Browsing Category

Pihamaa

Kasvit Kesä Luonto Pihamaa

Uusi kesä

07/06/2015

IMG_8456_web

Kesä 2015 on ovella, ja minun on aika palata torppaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea tämä kesä torpan ovelle tuo!

Vielä pari päivää kaupungissa, se aika kuluu siivotessa ja kiireellisimpiä töitä tehden. Loput työt otan mukaan, kun en kuitenkaan ole lomalle lähdössä. Vain siirrän itseni ja työpisteeni Helsingistä metsän keskelle.

Joulu Pihamaa Talvi Torppa

Rauhallista Joulua!

23/12/2014

23_12_2014_MG_0895_fb
Torppa on kuin soma, punamultainen piparkakkumökki tähtitaivaan alla, keskellä hankia. Maisema on nyt täysin päinvastainen kuin vuosi sitten, jolloin tihkutti vettä, ja puutarhassa vihersi kesäinen nurmi. Nyt pakkasta on -13, lunta on riittävästi vaikka hiihtämiseen (jos olisi sukset), ja huomenna on jouluaatto.
Rauhallista, kaunista joulua Sinulle joka satut poikkeamaan tähän blogiini!

Eläimet Kanat Kesä Lampaat Pihamaa Torppa

Farmin normipäivä

07/07/2014

lampaat2

Ihan tavallinen sunnuntai Torpassa.

Kesäkana Silvia päätti, että hän on nyt valmis äidiksi. Kanaan iski hautomisvietti, ja silloin ei auta muu kuin antaa rouvan hautoa. Koska kukkoa ei ole lähimaillakaan, lapsia kahdesta Silvian jemmaamasta munasta ei ole luvassa. Mutta hautominen kestää silti kolme viikkoa, ja yksi pesä näyttää olevan nyt varattu heinäkuuksi Silvialle ja hänen äitiyshaaveilleen.

Toinen kesäkana Margareeta oli syystäkin hermostunut. Seuraneitinä toiminut Silvia ei poistu pesästä, ja Margareetan on ulkoiltava Torpan pihamaalla kaiket päivät yksin. Sehän ei kanan luonteelle oikein sovi, joten Margareeta tarvitsi uuden seuralaisen. Sellainen saatiin jo lounastunnilla pahvilaatikossa suoraan kanatarhan ovelle. Ensin uusi Adele-rouva kaakotti tarhassa yksin suoraa huutoa, sitten se juoksi ympyrää Margareetaa karkuun. Näiden alkutoimien jälkeen rouvat jäivät luumupuiden alle sopuisasti ruopsuttelemaan.

Minun urakkani oli siirtää lampaiden aitausta. Kesälampaani Elviira, Sirkku ja Silmu kaipasivat uutta ja vehreää heinää. Siispä sain purkaa liki 100 metriä verkkoaitaa, hilasin sitä hieman pellon itälaitaa kohti ja nakuttelin aidantolpat uudestaan maahan. Kevyt koko päivän urakka yli 25 asteen paahteessa.

Kun minä riuhdoin aitaa ja hakkasin tolppia lekalla peltoon, lampaat päättivät tehdä seikkailullisen karkumatkan Torpan pihamaalle. Apilanurmikko oli jotain uutta ja ihanaa, samoin karviaismarjapensaan lehdet. Ja kanala, jonne karkumatkalla olevat villapaidat myös kirmasivat. Viikari-ikäiset Sirkku ja Silmu ajoivat kanoja takaa, kunnes kyllästyivät. Ja hyppivät ja pomppivat pitkin pihaa kuin hauskalla piknik-retkellä konsanaan.

Noin kaksikymmentä minuuttia karvapallot jaksoivat seikkailun riemua, mutta sitten iski uupumus (ja luultavasti ähky) ja oli päästävä kotiin päiväunille. Minun tehtäväkseni jäi avata karkulaisille portti kotiaitaukseen.
lampaat3

Kun iltahämärässä menin sulkemaan kanatarhan ulko-ovea, sain todeta että uusi kanarouva Adele puuttuu. Puolen tunnin etsiskelyn jälkeen kadonnut kananen löytyi, se oli leiriytynyt reilun 2 metrin korkeuteen yläpuolelleni, luumupuun oksalle. En voinut oikein muuta kuin toivottaa rouvalle hyvää yötä.

kanat1

Olen viettänyt nyt tasan kuukauden Torpassa. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus elää tällaista kesäelämää. (Kiitos siitä kuuluu ensisijaisesti itselleni, itsehän näin päätin tehdä ja toteuttaa 10-vuotisen haaveeni koko kesästä maalla.)

Mutta silti, vähän vähempikin toiminta riittäisi yhdelle päivälle. Terveisin punaniskainen downshiftaaja-kesäfarmari, kolme lammasta ja viisi kanaa.

Kasvit Kesä Luonto Pihamaa

Kesä 2014

14/06/2014

_MG_4428_3

Muutin koko kesäksi Torppaan. Puolitoista viikkoa mökkikesää on vasta kulunut, ja olen ehtinyt jo vaikka mitä. Tänäänkin kävin kirkonkylällä ruokakaupassa, isän luona moottorisahaa huollattamassa ja tein monta uutta aidantolppaa ensi viikon aidanrakennusprojektia varten.

