Browsing Category

TeeSeItse

Ruoka Syksy TeeSeItse

Omenakaaos

31/10/2016

_b1b3835

Ennen tätä syksyä en ole koskaan hyödyntänyt Torpan omenoita. Mihinkään. Tänä vuonna omenat tuottivat kuitenkin niin ylettömän kaaoksen, että asialle oli pakko tehdä jotain.

_b1b3797

En syö omenoita sellaisenaan, ilman erityistä syytä siihen – en vain ole koskaan tullut syöneeksi. Viime syksynä sentään löysin ruusumuffinit, leivonnaisen johon saa käytettyä pari-kolme omppua kerrallaan.

Nyt se ei riittänyt mihinkään. Viidessä puussa oli kaiketi miljoonia omenoita. Ainakin tuhansia.

Viime syksynä sain ystävältäni purkillisen ihanaa, itsetehtyä omenahilloa, ja ajattelin että en ikinä osaisi tehdä vastaavaa. Nyt omenasato ei oikein jättänyt vaihtoehtoja – joten käärin hihat ja päätin yrittää. Ja kas: hillon tekeminen ei ollutkaan vaikeaa. Alkukesästä olin harjoitellut mansikoilla, nyt omenahillo oli helppoa joskin työlästä. Omenoiden kuoriminen tuotti hiertymiä kämmeniin ja lievän rasitusvamman kyynärvarteen.

_b1b4697

Eihän siihen hilloonkaan mennyt kuin pieni murto-osa kaikista omenoista. Onnekseni olen saanut Torpalle valtavan lintupopulaation, joka auttoi urakassa tunnollisesti. Pikku hiljaa omenat ovat huvenneet, ja lintuni luultavasti pulskistuneet aika tavalla.

Ja minulla on jääkaappi puolillaan hillopurkkeja. Nam. Ja röyh.

_b1b3837

Remontti Sähkö TeeSeItse Torppa

Ihan puhdas ilmalämpöpumppu

30/09/2016

_b1b4725-2

Nyt ihan käsi sydämelle: kuinka moni putsaa ilmalämpöpumpun suodattimet kahden viikon välein? Niin pitää netin mukaan tehdä, joten se on varmaan sitten totta. Minä olen kuitenkin vähän huono noudattamaan ohjeita.

Torpalle asennettiin ilmalämpöpumppu helmikuussa 2011. Nyt 5,5 vuotta myöhemmin käärin hihat ja selvitin miten masiinan mahtaisi saada auki. Sisällön perusteella olisi voinut tehdä sen urakan pikkuisen aikaisemmin – mutta parempi nyt kuin ei ollenkaan.

Homma ei ollut yhtään vaikea tai työläs, mutta olisi minusta ihan kiva jos jossain olisi käyttöohje, jossa kerrotaan ihan se ensimmäinen perusjuttu: miten pääset käsiksi niihin suodattimiin. Insinööreille ei ole ehkä tullut mieleen, että ihan kylmiltään ei tällainen maallikko tohdi tarttua lämpöpumpun muovikanteen ja riuhtomalla kokeilla, mistä kohtaa kansi aukeaa.

Minä onnistuin sen jälkeen, kun olin googlettanut pari tuntia, tuijottanut erilaisten ilmalömpöpumppujen kuvia ja ohjevideoita, ja niiden perusteella puoliksi arvannut mistä saumasta se minun laitteeni saattaisi aueta.

Loppu olikin helppoa: suodattimet irti, imurilla pölyt pois, huuhtelu tiskialtaassa, kuivatus ja liuskat takaisin koneeseen.

_b1b4694

Olisi myös kiva tietää, mitä maahantuojan valtuuttama asentajapoika on miettinyt, kun on jättänyt tällaisen super alleru buster -suodattimen koneen sisälle, suunnilleen oikeaan paikkaan mutta pakkausmuoveissaan. Tulipa sekin nyt samalla sujautettua kohdalleen. En ole lvi-ammattilainen, mutta veikkaan että suodatin toimii paremmin kun sitä ei ole kääritty muoviin.

