Kuukauden kooma

Talvi maalla

Kiireinen kesä, kiireinen syksy ja sitä seurannut kuukauden mittainen kooma.

Valokuvaajan kesä on perinteisesti kiireinen, varsinainen sesonkipiikki. Käytännössä kaikki viikonloput kuluvat töissä, monesti ilta-/yöpainotteisesti. Ja kun kesä kääntyy syksyyn, keskitytään kuvankäsittelyyn ja kesän isompien projektien loppuunsaattamiseen. Ja aletaan harjoitella ajatusta, että tämmöistäkö se on normaalin työssäkäyvän elämä – että viikonloppuna voi olla vaikka joskus vapaata.

Talvi maalla joki

Tänä vuonna kuvankäsittelyt pääsivät kuitenkin pahasti ruuhkautumaan; olin kesken syksyn kuukauden kipeänä ja muutenkin puhditonna. Niinpä kesäkiireet päättyivät tänä vuonna vasta marraskuun alussa. Silloin suma lopulta aukesi, rästihommat valmistuivat. Ja siitä lähtien olenkin ollut ihan kuutamolla muuten vain.

Kuollut lehti

Minulla on nyt vihdoin sellaista vapaa-aikaa, joka ei ihan taukoamatta täyty huonolla omallatunnolla ja ajatuksilla keskeneräisistä työasioista. Voin välillä katsoa netistä sarjoja, ja nyt tällä viikolla luin kirjan! Huutomerkin arvoinen juttu, sillä lukemiseen pitää voida keskittyä, ja sellaiseen keskittymiseen en ole kyennyt ihan vähään aikaan.

Eilen tein pienen lumiukon olkkariin (lunta kun riitti niin juolahti mieleen kokeilla miltä tuntuisi käsitellä lunta sisällä lämpimässä) ja tänään aloin askarrella joululahjaa. Ihmeellisiä asioita, ihmeellistä aikaa tehdä jotain ihan vain huvikseen.

Jaakide

Kooma on näkynyt myös tässä blogissa. Olen aloittanut noin 20 tekstiluonnosta, asiaa ja sattumuksia kun olisi paljon kerrottavaksi. Tuolla ne ovat luonnoskansiossa edelleen. Jääneet kasaksi irtonaisia lauseita ja huolimattomasti yhteen harsittuja ajatuksia.

Monesti olen mennyt mieluummin nukkumaan sen sijaan, että olisin kirjoittanut yhtään mitään. Blogiin ei oikein tunnu irtoavan edes valokuvia, mikä on vähän absurdia kun kuvaan kuitenkin tuhansia valokuvia ihan joka viikko.

Mutta nyt. Päätin että kuukauden koomailu saa riittää sillä eihän tätä voi loputtomiin jatkaa. Nyt loppukiriin kohti joulua ja kuluneen vuoden (ja lahjojen) paketoimista!

Jouluihmisen syksy

_B1B3380

Sunnuntai 22.10. Ostan syksyn ensimmäisen joululehden.

Maanantai 23.10. Paistan ensimmäiset joulutortut, 6 kpl. Syön kaikki kerralla.

Tiistai 24.10. Paistan lisää joulutorttuja. 4 kpl. Kts. edellinen päivä.

Keskiviikko 25.10. Paistan pellillisen joulutorttuja. Syön vain neljä. Ripustan Torpan ikkunan alle havuja ja ensimmäiset jouluvalot, ikkunaan joulutähden.

_B1B4137

Torstai 26.10. Totean, että tämä joulutorttutahti ei voi jatkua jouluun asti. Päätän pitää taukoa torttujen paistossa. Ensilumi sataa, ja siitä tulisi joulufiilis jos ei olisi niin kiire kuvauspäivänä.

Sunnuntai 28.10. Ostan uuden joululehden.

Lauantai 4.11. Juon ensimmäiset glögit. Huomaan, että marketin mustikkaglögi ja tilkka punaviiniä sopivat ihan oivasti yhteen.

_MG_0057

Lauantai 18.11. Kaupan lehtihylly alkaa notkua joululehtiä. Ostan kaksi uutta. Ehdin lukea niistä ekan vasta viikkoa myöhemmin.

Maanantai 20.11. Ostan Helsingistä pari muovikassillista joulutavaraa. Joulukuvauksia varten (muka)

Tiistai 21.11. Haen Torpan metsästä studiolle pienen joulukuusen.

