Ennen tätä syksyä en ole koskaan hyödyntänyt Torpan omenoita. Mihinkään. Tänä vuonna omenat tuottivat kuitenkin niin ylettömän kaaoksen, että asialle oli pakko tehdä jotain.
En syö omenoita sellaisenaan, ilman erityistä syytä siihen – en vain ole koskaan tullut syöneeksi. Viime syksynä sentään löysin ruusumuffinit, leivonnaisen johon saa käytettyä pari-kolme omppua kerrallaan.
Nyt se ei riittänyt mihinkään. Viidessä puussa oli kaiketi miljoonia omenoita. Ainakin tuhansia.
Viime syksynä sain ystävältäni purkillisen ihanaa, itsetehtyä omenahilloa, ja ajattelin että en ikinä osaisi tehdä vastaavaa. Nyt omenasato ei oikein jättänyt vaihtoehtoja – joten käärin hihat ja päätin yrittää. Ja kas: hillon tekeminen ei ollutkaan vaikeaa. Alkukesästä olin harjoitellut mansikoilla, nyt omenahillo oli helppoa joskin työlästä. Omenoiden kuoriminen tuotti hiertymiä kämmeniin ja lievän rasitusvamman kyynärvarteen.
Eihän siihen hilloonkaan mennyt kuin pieni murto-osa kaikista omenoista. Onnekseni olen saanut Torpalle valtavan lintupopulaation, joka auttoi urakassa tunnollisesti. Pikku hiljaa omenat ovat huvenneet, ja lintuni luultavasti pulskistuneet aika tavalla.
Ja minulla on jääkaappi puolillaan hillopurkkeja. Nam. Ja röyh.
