Maalla elämisen haikeus

Kotiseutu_IMG_1143

Ovatko maaseudulla asuvat alakuloisempia kuin kaupunkilaiset? Aloin pyöritellä tätä ajatusta mielessäni eräänä iltana, kun ajoin taas kerran kotikyläni raittia ja allani hurisi suvussa periytynyt japanincadillac eli 30 vuotta vanha Mazda 929.

Tilastot ja tutkimukset eivät ehkä tätä väitettä jaksa tukea, mutta oma kokemukseni on seuraavan kaltainen: Helsingissä vuodenajat soljuvat yhdestä toiseen ilman selkeitä rajoja, maamerkkejä tai tapahtumia. Tuoksutkin ovat miedompia, kun taas täällä maalla kaikki väreilevät hajut kielivät armotta siitä, milloin kesä alkaa vaihtua syksyyn, milloin sienet alkavat puskea pintaan, milloin lumi sulaa tai milloin kevät todella syttyy.

Kotiseutu_IMG_0835

Aikaa mittaavat tuoksullaan myös viljapelto, kuiva heinä seipäillä, mustikkametsä, lietteen ajo pellolle, metsänhakkuu, tulvivat ojat, ylikypsät hedelmät, herukkapensaat… Ja maisemassa vaihtuvat värit hennon vihreästä syvän havupuun sävyihin, sitten keltaiseen, oranssiin, punaiseen, ruskeaan, harmaaseen, lopulta valkoiseen.

Kaupungissa ei eletä ihan joka hetki kaiken tämän muutoksen keskellä. Siellä ei katsota joka aamu kotitalon portailta villasukat jalassa kuinka pihan kasvit kasvavat, kypsyvät, kerätään pois, mätänevät, katoavat lumipeitteeseen. Kuinka muuttolinnut saapuvat yksi kerrallaan, kasvattavat poikasensa pihapiirissä, kerääntyvät elokuun lopulla sähkölangoille ja lähtevät pois.

Siellä voin mennä metroon, ratikkaan, kahvilan penkille, ostoskadun valoihin. Ympärillä graniitti ja teräs ja sähköinen valo pysyvät samanlaisena vuodenajasta toiseen. Turvallisena, muuttumatta.

Kotiseutu_B1B6996

En tiedä teistä muista, mutta minuun tämä luonnon jatkuva muutos vähän vaikuttaa. Talvi on melko helppo, koska silloin vaan ollaan ja maisema on nukahtanut paikoilleen. Muut sesongit sen sijaan ovat paitsi kivoja seurata, myös aiheuttavat kroonista haikeutta ja muistuttavat miten vääjäämättä aika kuluu ja kohta on taas vuosi mennyt.

Kotiseutu_IMG_0748

Tänä kesänä aika tuntuu valuvan johonkin vieläkin aiempaa nopeammin. Kesä menee, minä vanhenin taas vuodella, ihan kaikki toivomani asiat eivät tänäkään kesänä toteutuneet, kohta on syksy.

Ja silti, silti en vaihtaisi maaseudun kesää kaupungissa olemiseen. Sen olen kokeillut niin monta kertaa, että tiedän kyllä ettei Helsingin kesä ole minua varten.

Onko koko kaupunki muutenkaan minua varten? Siihen en ole vieläkään muodostanut lopullista mielipidettäni. Ja sekin on aihe, joka saa mietteliääksi joka vuosi, varsinkin näin loppukesällä kun pitäisi päättää palaanko syksyllä Helsinkiin vai unohdunko vaan huomaamatta tänne…

 

 

4 thoughts on “Maalla elämisen haikeus

  1. Kaupunki on kasvot, vaikkakin ilmeikkäät, niin tutut. Kaupunki voi olla iloinen, naurava, apea, surullinen ja jopa vihainen ilmeiltään, mutta se on silti niin tuttu.
    Maaseutu on mielenala, vaihteleva sellainen. Hyvällä mielenalalla se on puoleensa vetävä, rauhoittava jopa parantava. Huonolla mielenalalla se voi olla pelottavakin, mutta sitä silti ymmärtää, onhan ihmiselläkin vaihtuvat tunteet.
    Kumman sitten valitsee, se voikin olla vaikea. Ehkä tunneihmisenä maaseudun sisäiset mielenvaihtelut on helpompi ymmärtää. :-)

    1. Pihla, onpa kaunis tapa kuvailla kaupunkia vs maaseutua!
      Mä yritän olla liikaa asettamatta kaupunkia ja landea vastakkain missään, mutta mitä enemmän vuosia kuluu näitä kahta erilaista asuinympäristöä seuratessa läheltä, sitä vahevemmin minusta alkaa tuntua että selkeitä eroja(kin) niistä vaan löytyy.
      Parhaillaan istun kahvilassa Helsingin ytimessä, korvissa soi kun on niin kova meteli ja ryysis, ihan pian istun bussiin ja siirryn taas Joutsaan jossa ei ole ryysistä eikä korvissa humise ainakaan väenpaljous :)

  2. Kiitos tästä tekstistä, se oli kaunis ja sai ajattelemaan luontosuhteen vaikutusta hyvinvointiin ja ihmisenä olemiseen. Ehkä luonnon lähellä saa tilaa ja rauhaa kokea muutokseen lähes väistämättä liittyvät surun ja haikeuden tunteet eri tavalla kuin kaupungissa, jonka syke ja energia pyrkii pysymään muuttumattomana vuodenajasta ja luonnon tapahtumista riippumatta.

    1. Kiitos Akita! Kaupungissa tosiaan se syke, kuten sanoit, pyrkii pysymään samana koko ajan. Energia ei vaihdu, nouse tai laske samalla tapaa kuin täällä landella. Juuri nyt Torpalla tuntuu energia olevan aika lailla paikoilleen pysähtynyttä. Ihan kuin koko luonto hiljentäisi tahtia valmistautuen syksyn tuloon.

Kivaa jos kommentoit!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s