Torstai 23.11. Ulkona on ensimmäinen rehti lumimyräkkä. Päässä soi joku englanninkielinen joululaulu repeatilla.

_B1B3413

Lauantai 25.11. Luen joululehtiä. Spotifyssä soi joululista. Syön vähän liikaa joulusuklaata.

Maanantai 27.11. Joulutorttujen paistaminen ja syöminen jatkuu taas. Suunnittelen, että ehkä joulun jälkeen alan vähän säännöstellä tätä herkkumässäilyä. Ehkä.

Syysloma Torpalla, minun tapaan

Takkatuli

Tulin pitkästä, pitkästä aikaa yöksi Torpalle. Ehkä tämä on sitten vähän kuin minun syyslomani: yksi yö kylmässä mökissä, uunissa märkiä puita niin että pesä sihisee kuin saunan kiuas, monta keskeneräistä työprojektia mukana läppärissä. Suklaata ja makkaraa eväänä.

Kynttilanjalka lasinen

Muutin Helsingistä pois maaliskuun lopussa, ja Torppa on yhä puolillaan muuttolaatikoita. Enkä valitettavasti edes liioittele. Vähän himmentää semmoista rustiikkia, sisustuslehtihenkistä mökkitunnelmaa, mutta toisaalta on kätevää kun jokaisen nojatuolin ja sängyn vieressä on monta pahvilaatikoista kasattua kahvipöytää teekupille ja muille tärkeille.

Takkatuli 2

Raikkaasta ilmastosta ja kaaoksesta huolimatta täällä on hyvä. Onkin ollut tänne jo vähän ikävä.

Katso tähtiä

376A1703

Katso tähtiä
tänä yönä
ja sä tiedät
missä mä olen

Lauantai-ilta, on jo syyskuu ja pimeä. Palaan taas kerran työreissulta Helsingistä, kävelen bussipysäkiltä kotiin. Asfaltilla on paljon kiviä, mutta niillä onkin sarvet. Ehkä kaikki Joutsan etanat ovat hitaalla matkallaan jalkakäytävän yli kohti suurta tuntematonta.

Huomaan vasta nyt, että jalassa onkin kumisaappaat. Olin lauantaipäivän Espoon metsissä valokuvaamassa, näköjään sen jäljiltä unohdin vaihtaa kengät.

Kiirehdin matkalaukkuni kanssa kotiin, marketti tien toisella puolella on vielä 10 minuuttia auki. Kävellessä puntaroin, tekeekö mieleni olutta vai ehkä sittenkin Pepsi Maxia. Olut olisi noista kahdesta terveellisempi, mutta viime aikoina olen syönyt aika paljon sokeria ja makea esanssi voittaa vertailun.

376A1721

Harpon yli kotipihan, tienristeyksen halki, nurmikon yli ja kauppaan.

Taivas on täynnä tähtiä, tiellä keltaisia lehtiä. Ohitseni menee yksi tyhjä taksi, muita ihmisiä ei näy missään. Helsingissä niitä olikin ihan riittävästi. Tästä hiljaisuudesta aika kovasti tykkään.

376A1726

Kotona menen vielä terassille tuijottamaan taivasta. Maailmanloppu ei tainnut tänään vielä tulla, tähdetkin ovat omilla paikoillaan.

Markkinahumua ja uusi syksy

Leikkuulauta

Syksyn täällä landella aloittaa viimeistään Hartolan markkinat. Armaan naapuripitäjämme maalaismarkkinat, Suomen suurimmat sellaiset kuulemma.

Ja vaikka joka vuosi siellä on ihan samanlaista, liki joka vuosi minä lähden siellä käymään – niiden 20.000-30.000 muun ihmisen seuraksi jotka tänä yhtenä ainoana päivänä vuodessa täyttävät muutoin aika verkkaisen ja hiljaisen kirkonkylän asfalttikadut.

Hartolan markkinat

Tällä kertaa lähdin markkinoille ajatuksenani etsiä uusi leikkuulauta. Ja sellaisen löysin, kiitos vain.

Malleja ja värejä oli monta, puulajeja tietysti sen mukaisesti. Samoin pintakäsittelyaineita. Minulle riitti, että lauta on kotimaista puuta ja muodoiltaan sopiva eli mahdollisimman yksinkertainen.

