Kaikki artikkelit kirjoittajalta

Ilona / Torpan Tyttö

DIY Huonekalut

Pinnasohvan verhoilu

10/07/2023

Kaupallinen yhteistyö | Eurokangas

Lahdessa, kerrostalossa Erkonkadulla oli mummola. Sinne mentiin pienellä veräjähissillä, ja siellä tuoksui aina – no, turvalliselta ja tutulta mummolalta. Siellä oli lelut keittiön alakaapissa, pitsinen päiväpeitto kamarissa ja pieni vaatehuone, jossa leikimme siskon kanssa usein piilosta. Kylpyhuoneessa oli amme, olohuoneessa pinnasohva ja posliinikukka. Saman kukan osa on nyt luonani torpalla, ja tekee parhaillaan ehkä neljättä kertaa kukkia tälle vuodelle. Tuntuu viihtyvän.

Pieni ja siro pinnasohva muutti aikanaan äitini mukana uuteen kotiin, maalle meidän perheemme olohuoneeseen. Verhoilukangas saattoi tuolloin olla raidallinen, vähän karhea. En enää muista ihan tarkkaan. 1990-luvulla siskoni lähti opiskelemaan huonekalumuotoilijaksi, ja opiskelutyönä hän verhoili sohvan uudelleen. Kangas oli 90-luvulle uskollisesti tummansininen, pienikuosinen oransseilla, pistemäisillä kuvioilla. 

Helmikuussa 2017 sohva kärsi palovaurioista tulipalossa. Kankaat menivät pilalle noesta ja tervasta, ja puuosiin pinttyi tahmea lika. Sohva jäi odottamaan kunnostusta. Lopulta puuosat hiottiin pinnasta puhtaaksi, ja oli taas uuden verhoilun aika. Millainen sohvasta nyt tulisi? Odotimme molemmat jännityksellä, sohva ja minä.

Sohvan ihan alkuperäinen verhoilu on säilynyt kaikki vuosikymmenet nuorempien verhoilukankaiden alla. Se on hyvä, sillä kuorimalla uudempia kerroksia pois voi nähdä, miltä kaluste on alun perin näyttänyt. Ja miten siro ja nätti se onkaan ollut! Keltainen, silkkimäinen ja ohut kangas, napitus, terenauhat reunoissa. Halusin vaalia vanhan vintagekalusteen henkeä, ja tykkäsin alkuperäisestä keltaisesta. Kuljeskelin Eurokankaan myymälässä verhoilukankaita hivellen, ja mietin jo tyylini mukaisesti hillittyjä, yksivärisiä ja aikaa kestäviä (mutta tylsiä) vaihtoehtoja. Ehkä haaleaa pellavaa, tai villisti beigeä samettia… Sitten löytyi kaunis, retro ja jopa minun makuuni sopivan hillitty chenille-verhoilukangas. Se kuiski minulle hyllystä: voisinko olla se oikea?

Väri oli kiinnostava, vaikea sanoa minkä värinen oikeastaan onkaan. Jossain valossa keltainen, tai okra. Toisenlainen valo tekee siitä lähes ruskean, ja hetkittäin kankaassa on vahvasti oranssia. Chenille on lisäksi eri suunnista katsottuna aina vähän erilainen, tummempi tai vaaleampi. (Kangas on muuten nimeltään Chenille Retro tummakeltainen, kun sitä kuitenkin joku kysyy!)

Päädyin samaan kunnostustapaan kuin edellisellä kierroksella: sohvaan lisättiin pehmustetta, mikä vähän vie pois sohvan siroutta, mutta parantaa istumismukavuutta. Vaahtomuovi ja suojakangas ovat vanhasta petauspatjasta, joka pääsi uusiokäyttöön. Täysin uutta työssä onkin vain tämä ihana verhoilukangas.

Oliko vaikeaa?

Oliko verhoilutyö vaikeaa? Ei ollut. Tällaisessa työssä tarvitaan lähinnä saksia ja vähän tottumusta kankaan käsittelyyn. Käsin ompelemisen jälki ei jää näkyviin, joten ihan haute couturea ei tarvitse osata ommella. Kaipasin kyllä vanhoja kaarevia verhoiluneuloja – nyt löysin kaapista vain tavalliset silmäneulat, joiden kanssa tarvitaan verhoillessa jonkin verran pitkää pinnaa ja malttia. Ompelukonetta tarvitsin yhden sauman ompeluun, kts. kohta 3.

  1. Purin 1990-luvun verhoilukankaat pois, samoin silloiset vaahtomuovilisäykset.
  2. Leikkasin petauspatjasta uudet pehmusteet istuimeen ja selkänojaan. Vaahtomuovin päälle leikkasin petauspatjan päällikankaasta suojakankaan. Selkänojan käärin tuohon suojakankaaseen kauttaaltaan, ja hyödynsin petauspatjan kankaan vetoketjua reunassa. Ompelin suojakankaan paikalleen käsin harsimalla.
  3. Leikkasin verhoilukankaan selkänojan ympärille sekä istuimeen. Koska istuinosaan kankaan leveys ei poikittain ihan riittänyt, ompelin ompelukoneella pienen lisälevennyksen reunaan.
  4. Ompelin käsinselkänojan verhoilun paikalleen. Kulmissa ompelin ja purin pariin kertaan, jotta sain mielestäni riittävän siistin kulmakäänteen.
  5. Pingotin istuinosan verhoilukankaan nuppineuloilla paikalleen. Käänsin reunat sisään ja nidoin niittipyssyllä mahdollisimman kireäksi. Mikään ei ole niin tylsää, kuin verhoilukangas joka alkaa pussittaa käytössä siksi, että on tehnyt verhoiluvaiheessa laiskaa työtä (no aika monikin asia on tylsempää, mutta ymmärrätte ehkä idean)
  6. Alkuperäinen verhoilu ja täytteet jäävät edelleen sinne alimmaiseksi, näin ne löytyvät sieltä taas joskus nähtäväksi, kun on uuden verhoilun aika… 
  7. Istuinosa vain nostetaan paikalleen, kiinnitykseen ei siis tarvittu ruuveja tai muita välineitä.
  8. Jossain vaiheessa puurunkoa on taas vähän liimattava, sillä kevytrakenteinen pinnasohva vähän nitisee ja lähtee notkumaan ajan myötä.
Tässä kuvassa näkyy istuinosan vasempaan reunaan tehty sauma ja jatkopala, jolla sain kankaan riittämään poikittain.