Helsinki odottaa kyllä, siellä ehdin viettää taas koko syksyn ja pitkän talven. Mutta nyt on kesä ja Torppa. Täällä on hyvä.

Eläimet Linnut Pihamaa Talvi

Herkkuja ystäville

03/01/2014

3_1_2014_2

Sain viettää puolitoista viikkoa mökillä joululomalla. Nyt tarjosin pihamaan linnuille perusappeen lisäksi myös viime syksyn omenoita puutarhasta. Ja auringonkukansiemen-rinkeleitä. Hyvin tekivät kauppansa, kaikki mitä oli katettu pöytään.

3_1_2014_3

Mietin vain, mahtavatko linnut olla samoja kuin viime talvena? Lajisto on kuitenkin ihan sama kuin edellistalvena. Tutut somat linnut, ja silloin tällöin myös orava.

Eläimet Pihamaa Talvi

Nähdään ensi vuonna!

31/12/2013

31_12_2013

Vietän ensimmäistä kertaa ikinä uudenvuodenaattoa yksin, ja vieläpä yksin mökillä. Eihän tämä ole ollenkaan hassumpaa!

Metsän asukkaat saavat puolestani olla rauhassa, raketteja ei siis ole mutta muutaman tähtisadetikun merkkipäivän kunniaksi sytytin. Kelpaa vuoden vaihtua uuteen.

Luonto Pihamaa Torppa

Torpan kotieläimet

17/02/2013

lintulauta

Tämän talven suurinta hupia on ollut lintulauta. Aamiaisen ratoksi tosi-tv eli tipujen taukotupa ikkunan alla tarjoaakin jatkuvaa viihdettä. Ja siinä teekupin äärellä istuessa jaksaa aina ihmetellä, miten kauas kaupungissa kerrostalojen keskellä sitä ehtiikin luonnosta erkaantua.

Mielenkiintoa on pitänyt yllä myös lintujen lempiruoat: parin kuukauden aikana olen oppinut enemmän kuin koskaan ennen yhteensä, mitä kaikkea nämä tipit tykkäävät syödä. Rusinat esimerkiksi eivät ole, ennakkotiedoista poiketen, niille kovin houkuttelevia, eikä kauralyhde kelpaa kuin viimeisenä vaihtoehtona.

Hasselpähkinät menevät jos ei mitään muuta ole, mutta talipallot sen sijaan tuntuvat olevan aina vain jokaisen pihalinnun ikiklassikko. Ehkä se on niille kuin makaronilaatikko?

Tänään lounastamassa näkyi ainakin käpytikka, närhi, punatulkkupariskunta, tali- ja hömötiaiset sekä muutama sinitintti. Urpiaiset eivät käyneet tänään. Ehkä huomenna sitten niitäkin.

Joulu Pihamaa Talvi Torppa

Maalaisromantiikkaa pakkasella

27/12/2012

TorpanTytto

Talvi tuli tänä vuonna aikaisin. Siis se todellinen talvi, jolloin lunta on polveen saakka ja pakkasta enemmän kuin -20.
Se tietää pitkää talven sietämistä myös tälle Torpan tytölle: mökille ei voikaan lähteä noin vain, kevyellä varustuksella pariksi yöksi. Se ensimmäinen pari yötä kun kuitenkin kuluu lämmittämiseen niin, että sen jälkeen torpassa ehkä jo tarkenee asua mukavasti.

Maisema on kuin postikortista, kynttilät loistavat mökin ikkunoilla, tiaiset ja närhet käyvät sopuisasti lintulaudalla ruokailemassa. Mutta käytännössä joululoma on vähän vähemmän maalaisromanttista: polttopuut ovat vähissä, mökin lattialle kerääntyy puiden mukana roskaa ja sahanpurua, kurkku on käheä kylmästä ja sisällä tarkenee toppahousuissa ja uunin ääressä nököttäen.

Ahkeralla lämmittämisellä mökki olisi varmasti jo asuttavassa kunnossa, mutta nyt kun käyn mökillä vain kerran päivässä vähän puuhailemassa, lämpötila ei jaksa nousta yli +15 asteen. Odottelen lauhempia säitä.

 

.

Luonto Pihamaa Syksy

Syksy ja Torppa

16/11/2012

16_11_11

Torvijäkälä ei piittaa vuodenaikojen vaihtelusta, mutta muu pihamaa alkaa kai olla jo talvimoodissa. Lokakuussa pihalla kukkivat vielä syysasterit, marraskuun tilannetta en tiedä kun en ole vielä käynyt katsomassa.

16_11_11_2

Mutta ihan pian siellä on talvi, ja lunta ja valkoista ja kirkasta ja tähtiä! Ensi visiitillä vien omenapuuhun jouluvalot.

 

.

Kesä Pihamaa Ruoka Torppa

Brunssi Torpan pihalla

27/07/2012

27_7_2012

Olen kesälomalla – ja tietenkin vietän näitä merkkipäiviä Torpassa. Parhaita ovat kiireettömät aamut, jolloin voi venyttää kaiken hyödyllisen tekemistä vähän myöhemmäksi.

Kuten tuvan lattian maalausta, joka on aloitettava huomenna, viimeistään.
Mutta ensin ainakin tämä brunssi puutarhassa: lettuja, jäätelöä, mansikoita ja metsästä haettuja mustikoita, smoothie ja saksalainen valokuvausjournaali (matkamuisto Coburgista viikon takaa)

 

.