Syreenit pulloon

Syrensaft

Syreenien aika on tänä vuonna aikaisin. Torpalla kukkivat violetti ja valkoinen, molemmat ikivanhoja mutta aina yhtä kauniita. Tänä vuonna bongasin vinkin tehdä kukista syreenimehua, joten tuumasta toimeen.

Pyynikki lasipullo

Netistä löytyy useampikin resepti tähän makeaan juomatiivisteeseen, minun syreenimehuni on Herkkusuun blogia mukaillen tämä:

30 pihasyreenin kukkaterttua
1 sitruuna (mieluiten luomu)
650 g sokeria
1 l vettä
15 g (noin 5 tl) sitruunahappoa

Sitruunahappo

Jotta mehuun saa tuon upean punaisen värin, käytä violetteja kukkia. Kerää kukkaoksat juuri ennen mehuntekoa, tai ainakin samana päivänä. Syreenit nuutuvat maljakossa nopeasti, ja kukintoja on helpointa käsitellä kun ne ovat vielä napakoita. Käytä vain tuoreita kukkia, kellastuneiden kukkien kohdalla olet jo myöhässä.

Syötävät kukat

Huuhtele kukat (ennen riipimistä, niin on helpointa) väljässä vedessä pariin kertaan. Näin saat mahdolliset öttiäiset ja pölyt pois. Siivilöi ja riivi kukat irti teräskattilaan tai muuhun kuumaa kestävään astiaan.

Pese sitruuna ja ota mehua varten siitä talteen keltainen päälliskuori ja hedelmäliha. Valkoinen osa kuulemma tuo juomaan kitkeryyttä, joten en lähtenyt kokeilemaan.

Kukkaismehu

Kiehauta vesi ja sokeri, anna kiehua kunnes sokeri sulaa. Kaada kuumana kukkien päälle, sekoita sitruunahappo sekaan ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä.

Kun seos on jäähtynyt, peitä muovikelmulla ja nosta jääkaappiin 2 vuorokaudeksi. Pese pullot ja kuumenna vielä puhdistusmielessä uunissa (100 astetta reilut 15 minuuttia), kiehauta korkit kattilassa.

Siivilöi mehu tiheän siivilän tai harsokankaan läpi. Minä käytin torpalta löytynyttä hunajasiivilää, mutta muutkin varmasti kelpaavat. Valmista mehua tulee annoksesta vähän reilu litra.

Valmis mehutiiviste on paksua ja hyvin makeaa. Omaan makuuni niin vahvaa ja makeaa (kun muutenkin juon harvoin kotitekoisia mehuja), että laimennussuhde oli jotakuinkin 1:10. Vahvan mehun ystävä laimentaa vähemmän – kokeile mikä on itsellesi suunmukaista.

Vähemmän sokeria tuottanee vähemmän makean lopputuloksen, seuraavassa annoksessa testaan vähentää sokerin määrää. Säilyvyys jääkaapissa pitäisi olla noin 1 kk, pakastimessa huomattavasti pidempään. Itse aion pistää osan mehusta pakastimeen jääpaloina, kunhan saan huomenna käsiini jääpalapusseja tai -muotteja.

Syreenimehu Torpan Tyttö

Mutta huh miten työlästä tämä talven ulkopuolinen aika on! Jos syksy on tyypillisesti mielletty säilönnän sesongiksi, sitä on todellakin myös tämän kevät ja alkukesä. Pakastimessa on nyt jo vuohenputkea ja kuusenkerkkää, terassilla on tekeytymässä kuusenkerkkäsiirappi ja huomenna teen toisen annoksen syreenimehua. Voikukkamarmeladi on to do -listalla, ja raparperille pitää keksiä kaikki mahdolliset reseptit – sitä on jo nyt ihan valtavasti.

Tuomenkukkamehua olisin myös kokeillut, mutta myöhästyin kun kukintoaika kesti vain hetken… Ehkä ihan hyvä niin. Ensi vuonnakin ehtii.