Lopputulos: olen tyytyväinen. Verhoilutyö onnistui kivasti, vaikka edellisestä harrasteverhoilusta on kulunut useampi vuosi. Kangas näyttää ja tuntuu hyvältä, ja sain sen kiristettyä aika hyvin pehmusteiden päälle. Kuosin leikkaaminen poikittain oli mielestäni hyvä päätös.

Eurokankaalle tälläkin kertaa lämmin suositus. Kotimaisessa kaupassa on kiva asioida, ja valikoima on aina laaja (jos ei myymälässä jotain ole, verkkokaupasta saattaa löytyä ilman että tarvitsee kotisohvalta nousta). Jo teinivuosien ompeluharrastuksista tutuksi käynyt kangaskauppa on se paikka, jossa tulee käytyä lähes joka kaupunkireissulla, edelleen <3

Omavaraisuus Puutarha

Puoliksi villi piha eli biodiversiteettiä torpan tapaan

05/06/2023

Torpan pihamaasta karkeasti sanoen puolet on villiä ja vapaata. Piha tarjoaa pölyttäjille, linnuille ja hyönteisille tilaa olla ja elää, ja me ihmiset pyrimme olemaan luonnon vieraina, täälläkin. On omenapuita, luumupuita, herukkapensaita ja perennoja, jonkin verran myös kesäkukkia ja kasvimaata, mutta ne kaikki kasvavat rinnakkain villikasvien ja -puiden kanssa. Aika sopuisasti, sanoisin. Joku vähän tarkempi saattaisi ajatella, että vähän on sekavaa ja sotkuista – eihän edes nurmikkoa ole leikattu tasaiseksi kentäksi!

Viljelykasvit olen sijoittanut lavakalusten sisään, jotta pysyy joka järjestys edes niiden osalta.

Tomaatti taimet minikasvihuone Torpan Tyttö

Nurmikkoa tänne ei ole koskaan kylvetty siemenestä, vaan nurmen muodostavat juuri ne voikukat, vuohenputket, pikkukasvit ja apilat, mitä maa meille antaa. Minua ei juuri kannata ruohonleikkurin ohjaksiin, sillä haluaisin väistää jokaisen lemmikin, apilamättään ja leinikin, tai ainakin poimia leikkurin alle jäävät kukat sisälle maljakkoon. Ruohonleikkuuni on hidasta, poukkoilevaa ja lopputulos voi olla melko jännittävän näköinen. Toisaalta jos joku muu ajaa nurmikon, olen luultavasti ihan tyytyväinen siistimpään lopputulokseen ja avarampaan pihaan. Tällä hetkellä pihaa ja pellon laitaa kiemurtaa lisäksi leikkurilla ajettuja polkuja sinne tänne: täytyyhän olla omat polut kompostorille, kasvihuonetyömaalle, metsäpolun alkuun, mönkkäritallille, nuotiopaikalle jne. Polut ovat avuksi myös nelijalkaisille, jotka tykkäävät kulkea nurmikolla, heinikossa hyppimisen sijasta.

Riippumatto Torpan Tyttö

Muutakin monimuotoisuutta täältä löytyy yllin kyllin: vanhojen koivujen kannot on jätetty niille sijoilleen, ja nykymaailmassa niiden olemassaoloa voi mainiosti perustella hyönteishotelleina ja esimerkiksi tikan harrastepisteenä. Yksi kanto on vuosien mittaan aiheuttanut myös päänvaivaa, sillä muurahaiset rakastavat sitä – vähän liikaakin. Puolittain aitan alla oleva kanto on aina ollut muurahaisten suosima pesäpaikka, ja siellä on asunut milloin pieniä, milloin isoja murkkuja. Nyt isojen muurahaisten pesä pääsi kasvamaan aivan liian isoksi, ja se oli pakko poistaa. Pesä ja sen asukkaat halusivat laajentaa edelleen kohti aitan rakenteita, ja se ei oikein käy.

Muurahaispesän hävityskeinot ovat minusta kaikki aika brutaaleja, eri konsteja on tullut vuosien mittaan kokeiltua. Tällä kertaa onnistuimme kaivamaan kantoa pois aika isoja paloja, irtoava aines siirrettiin vihaisina asukkaineen uuteen paikkaan. Huh sitä muurahaishapon tuoksua ilmassa! Nyt parin viikon aikana muurahaiset ovat paiskineet uudessa paikassa hurjasti töitä – ja kas, uusi pesä on ilmiselvästi kasvamassa kivikasan kylkeen, pellon laitaan. En voi kuin ihailla muurahaisten sinnikkyyttä: päivien kuluessa muurahaiset löysivät reitin uuden ja vanhan pesäpisteen välille, ja sinnikkäästi ne raahasivat vanhan pesän raunioista munia uuteen paikkaan useiden päivien ajan.