Pitkästä lyhyesti: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan putsatkaa ne ilpot vähän useammin. Ilmakin pysyy raikkaampana kun ei tuollainen pölykuorrute pääse uudelleen kiertämään sisäilmaan.

Kanat Pihamaa Remontti TeeSeItse

Tuuli, tuulempi, tuulin ja katonteko

27/08/2016

_B1B2261

Ajoitukseni on yleensä aina hyvin kohdallaan. Tälle päivälle aikataulutin kanatarhan katon uusimisen. Tietenkin samana päivänä tuuli repii melkein vasaran käsistä.

Kanoillakin on tasapainossa pitelemistä, kun tuulenpyörre kesken kaiken tarttuu rouvien muhkeisiin muotoihin ja saa pyrstösulat pöllyämään.

_B1B2365

Kanalan nikkaroinnissa olen myös edennyt ihan väärin päin. Aluksi ”vain väliaikaisia ratkaisuja”, sitten niiden korjailua, myöhemmin lisää. Katto on yksi niistä väliaikaisista, mitkä olisi pitänyt alusta lähtien tehdä kunnolla ja olisin selvinnyt huomattavasti vähemmällä vaivalla.

_B1B2200

Nyt ohjelmassa on vähän risan, alkukesästä kiinnittämäni pressukatoksen irrottelu ja sen korvaaminen toisella väliaikaisella eli aaltopeltikatteella. Jos sen lopullisen eli valokate-katon ehtisin vihdoin ensi kesänä sitten tehdä…

Mutta aina oppii. Ehkä seuraavan nikkarointikohteen osuessa kohdalle muistan, että en sorru pikaratkaisuihin vaan teen alusta lähtien pelkkää priimaa. Ihan varmaan niin.

ItseTein Remontti Sisustus TeeSeItse Vierasmaja

Yökylässä vierasmajassa

24/08/2016

_B1B1926

Vanha mummonmökki oli ollut todella pitkään tyhjillään, romuvarastona. Mutta kun korjasin sen lattian, maalasin ja tapetoin, mökistä tuli soma ja nätti kuin karkki. Jos valkoista ja harmaata voi karkkiväreiksi väittää. Ennen ja jälkeen -kuvat näkyvät tässä postauksessa, klik.

Harmi vaan, että vierasmökki on edelleen pääsääntöisesti joutokäytössä ja tyhjillään. En tiedä, miksi en itse ole testannut uudistunutta mökkiä aiemmin – uni siellä oli ihmeen sikeää ja rauhallista.

_B1B1929

Nukuin kaksi yötä vierasmajan laverisängyssä, eikä palellut yhtään. Mutta olinkin varustautunut: kolme peittoa ja lampaantalja varuiksi. Villasukat ja villapaita. Olen ehkä joskus maininnut olevani vilukissa – en nimittäin myöskään hikoillut noina öinä 🙂

Vaikka metsä alkaa heti vierasmökin selän takaa ja olin varma että mökin ympärillä rapisee ja suhisee ja hiipii otuksia pitkin yötä, en kuullut pihaustakaan ennen aamua. Vasta silloin kuului vaimeaa aamujuttelua naapurirakennuksesta, jossa kanarouvat myös heräilivät uuteen päivään.

_B1B1927

Elokuun pimeää iltaa valaisevat paristokäyttöinen valosarja katossa (Tokmannilta) ja pöydällä Sun Jar -purnukka, joka tallettaa aurinkoa purkkiin, juuri sopivasti valaisemaan yöpuulle menoa.

Sängynpäädyt on muuten tehty vanhoista laiturilankuista. Niitä samoja, joista on Helsingin-kotini ruokapöytä tehty. Kauhtunutta ja murustelevaa, mutta niin kaunista puutavaraa; uudemmat ja siistimmät eivät tähän tunnelmaan sopisikaan.

_B1B1923

Sisustus Sisustuslehdet TeeSeItse Työ Valokuvaus

Pihasuihku, toimiiks se?

04/08/2016

_B1B9356

Ehkä olin hieman epäluuloinen tällaista härveliä kohtaan: voisiko sellainen maalais-rustiikkis-romanttinen puutarhasuihku oikeasti toimia? Mutta kyllä vaan, se toimii sittenkin.

