat jo auki. Yhden päivän aikana myös ruoho alkoi vihertää eteläseinustalla. Ja tiesin jo odottaa: samaan aikaan nousivat esiin ensimmäiset lilliputti-kokoiset vuohenputken versot.

Villiyrtti

Nyt niitä voi jo kerätä keittiöön, ja olen kulhoni kanssa jo menossa. Nokkonen ei ole ihan vielä ehtinyt täällä kasvuun, mutta sen vuoro lienee jo muutaman päivän päästä.

Oman lempparini eli vuohenputkipiiraan leipomisesta intoilin jo vuosi sitten, lukekaapa tästä lisää!

Pääsiäisen perinne

Pääsiäiskoriste

Pääsiäisenä olen perinteisesti tehnyt mitä sattuu. Yleensä töitä, viime vuonna harvinaisesti jopa vapaata läheisten seurassa. Mutta on sentään jotain, mikä täytyy olla joka vuosi: keväisen vihreä, vakosametilla verhoiltu pehmokana.

Pajunkissat

Liekö tuo vähän pelottavan näköinen pehmokana pelotellut virpojat pois ovelta Helsingin-kodissa, kun ei kukaan talon lapsiperheistä tullut palmusunnuntaina rimputtelemaan ovikelloa…

Nyt kana muutti kanssani maalle. Toivon että se viihtyy raikkaassa metsäisessä kevätilmassa yhtä hyvin kuin minä.

Kevätaamun meteli

Lintulauta

Varhain aamusella heräsin uudenlaiseen meteliin. Pikkulinnut huutelivat kuorossa ikkunan takana, ja mietin jo ovatko oppineet tilaamaan lisää ruokaa laudalle.

Totesin, että talven kanta-asiakkaat olivat yhtä rauhallisia kuin ennenkin – mutta kesäasukkaat olivat saapuneet. Monikymmenpäinen jengi peipposia ja vihervarpusia hääräsi lintulautojen ympärillä, olivat varmaan juuri tulleet. Ja sen tähden oli kai pakko pitää pikkuisen meteliä itsestään.

Hömötiainen

Tutut tiaiset ja punatulkut eivät minusta enää juurikaan piittaa. Kuvatakin saa, kunhan saavat syödä samalla. Uudet tulokkaat sen sijaan vielä ujostelivat kameraa, mutta tuolla niitä on. Aika paljon.

Ja kohta minä saan hakea vielä yhden 20 kilon säkin siemeniä noille pienille, jotka syövät enemmän kuin päälle päin uskoisi.

Vihervarpunen