Muurahaismyrkkyä käytimme vanhan pesän alueelle, tarkoituksena saada mekaanisen poiston jälkeen pesäalue kokonaan tyhjäksi. Erilaiset ”luonnonmukaisemmat” menetelmät olen kokeillut männä vuosina, mutta eipä niistä ole ollut suurta hyötyä. Keskityn siis nyt uuteen pesään ja sen alkuun auttamiseen kykyjeni mukaan: vien päivittäin uudelle pesälle männyn neulasia, oksanpätkiä ja muuta rakennusmateriaalia, joka seuraavaan päivään mennessä on lajiteltu ja käytetty uuden pesän seinärakenteisiin. Toivon kovasti, että uusi pesä onnistuu ja muurahaisten yhdyskunta voisi siellä jatkaa elämää… Jospa oma taksvärkkini olisi edes pieneksi avuksi uurastajille.

Omenankukka ja Lemmikki Torpan Tyttö blogissa

Omavaraisuutta, puutarhan monimuotoisuutta ja luonnonmukaisia lannoitteita löydät lisää omavaraistelijoiden blogeissa nyt kesäkuun alussa! Hyviä vinkkejä kotipuutarhureille ympäri Suomen – käypä lukemassa tästä alta tämän kuukauden blogipostaukset.

Kirjoitukset #suuntanaomavaraisuus -teemalla löydät tältä listalta, eri puolilta Suomea. Kiitos Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi), kun luotsaatte tätä yhteistä blogiprojektia tänäkin vuonna eteenpäin! Tekstit on jaoteltu kasvuvyöhykkeiden mukaan: Torpan Tyttö löytyy esimerkiksi vyöhykkeeltä 3.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/nokkoslannoitetta-puutarhaan

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kesakuu2023/

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/omavaraistelijan-kevat-luonnossa

Kasvuvyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2023/05/kotipuutarhuri-luonnon-apurina.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/06/luonto-hoitaa.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/06/luonnon-monimuotoisuus-kotipihalla.html

Päiväpesän elämää http://paivanpesanelamaa.blogspot.com/ (linkki tulee sunnuntaina)

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-6/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/06/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-6.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/06/tuholaistorjunta.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/luonnonmonimuotoisuus-kotitarvetilalla

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17192

Puutarhahetkiä https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/06/unelmana-omavaraisempi-elama.htm

Mustikkamaitoa https://mustikkamaitoa.fi/luonnon-monimuotoisuuden-vaalinta-ja-siita-hyotyminen-turvalliset-lannoitteet-ja-tuholaistorjunta-suuntana-omavaraisuus

Kasvuvyöhyke 7 

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/06/05/kesakuu-23-kuulumisia-korvesta

Omavaraisuus Puutarha

Toukokiireitä unelmieni tiluksilla

01/05/2023

Huhtikuun loppupuoliskolla se alkoi olla selvää: kevät tulisi pian, ja vauhdilla. Vielä huhtikuun puolivälissä pihalla oli paljon lunta, mutta kinokset sulivat silmissä ja aurinko killotti lähes joka päivä kirkkaalta taivaalta. Pari viikkoa myöhemmin piha oli lumeton, pintakuiva ja lapiointikunnossa. Ja olinko minä ehtinyt valmistautua tähän hetkeen? En tietenkään.

Olin kyllä suunnitellut, että tälle keväälle hankin 2-3 uutta lavankaulusta, ryhdyn heti lumien sulettua valmistelemaan kasvimaan kivijalkaa ja teen ensi töikseni myös uudet kohopenkit valmiiksi. Mutta sitten laittelinkin siinä odotellessa kivijalkaa kuntoon vierasmökistä, raivasin luumupuutarhaa ja tein listaa kaikista muistakin ”tee nämä kiireellisesti ennen kuin heinikko alkaa kasvaa” -töistä, ja siinä jotenkin se kiireellisimpien töiden lista vaan alkoi muokkautua ja muuntua kunkin päivän fiiliksen ja ehtimisen mukaan. Mutta eiköhän ne hommat tule taas jossain kohtaa hoidettua – jos ei tänä keväänä niin ehkä taas seuraavana.

Lavankaulus Torpan Tyttö puutarhassa

Kylvötilanteesta nyt kuitenkin seuraavaa: porkkanat on tosiaan kylvetty jo syksyllä maahan. Punajuuren, ja huvin vuoksi ehkä pari perunaa, laitan suoraan maahan kasvamaan vähän myöhemmin toukokuussa. Kaiken muun pyrin esikasvattamaan sisällä, kasvihuonetta kun ei ole vielä olemassakaan.

Pyrin siihen, että en ahnehtisi yhdelle keväälle liikaa. Tämän kevään uusia juttuja ovat kesäkukkien esikasvatus ikkunalla, ja siemenpussissa odottava (vähän jännittävältä kuulostava) vesimeloni. Tomaattia on jo kolmea lajiketta esikasvatuksessa sisällä, ja kesäkurpitsaa aion esikasvattaa siemenestä parin taimea. Näissä on minulle tällä erää varmasti riittämiin. Kovin mittavaa omavaraisuutta kotitarveviljelystä en odota saavani, vaan pikemminkin oppia aiheesta sekä maltillisia omavaraisuuselämyksiä syksyyn ja talveen. Isompi omavaraisuusaste tulee sitten olemaan myöhemmin tänä vuonna marjojen, villiyrttien ja polttopuun tiimoilta, mikäli vanhat merkit pitävät kutinsa!

Toukokuu tulee olemaan joka tapauksessa aika vauhdikas puutarhaosastolla, niin kuin se aina on. Onnekseni saan tätä kaikkea pientä ja isompaa puuhastelua tehdä unelmieni tiluksilla, täällä rakkaalla torpallani. Paikka jonka ostin omiin nimiini elokuussa 2009, päivää ennen kuin täytin 30 vuotta. Siitä on pian 14 vuotta. Sen jälkeen olen viettänyt osan kesistä täällä mökkiläisenä, odottaen milloin tulee se seuraava viikko tai viikonloppu jonka voin viettää torpan maisemissa. Tuleva kesä taitaa olla aikuisikäni seitsemäs, jonka vietän kokonaan (tai lähes kokonaan) täällä.

