Sunnuntaina oli viimeinen päivä osallistua Suomi 100 -myssyn arvontaan. Kiitos kaikki osallistujat, katsotaas kuka on onnekas myssypää…
Heini – Onnea arvonnan voittajalle! Lähetätkö minulle sähköpostilla yhteystietosi (ilonamme@hotmail.com) niin saadaan myssy matkaan 🙂
Onpa kivaa miten paljon oli jengiä mukana tässä. Seuraavaa odotellessa, pysykääpä siis kuulolla kun keväämmällä valitaan taas joku kotimainen hieno juttu tarjolle.
Oletko jo osallistunut arvontaan, jossa voit voittaa omaksi Myssyfarmin Suomi 100 -pipon? Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan asti. Vielä ehdit! 🙂
Ollapa joka aamu tällainen kaunis kevätaurinko ja terveellinen, kiireetön aamiainen katettuna Torpan sohvan ääreen! Joo-o, se idylli on toteutunut tänä keväänä tasan yhden kerran, jolloin otin myös kuvat hienosta tilanteesta muistoksi.
Viime aikoina syöminen, nukkuminen ja vitamiinien tankkaus ovat jääneet vähiin. Kevätväsymys on yksi tekijä, mutta sitten on kaikki muut talven ja kevään sattumukset, jotka verottavat jaksamista (jaksamista myös siinä, miten viitsii ja ehtii pitää itsestään huolta).
Mutta onneksi on keksitty purkkivitamiineja, ja piristäviä värejäkin saa vaikka tällaisista kauniista kukista. Niillä – ja suklaalla – pärjää siihen asti, kunnes on taas vähän paremmin aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista. Ja Huttulan munkkirinkilöillä aamiaiseksi, kuten viimeksi tänään…
Sunnuntai-iltaan sopii tämä helmi, jonka olin jo kokonaan unohtanut. Ylvis ja instant klassikko jokaiselle mökkeilijälle ja vähemmän mökkihenkiselle lähipiirille.
We can hang stuff on the wall together
As long as it’s copper
or dead animals
Jos sinulla ei vielä ole omaa mökkiä, tämä saa harkitsemaan kenties uudestaan!
Ylviksen klassikoista kannattaa vilkaista myös Stonehenge ja Jan Egeland, vaikka alkajaisiksi. Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!
Huomio huomio: voita ikiomaksi ihana, kotimainen, luomu ja käsintehty Myssyfarmin Suomi 100 -myssy!
Oma sydämeni sykkii suomalaiselle maaseudulle, yrittäjyydelle ja eläinten kanssa sopusoinnussa elämiselle. Jos siihen kaikkeen vielä yhdistyy luovuus ja itselle tärkeiden asioiden toteuttaminen, on käsissä sellainen ylellisyysjuttu mistä moni saattaa olla jopa pikkuisen kateellinen.
Myssyfarmi on luomutila ja ekologisen designin yritys Pöytyän Vistolan kylältä. Tuotteet ovat suomenlampaan luomuvillaa Rintalan luomulammastilalta, neulojat ovat oman kylän mummuja ja jokaisella myssyllä on tarina.
Voitte vain kuvitella, että Joutsan Pappisten kylän Ilona liikuttuu jo pelkästään ajatellessaan, miten hieno Myssyfarmin koko liikeidea ja tarina on.
Ihastuin ensi silmäyksellä näihin lampaanvillasta neulottuihin designmyssyihin Anna-Marian blogissa. Eikä vähiten siksi, että Luksus-myssyn tupsu on aitoa lampaantaljaa. (Ja talja on luomulampaasta saatava sivutuote, jota näin hyödynnetään ilman että sekään osa eläimestä menisi hukkaan)
Kuvan valkoinen myssy on Anna-Marialta lainassa, kun tulipalo pilasi pipovarastoni ja pyysin Anna-Marialta lainaksi jotain lämmintä. Sitä tämä myssy todella on, lämmin kuin mikä. Siis täysi, vilpitön suositus myös käyttömukavuudesta.
