Kaupallinen yhteistyö | Eurokangas
Lahdessa, kerrostalossa Erkonkadulla oli mummola. Sinne mentiin pienellä veräjähissillä, ja siellä tuoksui aina – no, turvalliselta ja tutulta mummolalta. Siellä oli lelut keittiön alakaapissa, pitsinen päiväpeitto kamarissa ja pieni vaatehuone, jossa leikimme siskon kanssa usein piilosta. Kylpyhuoneessa oli amme, olohuoneessa pinnasohva ja posliinikukka. Saman kukan osa on nyt luonani torpalla, ja tekee parhaillaan ehkä neljättä kertaa kukkia tälle vuodelle. Tuntuu viihtyvän.
Pieni ja siro pinnasohva muutti aikanaan äitini mukana uuteen kotiin, maalle meidän perheemme olohuoneeseen. Verhoilukangas saattoi tuolloin olla raidallinen, vähän karhea. En enää muista ihan tarkkaan. 1990-luvulla siskoni lähti opiskelemaan huonekalumuotoilijaksi, ja opiskelutyönä hän verhoili sohvan uudelleen. Kangas oli 90-luvulle uskollisesti tummansininen, pienikuosinen oransseilla, pistemäisillä kuvioilla.
Helmikuussa 2017 sohva kärsi palovaurioista tulipalossa. Kankaat menivät pilalle noesta ja tervasta, ja puuosiin pinttyi tahmea lika. Sohva jäi odottamaan kunnostusta. Lopulta puuosat hiottiin pinnasta puhtaaksi, ja oli taas uuden verhoilun aika. Millainen sohvasta nyt tulisi? Odotimme molemmat jännityksellä, sohva ja minä.
Sohvan ihan alkuperäinen verhoilu on säilynyt kaikki vuosikymmenet nuorempien verhoilukankaiden alla. Se on hyvä, sillä kuorimalla uudempia kerroksia pois voi nähdä, miltä kaluste on alun perin näyttänyt. Ja miten siro ja nätti se onkaan ollut! Keltainen, silkkimäinen ja ohut kangas, napitus, terenauhat reunoissa. Halusin vaalia vanhan vintagekalusteen henkeä, ja tykkäsin alkuperäisestä keltaisesta. Kuljeskelin Eurokankaan myymälässä verhoilukankaita hivellen, ja mietin jo tyylini mukaisesti hillittyjä, yksivärisiä ja aikaa kestäviä (mutta tylsiä) vaihtoehtoja. Ehkä haaleaa pellavaa, tai villisti beigeä samettia… Sitten löytyi kaunis, retro ja jopa minun makuuni sopivan hillitty chenille-verhoilukangas. Se kuiski minulle hyllystä: voisinko olla se oikea?
Väri oli kiinnostava, vaikea sanoa minkä värinen oikeastaan onkaan. Jossain valossa keltainen, tai okra. Toisenlainen valo tekee siitä lähes ruskean, ja hetkittäin kankaassa on vahvasti oranssia. Chenille on lisäksi eri suunnista katsottuna aina vähän erilainen, tummempi tai vaaleampi. (Kangas on muuten nimeltään Chenille Retro tummakeltainen, kun sitä kuitenkin joku kysyy!)
Päädyin samaan kunnostustapaan kuin edellisellä kierroksella: sohvaan lisättiin pehmustetta, mikä vähän vie pois sohvan siroutta, mutta parantaa istumismukavuutta. Vaahtomuovi ja suojakangas ovat vanhasta petauspatjasta, joka pääsi uusiokäyttöön. Täysin uutta työssä onkin vain tämä ihana verhoilukangas.
Oliko vaikeaa?
Oliko verhoilutyö vaikeaa? Ei ollut. Tällaisessa työssä tarvitaan lähinnä saksia ja vähän tottumusta kankaan käsittelyyn. Käsin ompelemisen jälki ei jää näkyviin, joten ihan haute couturea ei tarvitse osata ommella. Kaipasin kyllä vanhoja kaarevia verhoiluneuloja – nyt löysin kaapista vain tavalliset silmäneulat, joiden kanssa tarvitaan verhoillessa jonkin verran pitkää pinnaa ja malttia. Ompelukonetta tarvitsin yhden sauman ompeluun, kts. kohta 3.
- Purin 1990-luvun verhoilukankaat pois, samoin silloiset vaahtomuovilisäykset.
- Leikkasin petauspatjasta uudet pehmusteet istuimeen ja selkänojaan. Vaahtomuovin päälle leikkasin petauspatjan päällikankaasta suojakankaan. Selkänojan käärin tuohon suojakankaaseen kauttaaltaan, ja hyödynsin petauspatjan kankaan vetoketjua reunassa. Ompelin suojakankaan paikalleen käsin harsimalla.
- Leikkasin verhoilukankaan selkänojan ympärille sekä istuimeen. Koska istuinosaan kankaan leveys ei poikittain ihan riittänyt, ompelin ompelukoneella pienen lisälevennyksen reunaan.
- Ompelin käsinselkänojan verhoilun paikalleen. Kulmissa ompelin ja purin pariin kertaan, jotta sain mielestäni riittävän siistin kulmakäänteen.
- Pingotin istuinosan verhoilukankaan nuppineuloilla paikalleen. Käänsin reunat sisään ja nidoin niittipyssyllä mahdollisimman kireäksi. Mikään ei ole niin tylsää, kuin verhoilukangas joka alkaa pussittaa käytössä siksi, että on tehnyt verhoiluvaiheessa laiskaa työtä (no aika monikin asia on tylsempää, mutta ymmärrätte ehkä idean)
- Alkuperäinen verhoilu ja täytteet jäävät edelleen sinne alimmaiseksi, näin ne löytyvät sieltä taas joskus nähtäväksi, kun on uuden verhoilun aika…
- Istuinosa vain nostetaan paikalleen, kiinnitykseen ei siis tarvittu ruuveja tai muita välineitä.
- Jossain vaiheessa puurunkoa on taas vähän liimattava, sillä kevytrakenteinen pinnasohva vähän nitisee ja lähtee notkumaan ajan myötä.
Lopputulos: olen tyytyväinen. Verhoilutyö onnistui kivasti, vaikka edellisestä harrasteverhoilusta on kulunut useampi vuosi. Kangas näyttää ja tuntuu hyvältä, ja sain sen kiristettyä aika hyvin pehmusteiden päälle. Kuosin leikkaaminen poikittain oli mielestäni hyvä päätös.
Eurokankaalle tälläkin kertaa lämmin suositus. Kotimaisessa kaupassa on kiva asioida, ja valikoima on aina laaja (jos ei myymälässä jotain ole, verkkokaupasta saattaa löytyä ilman että tarvitsee kotisohvalta nousta). Jo teinivuosien ompeluharrastuksista tutuksi käynyt kangaskauppa on se paikka, jossa tulee käytyä lähes joka kaupunkireissulla, edelleen <3