Vietin koko eilisen päivän (tai siis keskiviikon, elän vielä torstaita koska päiväni tuppaavat venymään) tehden kuvausjärjestelyjä ja valokuvauksia yhtä lehtijuttua varten täällä Torpan pihalla.

_B1B9362

Voin kuulkaa kertoa, että kun on sellaiset 16 tuntia juoksennellut pitkin pihamaata, kantanut kuormalavoja, kylpyammetta, porakonetta, moottorisahaa, lautoja, kameravermeitä ja itseään edestakaisin, sen tuntee konkreettisesti nahoissaan seuraavana aamuna. Jaloissa on mehevän värisiä mustelmia ja jalat huutaa apua. Varmaan jotkut lihakset siellä yrittävät herätä ikiunestaan hereille.

_B1B9358

Niin, se pihasuihku. Onhan se aika kiikkerä ja huojuva, mutta kun puutarhaletkun iskee paikalleen ja kääntää vedet päälle… suihku toimii upeasti. Ainakin nyt kun se on uudenkarhea ja ruosteeton. Ja onhan se aika hauskan näköinen, eikö?

Sen 16 tunnin jälkeen käväisin muuten vielä mustikkametsässä, joka oli kuin imurilla puhdistettu. Sain oikeasti tehdä salapoliisityötä jotta löysin edes muutaman pyörylän. Ja kun ilta pimeni niin, ettei hyvällä tahdollakaan voinut erottaa mustikoita mättäiltä, pystyi vielä hetken aikaan etsimään kantarelleja. Viimeiset taskulampun avulla, ja kyytiin hupparin taskuun sillä eihän minulla vieläkään ole mennyt selkärankaan että tähän aikaan vuodesta metsään-ei-mennä-ilman-muovikassia-tai-vastaavaa.

Tänä  iltana kävinkin sitten siellä minun parhaassa mustikkapaikassani ja paluumatkalla löysin vahingossa taas uuden sienipaikan. Ja jälleen sienet taskuun. Hyvä Ilona.

Ajatuksia ItseTein Kevät Luovuus Näpertely Pihamaa TeeSeItse

Havaintoja

11/05/2016

think outside the box 2

Viime aikojen huomioita maalaiselämästä:

Havainto I

Linnunpöntöt eivät valmistu itsestään ja odottamalla. Onneksi lintuni ovat omatoimisia ja osaavat rakentaa itse. Pesäpaikan valinnassa olen aistivinani lievää kuittailua siitä, että niitä pysyviä pönttöjä ei tänäkään keväänä ole tullut tontille lisää.

_B1B9882

 

Mustarastaan pesässä on pian tohinaa. Viime kesänä yksi pesä oli tehty lähes samaan paikkaan, mutta tuon punaisen lintulaudan laidalle (katso kuva!).

Havainto II

rasymatto

Räsymatto sen sijaan voi valmistua aikanaan, tai jopa etuajassa. Aloitin kaksi vuotta sitten, ja silloin varovaisesti arvelin että projekti vienee viisi vuotta. Vaan ei – luulen että kohta on jo valmista! Eihän se ole aika eikä mikään, kaksi vuotta.

Havainto III

pitsiliinat

Luovuuden puuskat tulevat yllättäen ja isoina ryppäinä. Joskus ei huvita mikään, ja välillä tuntuu että edes ideoita ei synny millään. Ja sitten taas… jonain päivänä on pakko aloittaa uuden taulun väkertäminen, siinä sivussa tehdä sängynpäätyä, uusia portaiden alimmaisen askelman kiveys, ommella verhoja ja aloittaa uuden räsymaton (!!!) materiaalien kerääminen.

Kaikki yhtä aikaa, luonnollisesti.

Ajatuksia ItseTein Luovuus Näpertely Ruoka TeeSeItse

Pääsiäiskeksit

28/03/2016

_B1B9981web

Olen viime päivinä sattumalta lukenut useampia tekstejä oman itsensä löytämisestä ja intohimojen seuraamisesta. Luulen, että minä olen nyt löytänyt yhden oman juttuni. Tai onhan se ollut minussa jo pienestä asti, mutta vuosien saatossa ominaisuus on hautautunut monen muun asian alle ja nyt taas pulpahtanut pintaan kuin ongenkoho.

