Kello 00.03 istun Torpan keikkuvan ruokapöydän ääressä ja huokaan helpotuksesta. Olen kaksi myöhäistä iltaa istunut koneen äärellä ja kirjoittanut. Lehtijuttu (joita teen työkseni valokuvaamisen ja monen muun homman lisäksi) oli hankala ja työläs, niin kuin minun aihepiirini usein tuppaavat olemaan. Ja nyt juttu valmistui, lähetin tekstin haastateltavalle tarkastukseen ja tuntui kuin iso paino olisi samalla hetkellä kadonnut hartioilta pois.
Tykkään valtavasti työstäni, oikeastaan kaikesta mitä teen, mutta tällaista toimittajan työ on. Ja kuvaajan (varsinkin kuvankäsittelyvaiheessa). Työt kasaantuvat lähelle deadlinea, kunnes luova flow vihdoin, usein pakon edessä, löytyy ja työ valmistuu. Puuh.
Lisäksi marraskuun täyteläiseen aikatauluuni ilmestyi yllättävä aukko. Oli tarkoitus lähteä kohta taas Helsinkiin ja sieltä lentäen Lappiin erästä mainoskuvausta varten. Olisin ollut pitkästä aikaa kameran edessä.
Muutama tunti sitten sain tiedon, että projekti viime metreillä peruttiin, ainakin tältä erää. Mutta kas – se tarkoittaa että sain yhtäkkiä kolme lisäpäivää Torpalla! Eipä hirveästi haittaa.
Luvassa siis pidennetty viikko tai viikonloppu tai mikäikinä täällä metsän keskellä. Ehdin kenties tehdä yhdet kuvaukset ennen kuin niiden deadline saa hien nousemaan otsalle. Ja korjata lintulaudan, ja ehkä fiksata tuvan verholaudat takaisin seinään, seitsemän vuoden verhottomuuden jälkeen.
Tuunasin mustavalkoisia joulupalloja joulupäivän riemuksi. Minulle sanottiin joskus aikaa sitten, että elämässäni mikään ei tapahdu nopeasti – näyttää siltä että ennuste pätee kaikkeen, myös joulupallojen askarteluun.
