Villiyrtit. Koska olen kitchen goddess -osastolla vielä jossain varovaisella alkeiskurssitasolla, ei ole oikeastaan ihme että villivihannekset olivat myös ihan uusi juttu keittiössäni. Onneksi on tuttuja, joilta saa hyviä vinkkejä – kuten Sopivan ihana -blogi, jonka kautta sain herätyksen testata ehkä maailman helpointa villivihannesta: vuohenputkea.
Maku muistuttaa mietoa persiljaa, ja juuri sen verran mietoa että nirsommallekin luulisi kelpaavan salaatissa, leivän päällä tai piirakassa. Vuohenputkessa on internetsin tietolähteiden mukaan rutkasti c-vitamiinia, rautaa ja magnesiumia. Ja jos miettii että mahtaako kasvi sekoittua kerätessä koiranputkeen niin eipä hätää, kun sitäkin voi syödä vaikka ei kaiketi ihan yhtä hyvää olekaan.
Torpan tiluksilla vuohenputkea kasvaa ihan joka paikassa, joten pikkuisten kevätlehtien kerääminen on lapsellisen helppoa. Ja jos haluaa käyttää termiä satokausituote, vuohenputki on todella sitä eikä mikään kallis eteläeurooppalainen tuontiviherrys.
Ekat kerrat pitävät mielen nuorekkaana, kuulemma. Viime kesän lopulla yksi sellainen ruokapuolen juttu olivat kanttarellit, nyt vuohenputki. Korvasienien etsimistä tällä viikolla yritin mutta en vielä osannut. Ehkä se korvasieni-eka-kerta osuu kohdalle sitten ensi keväänä, jos en nyt ehdi tai osaa. Niin ja vuohenputkipesto, se kuulostaa sen verran hauskalta että voisin ehkä kokeilla seuraavaksi… Piiras menee ainakin jatkoon.
Niin ja se ohje: piiraspohja voi olla mikävaan suolainen piirakkapohja. Olin tällä kertaa laiska ja ostin kaupasta valmiin pohjan, kun oli nälkä ja väsymys ja halu saada jotain pikaruokaa nopeasti valmiiksi. Täytteenä tässä on 1 prk ruokakermaa, 2 luomumunaa, suolaa, mustapippuria, vuohenputkea, vuohenjuustoa, tomaattia, pinjansiemeniä, emmentalraastetta. That’s it.
