Pihavalot!

_MG_3283web

En muistanut kertoa näistä aiemmin: sopivasti syntymäpäivien alla, elokuun alussa, torpan pihaan syttyivät ihan oikeat, sähköllä toimivat pihavalot!

Olin etsinyt sopivaa valaisinmallia pitkään, ihan kohtuuttoman pitkään, mutta onneksi olin nirso enkä huolinut mitä tahansa. Lopulta kesällä 2014 törmäsin näihin valoihin lamppukaupassa Jyväskylässä, ja vuotta myöhemmin kävin ostamassa niitä mukaani yhden ostoskärryllisen verran (no siis 4 kpl). Tein hyvän valinnan, nämä istuvat torppani tyyliin kuin olisivat olleet paikoillaan jo vuosikymmeniä. Sopivasti ruostuneen näköisiäkin.

Eikä kai tarvinne sanoa, miten hienolta tuntui sytyttää nämä uudet ja pitkään odotetut valot elokuisena iltana. Nauratti, ja vähän itketti, ja taas nauratti. Tunneskaala on sittemmin valoja sytyttäessä tasoittunut, alan ilmeisesti jo tottua.

3 thoughts on “Pihavalot!

  1. Valaisimien sesonkia eletään. Hienot retrotyyppiset valaisimet sä ostit ja ihan hehkulangalla vielä. Jos on vain neljä valaisinta, niin eipä ole ylläpitokustannuskysymyskään, jos kohta ledejä nykyään suositaankin ja vielä ajastimilla, liiketunnistimilla jne. Sähkö se on kuitenkin suhteellisen halpaa. Talvi saisi tulla, mutta pitkät ennusteet kuten Accuweather povaavat ainakin Etelä-Suomeen + -asteita vielä yli kuukauden. Tulisi nyt Jouluksi ainakin vähän. t. Plantation Boy

    1. Kiitos joo, tykkään valaisimista (ja lampuista) kovasti. Piha alkaa olla ihan hyvin valaistu varsinkin nyt joulukaudella, kun on lisänä jouluvaloja ja muita hilppeitä siellä täällä. :)

  2. Päivitysilmoitus: Lamppuja, lamppuja

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s