Siihen liittyvät myös itse kehittelemäni pääsiäiskeksit.

_B1B9974web

En ihan ole vielä muodostanut nimeä tälle intohimolleni, mutta se on jotakuinkin tätä: saatan pallotella pitkän aikaa jotakin epämääräistä ideaa askarteluun, piirtämiseen, käsityöhön, kakun koristeluun tai johonkin muuhun pieneen ja joskus aika pikkutarkkaan näpertelyyn. Ja kun alan tehdä, uppoudun puuhaan tuntikausiksi ja oi että miten nautin kun näen miten tulosta alkaa lopulta syntyä.

Näin kävi myös noiden pikkuleipien kanssa: kun pääsin tuskallisesta leipomisvaiheesta (omanlainen taikinareseptini ei ollut ihan se helpoiten käsiteltävä tapaus), koristeluvaihe meinasi viedä tyystin mukanaan.

Prototyypeiksi näistä tuli lopulta ihan kivoja, joskin tiedän että seuraava yritelmä tulisi olemaan vielä hienompi, vielä yksityiskohtaisempi ja koristeellisempi. Sama juttu kävi joulun aikaan kun tein piparkakkutaloa – silloinkin talon koristeleminen kadotti ajantajun. Ja se toinen piparitalo jonka tein, se vasta olikin hieno.

Muun muassa sen oman intohimon löytämisestä ja monesta muustakin asiasta puhuimme pääsiäisenä Anna-Marian kanssa.

Juuri nyt en oikein osaa jäsennellä ajatuksiani kirjaimiksi ja sanoiksi paremmin, mutta tämä pääsiäinen, Anna-Maria ja moni muu elämääni viime aikoina ilmestynyt hyvä ja viisas ihminen, pääsiäiskeksit, kevät, omat avartuneet ajatusmaailmat ja ahaa-elämykset, kiitollisuuden kokeminen, omien vahvuuksien kirkastaminen, itsensä ja toisten hyväksyminen, tässä hetkessä eläminen: ehdottomasti jatkoon.

_B1B9975web

 

ItseTein Kaupunki TeeSeItse

Torpassa ja kaupungissa

18/03/2016

_B1B9777blogi

Koska en edellisellä kerralla saanut kaikkia (tämänkertaisia) joulukuvia valmiiksi, kävin tiistaina pyörähtämässä taas Torpalla. Enkä ehtinyt vieläkään ihan kaikkea. Siispä raivaan kalenteriin pian taas jonkun sopivan rakosen, jolloin menen vielä kertaalleen jatkamaan.

_B1B9770blogi

Juuri nyt kaupungissa on vaan pölähtänyt iso määrä erilaisia työjuttuja tehtäväksi, tietenkin kaikki ihan samaan aikaan ja kaikissa ihan samat deadlinet. Siksi oleilen nyt enemmän aikaa kaupungissa kuin maalla – mutta ei haittaa, sillä olen oikeasti alkanut viihtyä myös täällä kaupunkikodissani.

Ja onhan täällä nyt tekeillä kaikenlaista kodinlaittoakin, mikä motivoi viihtymään. Ja työtkin on ihan kivoja 🙂

_B1B9791blogi

JA minulla on alkanut tulppaanikausi, niin kuin varmaan aika monella muullakin. Nekin on kivoja. (Tänään on ilmeisen kiva päivä tämän pääkopan sisällä)

Perjantai-illan kunniaksi aion nyt vielä paistaa pinaattilettuja. Verenluovutus on taas edessä, ja haluan tankata rautaa jotta hemoglobiiniarvot ovat ainakin sitten kunnossa.

Niin ja aion tänään myös maalata uuden sohvapöytäni. Josta lisää pian, kunhan saan urakan valmiiksi. Olen siitä jo nyt aika ylpeä, koska en tosiaankaan ole mikään mestari vasaran ja sahan kanssa. Ja niistä puutteistani huolimatta lopputulos on aika veikeä!