Alkuvuosina kiinteistön ostamisen jälkeen aika kului lähinnä tilusten kunnostustöissä ja kesäeläinten kaitsemisessa; nyt yhä enemmän kiinnostus vetää pihaan ja puutarhaan. Sen myötä myös kotitarveviljely ja omavaraistelu on saanut yhä enemmän huomiota. Huomaan, että vuosien mittaan mielenkiinnon kohteet vähän muuttuvat ja kokonaisuuksia maalla asumisesta katselee laajemmin: siinä missä nuorempana torpan omistajana pidin tärkeänä nikkaroida aitaa kesälampaille ja ajaa nurmikon siistiksi, nyt koitan miettiä systemaattisemmin piha-alueen suunnittelua ja toimintojen sijoittelua. Kaikki nivoutuu toisiinsa, ja samalla myös kasvimaan ja kasvihuoneen paikkaa miettii pidemmän tähtäimen projektina. Ehkä tätä on myös minun slow living -elämäni, oppimisen ja kokeilujen kautta kohti kestävämpää ja toivon mukaan myös vähemmän (maapalloa ja itseäkin) kuluttavaa elämää? Jos samalla omavaraisuusaste pikku askelin kasvaa vähän sieltä ja vähän täältä, niin sitten koen onnistuneeni tulostavoitteissani erinomaisesti.

Sinivuokot Torpan Tytön pihassa

Omavaraisuus, kevään kylvöt, kasvihuonehommat ja onnellinen elämä – nyt toukokuussa näitä aiheita puidaan omavarastelijoiden blogeissa. Tästä kannattaa käydä lukemassa kiinnostavia postauksia viherpeukaloilta eri puolilta Suomea! Alla tämän kuun blogipostaukset listattuna.

* Omavaraisuutta ja sen suuntaan otettuja askelia kuljetaan tänäkin vuonna yhdessä monen muun bloggaajan kanssa. Kirjoitukset #suuntanaomavaraisuus -teemalla löydät tältä listalta, eri puolilta Suomea. Kiitos Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi), kun luotsaatte tätä yhteistä blogiprojektia tänäkin vuonna eteenpäin!

Tekstit on jaoteltu kasvuvyöhykkeiden mukaan: Torpan Tyttö löytyy esimerkiksi vyöhykkeeltä 3.

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/onnellinen-omavaraistelija-suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2023

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/toukokuu2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/05/suuntanaomavaraisuus-toukokuu-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/05/varakasvihuone.html

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2023/05/mita-muut-ajattelevat-touhuistani.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/05/suorakylvot-kasvimaalle-omavaraisuus.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-5

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/05/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-5.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2023/05/omavaraisempaa-elamaa-2023-kuulumisia.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/onni-omavaraisuudessa-ja-suorakylvön-salat

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2023/05/01/toukokiireita-unelmieni-tiluksilla/

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17190

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suunatana-omavaraisuus-23-kylvo-ja-onnellisuus/

Mustikkamaitoa https://mustikkamaitoa.fi/suorakylvoja-ja-onnellisuutta-omavaraisuudesta-suuntana-omavaraisuus/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/05/01/toukokuu-23-suorakylvot-ja-onni/

Omavaraisuus Puutarha

Esikasvatuksen ongelmia pienessä talossa

06/02/2023
Tomaatin verso Torpan Tyttö

Toissä keväänä halusin olla real deal puutarhuri, ja kasvatin monenlaisia kasveja itse siemenestä torpan ikkunalla. Siinä oli pari ongelmaa: torpalla on vain kolme huonetta, ja vain kuusi ikkunaa. Esikasvatukseen sopivia ikkunoita on kaksi, ja kumpaankaan ei oikeastaan esikasvatusruukkuja mahdu. Toisekseen kissat koulivat taimia vähän liian kovalla tassulla. Miten te muut oikein pärjäätte kissojen ja taimien kanssa tässä elämässä?

Kokeilin kahta ratkaisua: osan taimipurkeista nostin pieniin miniamppeleihin kissojen ulottumattomiin. Ikkuna hohkasi niihin kylmää, ja uskon että juuret jäivät sen vuoksi vähän kituliaiksi. Osa taimista löysi paikan ruokapöydällä olevassa minikokoisessa kasvihuoneessa. Noin 35 cm korkea lasimökki suojasi taimia kissoilta, mutta sen suojassa oli välillä liian kuumaa tai liian kosteaa. Lämpötilaa ja kastelua piti säädellä manuaalisesti pitämällä kattoa osittain auki. Työlästä ja kissat huomioon ottaen vähän epäluotettavaa.

Miniamppeli Kesäkurpitsan taimet Esikasvatus Torpan Tyttö

Viime keväänä sitten päätin, että en esikasvata yhtään mitään. Ostin kesäkurpitsan ja tomaatin taimet valmiina, ja kylvin vähän juureksia suoraan maahan. Syksyllä koira meni tomaattivarkaisiin aina kun silmä vältti. Ne mitä tomaateista jäi itselle, syötiin suoraan ja loput raakileet laitoin kypsymään munakennoihin. Sieltä laitoin viimeiset omat tomaatit piirakkaan joulun ja uudenvuoden väliviikolla.

Toissavuoden huhkiminen esikasvatuksen parissa tuotti samanlaisen sadon kuin viime vuoden pari hassua, valmista taimea. Oppimiskokemuksena molemmat tavat olivat varmasti hyviä. Kumpi mahtaisi olla talousanalyytikon mielestä kannattavampaa? Rahassa mitattuna samat kasvikset olisi luultavasti saanut kaupasta halvemmalla, jos pelkästään rahaa tässä kuviossa miettii…

Omavaraisuus, esikasvatus ja kannattavuus – tässä kuussa asiaa pohditaan monessa omavarastelijan blogissa. Tästä kannattaa käydä lukemassa kiinnostavia postauksia viherpeukaloilta eri puolilta Suomea! Alla tämän kuun blogipostaukset listattuna.