Muutamia päiviä sitten sain idean, että haluaisin kertoa näistä myssyistä nyt myös teille muillekin. Siksi kysyin Myssyfarmia mukaan arpajaisiin – ja he sanoivat kyllä.
Ja nyt ollaan tässä: osallistu arvontaan tämän blogipostauksen kommenttikentässä. Osallistumisaikaa on su 26.3.2017 klo 23.59 saakka. Jätä viesti tuonne kommenttiosioon (samalla olisi myös kiva kuulla uusia kivoja kotimaisten tuotteiden linkkivinkkejä!), ja arvon osallistuneiden kesken ihan superhienon sinivalkoisen Suomi 100 -myssyn. Onnea matkaan! 🙂
PS. Jos haluat mennä suoraan nettikauppaan ostoksille, koodilla KEVATALE20 saat Myssyfarmin verkkokaupasta 20% alennusta!
Muistin, miksi en koulussa tykännyt hiihtämisestä. Olen aika kehno hiihtäjä: en ehkä pärjäisi sille venezuelalaiselle MM-kilpailijalle. Mutta talvea Torpalla riittää vielä pitkäksi aikaa, joten ehdin ainakin opetella taas tekemään suunnilleen suoraa latua hangen pintaan.
Nyt on sitä paitsi sellaiset kengätkin, jotka oikeasti sopivat suksien kanssa yhteen. Metsäsukset, yhden koon eräsiteet ja vaelluskengät. Ja keväthanki ja aurinko! Idyllistä ei puutu oikeastaan muuta kuin se sulava hiihtotaito, jotta voisin sivakoida tuulen lailla tuonne pellon laitaan ja siitä kuusikkoon kuin metsän poika jylhän kuusiston.
Vaan eipä haittaa. Eilen oli nimittäin ensimmäinen päivä tulipalon jälkeen, kun päätin vain olla. Vietin koko päivän Torpalla, kävin pariin otteeseen suksimassa metsässä, haahuilin ja illalla villiinnyin avaamaan television.
Vähän aikaa piti etsiä töpseliä ja tutkia kaukosäädintä, mistä löytyisi oikeat nappulat kanavan vaihtoon.
Luulen, että päivän mittainen laiskottelu teki tähän väliin nyt ihan hyvää.
Sukset Peltonen / Retkisiteet Finngrip /
Vaelluskengät Chiruca Ibex – kengät saatu testikäyttöön Remekseltä
Jos elämä imitoi taidetta, nyt olen ehkä keskellä elokuvaa. Elokuvassa on pienieleisiä juonenkäänteitä, yllätyksiä ja ilmeetöntä synkkää tragikomiikkaa. Ja loppu jätetään avoimeksi, valo kuitenkin pilkahtelee jossain edessäpäin. Ohjaajana tässä elokuvassa ovat Aki Kaurismäki ja Wes Anderson.
Päähenkilöitä on useampia, ja elokuvaa edetään eri henkilöiden näkökulmista vuorollaan.
Koko kulunut talvi on ollut tapahtumarikas perheeni sisällä. On ollut sairautta, sairaalaa, huolehtimista, uudenlaisia järjestelyjä. Ja kun asiat alkoivat vihdoin asettua ja sujua uudella rutiinilla, suuressa talossa järven rannalla syttyi tulipalo ja kaikki kääntyi taas ylösalaisin.
Kaikki tapahtui niin yllättäen ja takavasemmalta kierrepallona, ettei asiaa voinut (noh, tietenkään) ennakoida.
Nyt on kulunut viikko siitä, kun seisoin suuren talon pihassa lumikinoksessa, ja odotin että eriväriset, nopeat pelastusajoneuvot saapuvat. Ja niitä saapui paljon.
Viikkoa myöhemmin alan olla hieman väsynyt. Se, että tulipalo sammutettiin ja talo hiljeni, oli vasta alkua tälle uudelle ajanjaksolle. Järjestämisen ja järjestelyn ajanjakso, se tulee kestämään vielä pitkään.
