Ihan tavallinen sunnuntai Torpassa.
Kesäkana Silvia päätti, että hän on nyt valmis äidiksi. Kanaan iski hautomisvietti, ja silloin ei auta muu kuin antaa rouvan hautoa. Koska kukkoa ei ole lähimaillakaan, lapsia kahdesta Silvian jemmaamasta munasta ei ole luvassa. Mutta hautominen kestää silti kolme viikkoa, ja yksi pesä näyttää olevan nyt varattu heinäkuuksi Silvialle ja hänen äitiyshaaveilleen.
Toinen kesäkana Margareeta oli syystäkin hermostunut. Seuraneitinä toiminut Silvia ei poistu pesästä, ja Margareetan on ulkoiltava Torpan pihamaalla kaiket päivät yksin. Sehän ei kanan luonteelle oikein sovi, joten Margareeta tarvitsi uuden seuralaisen. Sellainen saatiin jo lounastunnilla pahvilaatikossa suoraan kanatarhan ovelle. Ensin uusi Adele-rouva kaakotti tarhassa yksin suoraa huutoa, sitten se juoksi ympyrää Margareetaa karkuun. Näiden alkutoimien jälkeen rouvat jäivät luumupuiden alle sopuisasti ruopsuttelemaan.
Minun urakkani oli siirtää lampaiden aitausta. Kesälampaani Elviira, Sirkku ja Silmu kaipasivat uutta ja vehreää heinää. Siispä sain purkaa liki 100 metriä verkkoaitaa, hilasin sitä hieman pellon itälaitaa kohti ja nakuttelin aidantolpat uudestaan maahan. Kevyt koko päivän urakka yli 25 asteen paahteessa.
Kun minä riuhdoin aitaa ja hakkasin tolppia lekalla peltoon, lampaat päättivät tehdä seikkailullisen karkumatkan Torpan pihamaalle. Apilanurmikko oli jotain uutta ja ihanaa, samoin karviaismarjapensaan lehdet. Ja kanala, jonne karkumatkalla olevat villapaidat myös kirmasivat. Viikari-ikäiset Sirkku ja Silmu ajoivat kanoja takaa, kunnes kyllästyivät. Ja hyppivät ja pomppivat pitkin pihaa kuin hauskalla piknik-retkellä konsanaan.
Noin kaksikymmentä minuuttia karvapallot jaksoivat seikkailun riemua, mutta sitten iski uupumus (ja luultavasti ähky) ja oli päästävä kotiin päiväunille. Minun tehtäväkseni jäi avata karkulaisille portti kotiaitaukseen.
Kun iltahämärässä menin sulkemaan kanatarhan ulko-ovea, sain todeta että uusi kanarouva Adele puuttuu. Puolen tunnin etsiskelyn jälkeen kadonnut kananen löytyi, se oli leiriytynyt reilun 2 metrin korkeuteen yläpuolelleni, luumupuun oksalle. En voinut oikein muuta kuin toivottaa rouvalle hyvää yötä.
Olen viettänyt nyt tasan kuukauden Torpassa. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus elää tällaista kesäelämää. (Kiitos siitä kuuluu ensisijaisesti itselleni, itsehän näin päätin tehdä ja toteuttaa 10-vuotisen haaveeni koko kesästä maalla.)
Mutta silti, vähän vähempikin toiminta riittäisi yhdelle päivälle. Terveisin punaniskainen downshiftaaja-kesäfarmari, kolme lammasta ja viisi kanaa.