* Omavaraisuutta ja sen suuntaan otettuja askelia kuljetaan tänäkin vuonna yhdessä monen muun bloggaajan kanssa. Kirjoitukset #suuntanaomavaraisuus -teemalla löydät tältä listalta, eri puolilta Suomea. Postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi)

Tekstit on jaoteltu kasvuvyöhykkeiden mukaan: Torpan Tyttö löytyy esimerkiksi vyöhykkeeltä 3.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2023/

Apilankukka https://apilankukka.fi/esikasvatus-ja-raha/

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/puutarhasuunnitelmia-suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2-esikasvatukset.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/02/mita-kannattaa-esikasvattaa.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-14-esikasvatuksen.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-2/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kannattavuuden-kamala-maailima

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-2.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/02/omavaraistelun-taloudellinen-aspekti.html

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17184

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/02/esikasvatukset-mita-kannattaa-kasvattaa.html

Torpan Tyttö https://torpantytto.com/2023/02/06/7722/

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/02/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/02/06/helmikuu-23-esikasvatukset/

Ekologisuus Omavaraisuus

Toiveikas talvimieli!

02/01/2023
Puolukkahillo Kuusenkerkkähillo Torpan Tyttö

Runsaat (ei silti kohtuuttomat) ruokavarastot, oivalliset asusteet ja toiveikas talvimieli – näillä pääsee talven yli ja omavaraisuudessa pitkälle! Ainakin mikäli uskomme Veikko Huovisen Hamstereita, ja miksipä emme uskoisi, sillä se eepos on ollut monen talvivarastojen tekijän perusteos jo 65 vuotta.

Torpalla, eteläisessä Keski-Suomessa, ei kovin ahkerasti ruokapuolella varauduttu nykyiseen talveen. Kasvatettiin vähän porkkanaa (niitä on vielä ainakin pariin kokkailuun), keitettiin vähän punaherukkamehua (mehut juotiin jo pois), tehtiin hilloja (niitä riittää ainakin ensi kesään asti). Viimeisin kokeilu oli mansikka-maitohorsmahillo. Menee jatkoon! Pakastimeen saatiin aika paljon mustikkaa ja lähitilan mansikkaa, siskoni maatilalta naudan jauhelihaa ja vähän mausteyrttejä. Mutta pienikin ruokavarasto on i ha na. Mieltä tyydyttävää on nähdä hillopurkit rivissä, mehupullot kyljestä kiiltävinä, multaiset porkkanat laarissaan. Hamsterit olivat oikeassa, jo vuonna 1957!

Polttopuurintamalla puolestaan on niin paljon omavaraa, että siitä on riittänyt vähän myyntiinkin. Ja silti näillä puilla lämmittää ainakin pari talvea, ja hätätilanteessa vanhaa lautatavaraa riittäisi moneksi vuodeksi lisää… Mutta toki on hyvä tehdä ennakkoon ja valmiiksi.

Ja ne oivalliset asusteet: olen jo muutaman vuoden aikana vaihtanut suuren osan vaatteistani kokovillaan. Keli kuin keli on pukeutumiskysymys, se jos mikä korostuu maalla asuessa. Villavaatteista enemmän toisella kertaa, mutta mainittakoon viimeisin hankintani. Se on kuin hyppäys pumpuliin – Ruskovillan merinovillaiset fleecehousut. Ei ehkä kaikista tyylikkäimmät urbaanipöksyt, mutta muuten täydelliset ja joka keliin sopivat. Sisällä mukavat, napakalla pakkasellakin ulkona riittävät. Näitä en ehkä ota jalastani ennen kuin heinäkuussa.

Kasvivärjätty villalanka Torpan Tyttö

Jos ja kun jossain kohtaa taas vähän neulon, on myös itse värjättyä villalankaa vyyhtitolkulla valmiina odottamassa. Oranssia, vihreää, keltaista, violettia… värjääminen on mainiota puuhaa, vähän työlästä ja hidasta mutta sävyt ovat kauniita ja itse värjätty on tietysti aina mitä parhainta väriä. Kynttilöiden valmistuksessa minusta on tullut jo aika hyvä! Kynttilöissäkin pysytään siis omavaraisena.

Se missä turvaamme täysin ulkopuoliseen apuun, on tien auraus. Torpalla on mönkijä, mutta omaa pikkuista välineistöä vastaan kustannustehokkaampaa taitaa olla teettää useamman sadan metrin mökkitien auraus traktorilla ja sen tehokkailla työkaluilla. Näin on ollut hyvä.

Kirjoitan tätä uudenvuoden aattoiltana, kynttilän valossa. Tulevalle vuodelle en ole tehnyt vielä suunnitelmia, en omavaraisuuden enkä muunkaan osalta. Paitsi mehua haluan keittää enemmän. Ja porkkanaa kylvin syyskylvönä jo valmiiksi vähän enemmän kuin tälle vuodelle. Onhan sitä siinäkin, ensimmäisiä valmisteluja tehtynä!

* Omavaraisuutta ja sen suuntaan otettuja askelia kuljetaan tänäkin vuonna yhdessä monen muun bloggaajan kanssa. Kirjoitukset #suuntanaomavaraisuus -teemalla löydät tältä listalta, eri puolilta Suomea. Näitä postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi)

Tekstit on jaoteltu kasvuvyöhykkeiden mukaan: Torpan Tyttö löytyy esimerkiksi vyöhykkeeltä 3.