Kun nämä kriteerit täyttyivät, en enää muista mitä puuta tuote on tai millä se on käsitelty. Jämäkältä vaikuttaa. Ja plussaa kierrätysmateriaalin käytöstä. Sitten painelinkin lettukahvilaan palkkioksi järkevästä shoppailusta.

Kardemumma kahvila

Leikkuulaudalle pääsi kotona saman tien Vuohelan herkun mallasleipä. Vahva suositus! Sitä saa Hartolasta nelostien varresta, gluteenittomien tuotteiden paratiisista eli La Kar de Mumma -kahvilasta. Mallasleipä ei tosin ole gluteeniton, mutta hitsin hyvänmakuinen se kyllä on.

Näin eväin alkoi tämä syksy. Ihan hyvät eväät.

Omenakaaos

_b1b3835

Ennen tätä syksyä en ole koskaan hyödyntänyt Torpan omenoita. Mihinkään. Tänä vuonna omenat tuottivat kuitenkin niin ylettömän kaaoksen, että asialle oli pakko tehdä jotain.

_b1b3797

En syö omenoita sellaisenaan, ilman erityistä syytä siihen – en vain ole koskaan tullut syöneeksi. Viime syksynä sentään löysin ruusumuffinit, leivonnaisen johon saa käytettyä pari-kolme omppua kerrallaan.

Nyt se ei riittänyt mihinkään. Viidessä puussa oli kaiketi miljoonia omenoita. Ainakin tuhansia.

Viime syksynä sain ystävältäni purkillisen ihanaa, itsetehtyä omenahilloa, ja ajattelin että en ikinä osaisi tehdä vastaavaa. Nyt omenasato ei oikein jättänyt vaihtoehtoja – joten käärin hihat ja päätin yrittää. Ja kas: hillon tekeminen ei ollutkaan vaikeaa. Alkukesästä olin harjoitellut mansikoilla, nyt omenahillo oli helppoa joskin työlästä. Omenoiden kuoriminen tuotti hiertymiä kämmeniin ja lievän rasitusvamman kyynärvarteen.

_b1b4697

Eihän siihen hilloonkaan mennyt kuin pieni murto-osa kaikista omenoista. Onnekseni olen saanut Torpalle valtavan lintupopulaation, joka auttoi urakassa tunnollisesti. Pikku hiljaa omenat ovat huvenneet, ja lintuni luultavasti pulskistuneet aika tavalla.

Ja minulla on jääkaappi puolillaan hillopurkkeja. Nam. Ja röyh.

_b1b3837

Kun kellot ja kuolleet kääntyvät

anni-swan

Suomalaiseen syksyyn sopii kylmä, ankea ja kolea. Siihen mielenmaisemaan oranssit kurpitsat ja nauravat noita-akat tuntuvat päälleliimatulta tarralta, jossa on vähän glitteriä reunassa. Mutta minulta ei ole pois että lapsiperheissä vietetään kivoja syyskemuja ja pukeudutaan hassusti, joten antaa tulla halloweenit ja muut hassuttelut, minä voin kyllä itsekseni fiilistellä pimeää ja loskaa!

Halloweenin tunnelmiin sopii kuitenkin tämä vanha kirja, jonka olin ajatuksissani nostanut lipaston päälle näkösälle. Anni Swanin sadut vuodelta 1945 on perheemme perintökalleus (joka tosin on ollut vuosikausia ns. hukassa, kun kukaan ei tainnut muistaa että se on minulla kirjahyllyssä). Äitini sai sen tädiltään lahjaksi syyskuussa 1946.

anni-swan-2

Rudolf Koivun ja Martta Wendelinin mustanpuhuvat kuvitukset sekä sadut jotka vilisevät peikkoja, noitia, kuolleita ja viikatemiehiä ovat kiehtova osa minun, siskoni ja äitini lapsuutta. Satuja on luettu hartaasti ja moneen kertaan, vaikka yhä edelleen kirja nostattaa melkein niskavillat pystyyn kaikessa kauheudessaan.

Ehkä Risto Räppääjät kasvattavat nykylapsista vähän vähemmän pelokkaita :)

Kekseliäs otsikointini toi mieleen toisenkin asian, nimittäin kuolemankellot, joista juttelin hiljattain vanhojen rakennusten korjausrakentamiseen erikoistuneen arkkitehdin kanssa. Ja siitä lisää tuonnempana…