Villiyrtit, kevään ensimmäiset satokausivihannekset

Vuohenputkileipa

Tuttu kevätjuttu: villiyrtit. Vaikka ihan vasta torpan pihalla oli lunta kymmeniä senttejä, nyt vuohenputki jo puskee kaikkialla esiin. Ja minä konttaan tietenkin taas kulhon kanssa niitä keräämässä – pari rasiaa on nyt jo pakastimessa!

Tämän kevään ihan ekat vuohenputkiversot päätyivät kuitenkin suoraan voileivän päälle.

Versoja kasvaa parhaiten tietysti nyt keväällä, mutta pitkin alkukesää pieniä vuohenputkia löytyy kyllä pihamaalta kun vähän viitsii etsiskellä isompien seasta. Siitähän rikkaruohot on myös kiitollisia, että ei tarvitse kuin niittää isommat alas niin jo niitä pieniä versoja pian nousee taas tilalle kerättäväksi :)

Villivihannekset

Viime keväänä ostin itselleni lahjaksi Villiyrtti-keittokirjan, jota en ehkä muistanut vinkata blogissa ollenkaan. Kirjan avulla uskalsin tehdä lisääkin yrttikokeiluja kesän mittaan, kun ilmeni että pihasta melkein mitä vaan uskaltaa syödä. Muun muassa vaahteran kukat olivat kiva tuttavuus.

Villiyrtti keittokirja

Toinen aivan oivallinen kirja on tuo pienempi, retro Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat (ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1942, tuo minun niteeni muistaakseni vuodelta 1980).

Ulkoisesti kirja näyttää aikansa eläneeltä, mutta sisältö on kattava ja informatiivinen. Veikkaanpa, että mummolan kirjahyllystä tai divarista ihan pikkurahalla tällainen kirja löytyy!

Vuohenputkipiirakasta lisää tässä postauksessa, ja voikukka-koivunlehti-kokeiluista täällä!

Kukkia lautasella

Kukkalautanen

Laitoin tänään Instagramiin kuvan vaahterankukista. Ja sain yllättävän kommentin Annalta: niitäkin voi syödä! Piti tietenkin testata, heti.

Iltapalan päälle päätyi vaahteran, metsäorvokin ja lemmikin kukkia. Ehkä ne antavat enempi visuaalista iloa kuin kovin vahvoja makuja ruokaan, mutta en valita. Luomua raakaruokaa suoraan metsän reunasta lautaselle.

Syotavat kukat

Lisää hyviä vinkkejä kokeiltavaksi? Kuusenkerkkiä en ole ehtinyt vielä kerätä, vaikka niitä riittää Torpan pihamaallakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Koivua ja voikukkaa lautasella

Villiyrtit ruoanlaitto

Vuohenputki on jo tuttu juttu villiyrtti-keittiössäni. Tänään toin keittiöön tuoreimpia mahdollisia satokausijuttuja: koivun vastasyntyneitä lehtiä ja parin päivän ikäistä voikukkaa.

 

Koivu ruoanlaitossa

Kokeilkaa jos haluatte, ja/tai jalostakaa paremmaksi!

Koivu: nuo pikkuruiset lehtiversot ovat hyvin mietoja, mutta hetkittäin suuhun tulvahtaa lempeästi sauna, saunavasta ja juhannus. Tykkäsin.
– Itse tehtyjen tikkuperunoiden mausteena lisäksi perushommat eli oliiviöljyä, mustapippuria ja vähän suolaa.

Villiyrtti voikukka

Voikukka: Torpan oman omenahillon kanssa kiva kombo makeaa ja vähän karvasta. Ja molemmat saa samasta puutarhasta. Tähän testiin ne päätyivät perinteisen sinihomejuusto-pekoni-herkkusienen päälle.