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/apilankukka-2023-suunnitelmia/

Maijalassa https://www.maijalassa.com/ensimmaisia-askeleita-kohti-omavaraisempaa-elamaa-tavoitteita-vuodelle-2023/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/01/meidan-piha-ja-suunnitelmat-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/01/ennatysten-joulukuu.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-1/

Torpan Tyttö https://torpantytto.com/2023/01/02/toiveikas-talvimieli/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/01/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-1.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/01/suuntana-omavaraisuus-13-uuden-vuoden.html

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17173

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/01/suuntana-omavaraisuus-2023.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/omavaraistelijan-vuosikello-ja-ajatuksia-vuuesta-2023

Harmaa torppa  https://www.harmaatorppa.fi/2023/01/lampoa-torppaan.html 

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-23-esittely-ja-suunnitelma/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/01/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/01/02/tammikuu-23-mika-sinut-lammittaa/

Verkkokauppa

Torpan Tytön puoti on taas auki!

30/10/2022

Syksy ehti jo melkein marraskuulle, mutta nyt on hyvä syy nostaa glögimuki ja kippistää: Torpan Tyttö -puoti on jälleen avattu! Uudistunut verkkokauppa toimii, ja siellä on nyt uusia hienoja vipstaakeja kuten vaikkapa Mobile Pay -ja Pivo-maksut käytettävissä.

Torpan Tyttö -puoti viettää tänä syksynä myös 3-vuotisjuhlavuotta 🙂 Kolme vuotta voi olla lyhyt tai pitkä aika, miten sen haluaa ajatella. Verkkokauppojen luvattuna aikakautena sanoisin, että 3-vuotias verkkokauppa alkaa olla jo ihan hyvin vakiinnuttamassa paikkaansa. Etenkin pandemia-aikana tuntui siltä, että uusia verkkokauppoja luotiin paljonkin, mutta osa niistä on nyt jo lopettanut lyhyen kokeilun jälkeen. Tämä puoti on pitänyt ehkä välillä matalaa profiilia, uusia tuotteita ja linjaa on haettu hitain askelin, mutta nyt tuntuma on aika hyvä.

Alan nähdä paremmin, mitä Torpan Tytön on hyvä valmistaa, mitä kannattaa myydä, mikä on kestävää paitsi kulutuksen, myös valmistusprosessin ja kannattavuuden puolesta. Sitä talouspuolta kun on kaikessa yritystoiminnassa kuitenkin myös vähän mietittävä, vaikka miten ekologisella ja vastuullisella linjalla haluaakin edetä.

Siispä hei ystävät ja kylänmiehet/-henkilöt, lämpimästi tervetuloa taas piipahtamaan Torpan Tytön puotiin netissä! Ehkä noin viikon verran joudumme vielä oottelemaan virallisen domainin siirtymistä, mutta siihen saakka tämä toinen osoite toimii ihan yhtä hyvin: https://torpantytto.myshopify.com

Ja psst. Tätä on minulta kyselty jo kesästä asti: tuleeko Torpan Tytön joulupuoti tänä vuonna Joutsaan? Kyllä tulee! Jeee!!! Avaan joulupuodin kivijalkamyymälänä Joutsan keskustaan kuukauden päästä, marraskuun vikana viikonloppuna. Siitä lisää infoa pian <3

Non classé

Verkkokauppa on hetken aikaa huollossa!

29/06/2022

Torpan Tytön Verkkokauppa on parhaillaan huollossa. Siirrettiin Torpan Tyttö -puodin osoite ohjaamaan tänne, jotta ette ihan eksy internetin toimimattomien sivustojen syövereihin. Rakennellaan uutta, entistä parempaa verkkokauppaa nyt kun Puodin sesonki on hiljaisimmillaan. Syksyä kohti saadaan sitten upouusi ja ihana verkkopuoti taas auki <3

Olitko aikeissa just nyt tilata jotain? Oliko jokin tietty tuote mielessäsi? Laita minulle sähköpostia, niin saat tilauksen tehtyä myös sitä kautta: torpantyttopuoti@gmail.com

Design Ekologisuus Kotimainen Yhteistyöt

Oi hamppu, tervetuloa meille!

13/12/2021

Kaupallinen yhteistyö

Hampputekstiili. Kiinnostava ja kiehtova. Vanha, perinteinen, ehkä vähän unohdettu. Ihoa vasten ihana. Lämmin, käytössä pumpulin pehmeäksi taipuva.

Minun mielessäni hamppu, samoin kuin vaikka pellava, nokkonen, tuohi tai suomalainen villa, ovat arvokkaita materiaaleja. Ne ovat ekologisia ja tunnetusti hyviä, ikiaikaisia materiaaleja, mutta syystä ja toisestakin olemme unohtaneet nämä vanhan kansan jutut. On tullut puuvillatuotanto, polyesteri, vaatetehtaat, liukuhihnat. Pikamuoti, uudet vaatteet joita muka tarvitsemme monta kertaa vuodessa. Ja hamppu, muiden perinteisten kasvien mukana, on jäänyt sivuun. Kunnes nyt, ehkä, toivottavasti, sen aika koittaa taas.

Ollaan melkein vuoden ajan tunnettu toisemme somessa, Arctic Floran Tiina ja minä. Tiina tykkäsi minun tyylistäni Torpan Tytön Instagram-seinällä, minä tykkäsin Tiinan tavasta kertoa hampputekstiileistä ja tavasta tehdä upeaa kotimaista käsityötä. Ja nyt ollaan tässä – minä olen testaillut hampputekstiilejä kotona Torpalla, ja arvostus hamppua kohtaan on entisestään kasvanut.

Toinen luonnonkuitu, pellava, oli minulle tullut tutuksi jo noin 10 vuoden ajalta, kun olen pikku hiljaa vaihtanut liinavaatteita puuvillasta pellavaan. Nyt olen nukkunut joitakin viikkoja hamppulakanoissa, ja näissä vällyissä maistuu uni ihanasti. Alkuun paksu, melkein jäykän tuntuinen kangas alkaa käytössä pian taipua ja pehmentyä, ja kohta se on hyvinkin laskeutuva ja tuntuu pehmoiselta, turvalliselta, kotoisalta.