Pari päivää sitten jynssäsin puhtaaksi muutaman lautasen, kaksi lusikkaa ja kaksi kirjan kantta. Yritin myös puhdistaa kolmea viherkasvia, mutta niissä lika on tiukassa. Haju on kaikkialla, eikä tahdo väistyä. Mutta minä olen tunnetusti sinnikäs, enkä luovuta tässäkään. Aion kokeilla kaikkea mahdollista – raportoin teillekin miten tämä projekti etenee.
Rakkaat ystäväni Ansku ja Nina kysyivät molemmat nyt viikonloppuna, että miksi ihmeessä. Miksi haluaisin saada pilalle menneitä tavaroita puhtaaksi. En osannut antaa ihan tarkkaa vastausta, nyt vain tuntuu siltä että haluan ainakin yrittää.
Myös ystävänpäivänä sitä ollaan täällä ihan yhtenä kissana.
Paitsi silloin kun tapellaan. Silloinkin aika tasapuolisesti, molemmat saavat potkia ja purra vuorollaan. Ja lopuksi otetaan torkut vierekkäin. Sellaista se kai on, kun toisesta niin tykkää.
Luodut toisilleen? Nämä kaksi hopeasormusta ovat löytäneet toisensa oikeasta nimettömästä, vierekkäin ja ihan muuten vaan.
Toinen on jo 19-vuotias. Sisko teki leveän hopeasormuksen minulle ylioppilaslahjana. Laitoin sen juhlapäivän aamuna oikeaan nimettömään. Ennen juhlia sormus piti jo liottaa saippuaveden avulla irti, koko vaati siis vielä pientä hienosäätöä.
Itse tehty, minulle suunniteltu, siksi hyvin arvokas. Ja vasta lähikuvasta huomasin, miten aika on uurtanut sen pintaan jo aika paljon omia jälkiään.
Ja tuo toinen, se löysi paikkansa vähän vahingossa. Rakkauden solmu on samasta paikasta kuin kaulalleni leijaillut lumihiutale, Kelttikoruilta lahjaksi saatu. Sormus on juuri sen verran väljä että kylmällä säällä se hieman pyörii nimettömässä. Kerran siirsin sen turvaan tuon isomman taakse, ja siitä se löysikin paikkansa.
Sormus muistuttaa minua aina monestakin asiasta, melko abstraktilla tavalla. Nimensä mukaisesti liitän irlantilaissormuksen tietysti sydämen asioihin, mutta käytännönläheisesti se muistuttaa myös nuoruuden partioajoista. Ja partio taas vie ajatukset luontoon, metsään ja nuotiotulen ääreen. Rauhalliseen, seesteiseen hetkeen jossa tuoksuu mäntymetsä.
Ehkä jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kuten se, että hopea on aina ollut minulle se oikea jalometalli. Miksi lähteä muuttamaan hyväksi havaittua?
Tältäkö tuntuu miesflunssa? Kun kovin harvoin sairastaa, pienikin vilustuminen tuntuu kamalan raskaalta!
Nyt olen oireillut pari päivää erilaisia vilustustaudin oireita. Alkaen eiliseltä Helsingin-työreissulta, jossa nautittu kurkumatee ei tainnut enää estää taudin iskemista. Harmillista erityisesti on, että vasta puolitoista viikkoa sitten pidin jo yhden saikkupäivän nukkumalla vällyjen välissä. Miksi nyt taas?
Yöllä en taas nukkunut kunnolla, koska päähän sattui. Ja koska Luther yritti koko ajan kiivetä kirjahyllyyn ja sain ehkä kymmenen kertaa nousta sängystä komentamaan kissan alas hyllystä. Miksi juuri yöllä siellä kirjahyllyn ylähyllyllä on jotain ihan vastustamatonta, kysyn vaan? Vastauksena näen kehräävän kissan, joka roikkuu etukäpälillään hyllyn reunassa ja katsoo vuoroin minua, vuoroin hyllyä. ”Voisitko ihminen vähän jeesata, pitäisi päästä tuonne ylös. Tää on tosi tärkeetä.”
Nyt pitäisi levätä, se olisi kai se viisain teko minkä voin tehdä. Mutta ei kai vilustuminen voi suuremmin pahentua, jos ihan vähän täällä peiton alla makaillessa tekisin töitä samalla..?