Maku herkkusienitornissa vaihteli kerroksittain makeasta karvaaseen ja suolaisesta taas makeaan -> tykkäsin!
– Aromi on jossakin pinaatin ja rucolan välimaastossa, jälkimaku voimakkaampi.
– Ryöppäsin pienet, suorareunaiset (miedompia kuin sahalaitaiset) voikukan lehdet ensin 10 sekunnin ajan kiehuvassa vedessä

Villiyrtit, täällä taas

Vuohenputki

Oon odottanut jo pitkään että tämä kausi alkaa. Että pääsen keräämään ruokani suoraan pihasta ja metsästä. Nyt se on vihdoin täällä!

Alkuviikosta piha alkoi yhtäkkiä elää. Kuivat lehdet vaan rapisivat, kun sinivuokot alkoivat puskea esille ja seuraavana päivänä kukat olivat jo auki. Yhden päivän aikana myös ruoho alkoi vihertää eteläseinustalla. Ja tiesin jo odottaa: samaan aikaan nousivat esiin ensimmäiset lilliputti-kokoiset vuohenputken versot.

Villiyrtti

Nyt niitä voi jo kerätä keittiöön, ja olen kulhoni kanssa jo menossa. Nokkonen ei ole ihan vielä ehtinyt täällä kasvuun, mutta sen vuoro lienee jo muutaman päivän päästä.

Oman lempparini eli vuohenputkipiiraan leipomisesta intoilin jo vuosi sitten, lukekaapa tästä lisää!

Vuohenputki lautasella

_B1B0215web

Villiyrtit. Koska olen kitchen goddess -osastolla vielä jossain varovaisella alkeiskurssitasolla, ei ole oikeastaan ihme että villivihannekset olivat myös ihan uusi juttu keittiössäni. Onneksi on tuttuja, joilta saa hyviä vinkkejä – kuten Sopivan ihana -blogi, jonka kautta sain herätyksen testata ehkä maailman helpointa villivihannesta: vuohenputkea.

Maku muistuttaa mietoa persiljaa, ja juuri sen verran mietoa että nirsommallekin luulisi kelpaavan salaatissa, leivän päällä tai piirakassa. Vuohenputkessa on internetsin tietolähteiden mukaan rutkasti c-vitamiinia, rautaa ja magnesiumia. Ja jos miettii että mahtaako kasvi sekoittua kerätessä koiranputkeen niin eipä hätää, kun sitäkin voi syödä vaikka ei kaiketi ihan yhtä hyvää olekaan.

_B1B0249web

Torpan tiluksilla vuohenputkea kasvaa ihan joka paikassa, joten pikkuisten kevätlehtien kerääminen on lapsellisen helppoa. Ja jos haluaa käyttää termiä satokausituote, vuohenputki on todella sitä eikä mikään kallis eteläeurooppalainen tuontiviherrys.

_B1B0232web

Ekat kerrat pitävät mielen nuorekkaana, kuulemma. Viime kesän lopulla yksi sellainen ruokapuolen juttu olivat kanttarellit, nyt vuohenputki. Korvasienien etsimistä tällä viikolla yritin mutta en vielä osannut. Ehkä se korvasieni-eka-kerta osuu kohdalle sitten ensi keväänä, jos en nyt ehdi tai osaa. Niin ja vuohenputkipesto, se kuulostaa sen verran hauskalta että voisin ehkä kokeilla seuraavaksi… Piiras menee ainakin jatkoon.

_B1B0255web

Niin ja se ohje: piiraspohja voi olla mikävaan suolainen piirakkapohja. Olin tällä kertaa laiska ja ostin kaupasta valmiin pohjan, kun oli nälkä ja väsymys ja halu saada jotain pikaruokaa nopeasti valmiiksi. Täytteenä tässä on 1 prk ruokakermaa, 2 luomumunaa, suolaa, mustapippuria, vuohenputkea, vuohenjuustoa, tomaattia, pinjansiemeniä, emmentalraastetta. That’s it.