Ohuempiin pellavalakanoihin verrattuna yksi hyvä piirre on, että hamppulakana ei tunnu pölisevän. Kuitu ja lakanan pinta on sileämpi kuin pellavaisissani. Muut ominaisuudet ovat samankaltaiset molemmissa: kuumalla ei hiosta, kylmällä lämmittää erinomaisesti. Tuntuma ihoa vasten on miellyttävä.

Hamppu on ympäristöä rakastava kasvi. Sen kasvatuksessa ei tarvitse käyttää torjunta-aineita tai lannoitteita. Ylimääräistä kasteluakaan se ei kaipaa. Jännästi sen kasvatus myös rikastuttaa maaperää niin, että seuraavana vuonna samalla pellolla jonkun muun viljelykasvin on helpompi menestyä.

Mitä enemmän hampun viljelystä lukee asioita, sitä hassummalta tuntuu, että olemme antaneet sen lähes kadota unholaan. Sanotaan muun muassa, että hamppukangas hylkii luontaisesti hometta ja suodattaa valtaosan UV-säteilystä. Jos hamppukangas keksittäisiin nyt, se nimettäisiin luultavasti uuden ajan super ultra hitech-materiaaliksi.

Arctic Floran Tiina on Rovaniemeltä, hänellä on oma tuotemerkki Arctic Flora ja oma mallisto liinavaatteita ja muita tekstiilejä. Kaikki malliston tuotteet ja kuosit suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Kangas tulee Euroopasta, missä on hampun kudontaan soveltuvia tehtaita. Mene säkin kurkkaamaan Arctic Floran sivuja. Ja vinkkinä: nää olisi i h a n i a joululahjaksi! Arctic Floran nettisivuille ja verkkokauppaan pääset tästä linkistä

Puutarha

Uusia kasveja ja kokeiluja

05/07/2021
Torpan Tytön puutarha

Puutarhajuttuja taas, onhan kesä ja pihahommat! Lyhyt päivitys, mitä uutta torpan puutarhassa tänä vuonna on!

Nyt sain kuin sainkin kylvettyä punajuuret maahan. Taimet nousivat tosi reippaasti ja vauhdilla, mutta sitten joku otus kävi syömässä niistä lähes kaikki lehdet pois. Osa taimista jaksoi kasvattaa uusia pikkulehtiä tilalle, osa puolestaan katosi kokonaan. Pari punajuurta komeilee nyt noin 10 kertaa isompina naatteina pienen kasvimaan keskellä – ne, jotka säästyivät mystilliseltä lehtiensyöjältä.

Uusia kasveja minulle ovat myös amppelitomaatti (en hoksannut latvoa taimia, minkä vuoksi ne eivät mahdu mihinkään amppeliin vaan täyttävät 1,5-metrisen pikkukasvihuoneen lattiasta kattoon). Kukkivat jo, ehkä niistä saadaan vielä pari valmista tomaattiyksilöä. Ja sitten on kuukausimansikka, joka kasvaa niin hitaasti että ristin sen vuosisadan mansikaksi. Taimia on kasvamassa eri ruukuissa jokusen kymmentä yksilöä, ja yhteensä niissä on nyt kaksi kukkaa. Hmm.

Kuukausimansikka ruukussa

Ja toki, joka kesä opetellaan jotain muutakin uutta. Tuohen kerääminen tuohitöitä varten, check. Juhannuksen tienoilla on perinteinen tuohikuu, ja nyt kun samaan aikaan sopivasti myrsky kaatoi muutaman koivun metsästä, sain kerättyä tuohet luonnollisesti kaatuneista yksilöistä. Toiset käyttämäni tuohipuut kaadetaan pian polttopuuksi.

Perennaosastolla uutta ovat ainakin hansaruusu, punakärsämö, suikeroalpi, syysasteri, isokaunosilmä, särkynytsydän ja muurikello… Ja yhdeksän Viherlandian alelaarista ostamaani liljan sipulia, joista näyttäisi itäneen kuusi. Uutuus (omissa mielikuvissani ) ovat myös kukkapenkit, joissa kasvaa ja kukkii sekaisin istutettuja perennoja ja villikukkia. Mutta onkohan niin, että luonnonkukat tapaavat vaihtaa paikkaa vähän oman mielensä mukaan eri vuosina? Tästä kokeilusta voikin tulla ihan mielenkiintoinen, usean vuoden seurantaprojekti. Sopinee jollain tavalla myös muodikkaaseen slow flowers -buumiin?
Olen nyt yrittänyt merkitä istutettujen kukkien paikat muistiin, jotta ensi keväänäkin vielä muistaisin mitä olen istutellut ja minne. (Tätä varten piti tietenkin ostaa uusi, söpö muistikirja)

Kesäkurpitsan kukka

* Heinäkuun alussa fiilistellään kollektiivisesti uusia kasveja ja muita uutuuksia  #suuntanaomavaraisuus -kirjoituksissa näissä mainioissa blogeissa eri puolilla Suomea! Nyt tekstit on jaoteltu kasvuvyöhykkeiden mukaan: Torpan Tyttö löytyy esimerkiksi vyöhykkeeltä 3.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/heinakuu2021/

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-7-mehilaiset/

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/07/uusia-kokeiluja-omavaraistelun-suhteen.html

Kakskulma https://kakskulma.com/uuden-pihan-kasvatuskokeiluja/

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/07/heinakuu-2021.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/07/tomaatit-vattumaalla-kokeilu.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/07/satokausi-alkoi.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-7/

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/07/kokeiluja.html

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2021/07/05/uusia-kasveja-ja-kokeiluja/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/07/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-7-uusia.html