ItseTein Kaupunki Sisustus TeeSeItse

Kevään ensimmäinen väri

06/03/2016

Sininen1

Olen nyt viettänyt kaupungissa useampia päiviä yhteen soittoon, ja missiona on vihdoin saada koti täällä ns. edustuskuntoon. Liian monia pieniä juttuja on jäänyt laittamatta, viimeistelemättä ja ”vähän harkintaan” tässä asunnossa viettämäni 3,5 vuoden aikana.

Projektiin kuuluu luonnollisesti poiketa myös pikkuisen sivuraiteille; kuten tyhjentää pakastin vanhoista ruokatarpeista, vaikka kukaan tuskin tulisi katsomaan onko pakastimeni edustava vai ei. (Onpa ainakin ollut hyvä syy tehdä mustikkapiirakkaa ja sekoitella smoothieita harva se päivä.)

Sininen3

Ihan hiljattain sain päätökseen pitkään keskeneräisenä roikkuneen ruokapöytäprojektin, eilen hioin kylppärissä kasan raakalautaa yhtä nikkarikokeilua varten, ripustin seinälle netistä tilaamani taidejulisteen ja tänään sain lyhennettyä kattovalaisimista liian pitkät, nippuun sidotut johdot.

Kevään ja kodinpuunausprojektin myötä kotiin on salavihkaa päässyt luikertelemaan myös väriä. Siis jotain muuta kuin valkoista, beigeä ja mustaa. En ole ihan varma miksi tai milloin näin on päässyt käymään, mutta onhan tuo nyt, ihan selkeästi. Väri. Vaalea denimsininen.

Sininen2

Sinistä on hyvin maltillisiä määriä, ihan pieni pisara siellä ja toinen tuolla. Mutta jostain syystä olen alkanut tykätä niistä pisaroista. Onko syytä huolestua?

ItseTein Luovuus Näpertely Pihamaa Talvi TeeSeItse Valokuvaus

Jäätynyt saippuakupla

20/01/2016

_B1B6598

Kokeilin puhaltaa saippuakuplia pakkasella jo pari talvea sitten, kun talvikuplista tuli jonkin sortin hitti valokuvaajien keskuudessa. Nyt sain hommattua paremmat valmistusaineet, ja kokeilin touhua uudella tarmolla.

Ehkä -30 asteen pakkasaamu ei ollut paras mahdollinen hetki testailla miten saippuakuplat jäätyvät, mutta ainakin sää oli kirkas ja minulla riittävästi villaa yllä. Niiden ansiosta aamun valokuvailut pihalla olivat ihan piristävä ja raikas elämys…

Näissä kuplissa oli vettä, fairya ja glyserolia. Puhallusputkena toimi mehupilli. Ja jäätyminen kesti p i t k ä ä n. Olipahan aikaa ihmetellä ja kokeilla eri kuvakulmia.

Olin kuitenkin toivonut vähän toisenlaisia kuurankukkia kuplan pintaan, ja mietin tulisiko niitä eri pakkaslukemilla tai kenties aineksien eri mittasuhteilla. Niinpä kokeilin iltapäivällä uudestaan, vähän toisenlaisella saippuakoostumuksella. Jolloin kupla jäätyikin sitten nopeammin kuin kamera ennätti tarkentaa. Ja lopulta koko saippualiuos jäätyi purkkiin, eikä lämmin puhaltelu enää saanut liuosta notkistumaan kupliksi.

Lisäksi kuviot olivat taas ihan erilaisia, eivätkä välttämättä hyvään suuntaan. Itselle uusien kuplien kuuratäplät toivat mieleen homepilkut pilaantuneen ruoan pinnalla. Ei siis sitä reseptiä uudelleen!

Vaan ei haittaa, ihan hienoja tuli saippuakuplista näinkin. Into ei vielä edes lopahtanut tähän touhuun (juuri sopivaa näpertelyä minun makuuni), joten jos viikonloppuna ehdin, testaan vielä vähän eri olosuhteita ja reseptejä.