Sillä välin kun minä olen poissa, mökillä asutaan kyllä. Ja kun viikonloppuna lämmitän mökin mukavaksi olla ja asua, myös seuralaiseni alkavat virkoilla horroksestaan.
Viikko sitten pienet asukkaat jopa suostuivat kiltisti malliksi kameran eteen. Saapa nähdä, vieläkö ne jouluna jaksavat kömpiä ikkunaan aurinkoa etsimään. Tai ehkä voisin hankkia kärpäslätkän.
.
Viikko töissä kaupungissa oli sen verran kiirettä ja häsäämistä täynnä, että perjantai-iltana mökille saapuminen tuntui ehkä maailman parhaalta jutulta.
Ilta täysikuuta ja kesän revontulia (kyllä vaan) tuijotellen on mainio viikonlopun aloitus. Ja koska se olen minä, kuvioon kuuluu tietysti myös virtuaalifarmi, kamera ja tietokone.
.
Mökillä ei tarvitse olla pelkästään niissä 17 vuotta vanhoissa farkuissa ja luokkaretkiteepaidassa. Tämän opin ihanalta Maaritilta, ja yritän muistaa sen välillä itsekin.
Kynnet oli tällä kertaa lakattava samanväriseksi kuin viikatteen varsi. Ei pidä unohtaa yksityiskohtia, nähkääs.
.
Idyllinen ajatus olisi, että illan tullen käpertyisin sohvalle, siemailisin vihreää teetä isosta mukista ja kuuntelisin mökkini hiljaisuutta.
Oikeasti innostun yleensä illansuussa tekemään remonttia, taas yhden pienen askeleen eteenpäin: maalaan lattialistoja, hion tuolinkulmaa tai jotain muuta missä menee vain ihan hetki ja todellisuudessa kolme tuntia.
Onneksi niitä joutilaita iltoja tulee vielä. Ehkä jo viikon päästä, kun palaan tänne jälleen.
Välissä kun täytyy tehdä vähän oikeitakin töitä.
Kesälomani on juuri alkanut. Olen tullut mökille. Täällä olen onnellinen.