Caramellia https://caramellia.fi/heinakuu2021/

MetsäHeini https://metsanheini.wordpress.com/2021/07/05/kesan-uudet-tuttavuudet/

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21379

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/07/unelmana-omavaraisempi-elama-uusia.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/kokeiluita-ja-kokemusta-21/

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/07/05/7-heinakuu-uudet-kokeilut-kasvimaalla/

Kasvihuone Puutarha

Kasvihuone vai ei kasvihuonetta? Jahkailun ennätyksiä

03/05/2021
Tomaatin verso Torpan Tyttö

Toukokuu. Viipyilevän ja kevättä lupailevan huhtikuun jälkeinen ajanjakso, joka yleensä vilahtaa silmissä ohi niin nopsaan, etten ehdi kissaa sanoa. Saas nähdä miten tänä vuonna…

(Jutun lopussa on muuten pitkästä aikaa linkkilista kiinnostaviin puutarhapostauksiin, #suuntanaomavaraisuus-porukan kevätsuunnitelmista eri kasvuvyöhykkeillä! Kurkkaapa nekin, suositus! )

Vuosi sitten keväällä aloin haaveilla ihan oikeasta kasvihuoneesta. On se ajatuksissa ollut ennenkin, mutta kun vietin tavallista enemmän aikaan pihassa ja puutarhassa, järkeilin että kasvihuone voisi olla varsin fiksu juttu. Mutta millainen? Lähinnä silleen että valmis vai itse tehty? Nyt tämän vuoden maaliskuussa melkein ratkaisin asian, ja päätin tilata valmiin, puurunkoisen ja nätin kasvihuoneen kun se oli sopivasti tarjouksessa. Ainoa vaan, että varasto oli myyty saman tien loppuun, ja seuraava toimitusaika olisi elokuussa. Luovuin suunnitelmasta.

Tomaatit minikasvihuoneessa Torpan Tyttö

Huhtikuussa sitten lopulta, melkein, ratkaisin asian, ja (melkein) päätin tilata taas puurunkoisen kasvihuoneen. Toinen valmistaja, kotimainen, järkevän oloinen paketti. Mutta sitten iski nuukuus, se mikä monesti saa minut muutenkin venyttämään päätöksiä ja hankintoja vuodesta toiseen. Onhan se iso raha kuitenkin – jospa sittenkin tehtäisiin itse… Mutta millainen? Lähinnä silleen että osataanko, onko materiaaleja omasta takaa vai pitääkö ostaa ne sitten kuitenkin valmiina, miten ne tuuletusikkunat sitten tehdään… Mitä veikkaatte, onko Torpalla kasvihuonetta tällä jahkaamisella vielä ensi keväänäkään?

Kasvihuone ja lavankaulus Torpan Tyttö

Viime vuonna hommasin lavankauluksen päälle nostettavan minikasvihuoneen, sentäs. Sen alla kasvatin tomaatteja ämpäreissä, ja ne tomaatit kypsyivät vasta kun ensimmäiset hallayöt jo hiipivät pihaan. Tänä vuonna yritän amppelitomaatin kanssa. En tosin vielä tiedä, mihin sen laitan kasvamaan, kun ei ole sitä isoa kasvihuonetta…

Amppelitomaatti Torpan Tyttö

Parhaillaan ikkunalla on taimipoteissaan kasvamassa muutama amppelitomaatti, kolme kesäkurpitsan taimea, pari ruukutettua kaupan yrttiä sekä purkillinen pienenpieniä kuukausimansikan alkuja. Porkkanat on kylvetty marraskuussa maahan, ja pieni erä siemenperunaa on itämässä vanhassa navetassa.

Tavoite on olla maltillinen näiden taimien kanssa, jotta muutakin ehtii kesällä tehdä. Sitä paitsi puolet kesästä ollaan omavaraisia villiyrttien ansiosta, joten sinänsä kasvien hyötyviljelyn kanssa ei tarvitsekaan niin kovin stressata. Kesäkukat, perennat, marjapensaat ja hedelmäpuut pitävät puuhakkaana, jos ei muuten tekemistä puutarhassa riitä. Punajuuret jos näiden lisäksi vielä saisin kylvettyä, niin tässähän sitä jo onkin, yhdelle kesälle.

* Toukokuussa siis fiilistellään kasvihuoneita ja omavaraisuussuunnitelmien etenemistä  #suuntanaomavaraisuus -kirjoituksissa näissä mainioissa blogeissa eri puolilla Suomea! Nyt tekstit on jaoteltu kasvuvyöhykkeiden mukaan: Torpan Tyttö löytyy esimerkiksi vyöhykkeeltä 3.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kasvihuoneikkunoista/

Apilan kukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-5-kasvihuone/

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/05/kasvihuoneunelmia.html

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2021.html

Toivola puutarha https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/05/haavelua-kasvihuoneesta.html

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/05/toukokuu-2021.html

Urban farming kotitarveviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/05/kausarin-halpa-mutta-toimiva-versio.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/05/nayton-paikka.html

Keittiössä, kotona ja puutarhassa https://blogit.meillakotona.fi/keittiossakotonajapuutarhassa/suuntana-omavaraisuus-kasvihuone/

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/05/siemenet-valmiina-kevaan-kylvoihin.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/?p=4858

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21188

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2021/05/omavaraisuutta-vuodelle-2021-toukokuu.html

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/05/kasvihuoneet.html

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Caramellia https://caramellia.fi/toukokuu-2021/

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/05/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-3.html

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2021/05/03/kasvihuone-vai-ei-kasvihuonetta-jahkailun-ennatyksia/

Mikä Itä https://mikaita.fi/?p=755

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-5.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/kasvit-niin-huoneessa-kuin-pihalla-toteutuneet-ja-haaveissa/

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela https://puutteela.com/?p=681

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/05/03/toukokuu-21-kasvihuone/