Browsing Tag

Luovuus

ItseTein Joulu Näpertely Sisustus Torppa

Dymo-joulupalloja

25/12/2016

joulupallot-diyTuunasin mustavalkoisia joulupalloja joulupäivän riemuksi. Minulle sanottiin joskus aikaa sitten, että elämässäni mikään ei tapahdu nopeasti – näyttää siltä että ennuste pätee kaikkeen, myös joulupallojen askarteluun.

Olin halunnut tehdä näitä dymo-tekstillä koristettuja mustavalkopalloja jo vuosi sitten, mutta ei ollut aikaa. Ehkä ei vielä ollut dymo-tarrakirjoitinlaitettakaan, en muista.

joulupallot-diy-torpan-tytto

Mutta nyt oli jemmassa sekä dymo että sopivat pallerot. Tein nyt alkuun vain kaksi, koska jäin odottamaan inspiraatiota oivalliseen tekstiin. Ehkä se oivallus tulee jo ensi jouluksi. 🙂

Samassa askartelupuuskassa tein myös toisen, vähän enempi tunteja vaativan näpertelyn. Siitä lisää pian!

Ajatuksia Työ

Pidennetty viikon…osa

03/11/2016

puput-ja-kynttila

Kello 00.03 istun Torpan keikkuvan ruokapöydän ääressä ja huokaan helpotuksesta. Olen kaksi myöhäistä iltaa istunut koneen äärellä ja kirjoittanut. Lehtijuttu (joita teen työkseni valokuvaamisen ja monen muun homman lisäksi) oli hankala ja työläs, niin kuin minun aihepiirini usein tuppaavat olemaan. Ja nyt juttu valmistui, lähetin tekstin haastateltavalle tarkastukseen ja tuntui kuin iso paino olisi samalla hetkellä kadonnut hartioilta pois.

Tykkään valtavasti työstäni, oikeastaan kaikesta mitä teen, mutta tällaista toimittajan työ on. Ja kuvaajan (varsinkin kuvankäsittelyvaiheessa). Työt kasaantuvat lähelle deadlinea, kunnes luova flow vihdoin, usein pakon edessä, löytyy ja työ valmistuu. Puuh.

lammas-ja-yopoyta

Lisäksi marraskuun täyteläiseen aikatauluuni ilmestyi yllättävä aukko. Oli tarkoitus lähteä kohta taas Helsinkiin ja sieltä lentäen Lappiin erästä mainoskuvausta varten. Olisin ollut pitkästä aikaa kameran edessä.

Muutama tunti sitten sain tiedon, että projekti viime metreillä peruttiin, ainakin tältä erää. Mutta kas – se tarkoittaa että sain yhtäkkiä kolme lisäpäivää Torpalla! Eipä hirveästi haittaa.

Luvassa siis pidennetty viikko tai viikonloppu tai mikäikinä täällä metsän keskellä. Ehdin kenties tehdä yhdet kuvaukset ennen kuin niiden deadline saa hien nousemaan otsalle. Ja korjata lintulaudan, ja ehkä fiksata tuvan verholaudat takaisin seinään, seitsemän vuoden verhottomuuden jälkeen.

ItseTein Maalaus Näpertely Sisustus TeeSeItse Valaistus Vierashuone

DIY Seinävalaisin

19/01/2016

_MG_4081

Varsinaisesti tekeminen tässä valaisimessa oli aika vähäistä. Mutta ainakin oli pitkissä kantimissa ennen kuin lamppu oli valmis ja kiinni seinässä… En edes muista, milloin olin ostanut tuon valaisimen haitarirungon. Ehkä Mokosta, ehkä joskus vuosia, vuosia sitten.

_MG_5296

Varjostin on sekin ikivanha, Ikean pöytälampusta ylijäänyt rottinkinen. Johto katkaisimineen on Clas Ohlsonilta, ja maalin sain joskus testiin Sugar Helsinki -pr-toimistosta.

Itse asiassa kaikki tarvikkeet ovat roikkuneet to do -varastoissani niin kauan että en enää varmaksi muista, milloin ne ovat minulle edes päätyneet. Mutta niinpä tästäkin lopulta tuli valmista.

_MG_2535

Siis maalia varjostimen pintaan (ja sisäpuolelle myös, jotta valo on puhtaan väristä), johto ruuvarin avulla kiinni valaisimen taustalevyssä olevaan sokeripalaan ja valaisin vierashuoneen seinään. Voilaa!

Vinoon se tietysti meni, niin kuin minulla aina. Mutta se ei onneksi kovin paljon näy, kun haitarikin on usein vähän vinossa…