Uusia haasteita

_B1B7443

Ei alkanut tämäkään vuosi täysin ilman haasteita. Päätin aloittaa vuoden neulomalla itselleni lapaset.

Onneksi on Google, joka neuvoo miten sellaisia tehdään.

Uudenvuodenaattona tartuin liian pieniin lapasiin ja päätin, että kai sitä yksi naisihminen osaa ne peukalo-osat neuloa vähän isommaksi. Kolme tuntia myöhemmin homma oli kuin olikin tehty. Olin yllättynyt.

_B1B7455

Ilmeisesti neulominen kuuluu samaan tietojärjestelmään kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on lapsena oppinut, kyky palaa yhtäkkiä neulojan käsiin jostakin syvältä lapsuuden oppimisarkistosta. Siitä innostuin, marssin vuoden ensimmäisenä päivänä ruokakauppaan ja ostin pari uutta lankakerää.

Tammikuun ensimmäisen päivän ilta kului sohvan nurkassa puikot heiluen. Hitaasti ja kömpelösti ne heiluivat, mutta jonkinlaista liikettä kyllä oli havaittavissa. Iltamyöhään mennessä oli ensimmäinen resori valmis. Kevyesti uskallankin asettaa toiveita, että nämä ovat valmiit ennen kuin tämä talvi päättyy.

Tai jos ei, niin sitten ensi vuonna.

_B1B7431

 

Piparimania

Sokerikuorrutus

Pakastimessa kuusi kiloa piparkakkutaikinaa, joka pitäisi paistaa ennen joulua. Miten tässä näin kävi?

Piparkakut 2

Koristellut piparit ovat olleet minun signature-juttuni jokusen vuoden ajan joulun alla. Kuten äitini asian tiivisti: ”Ilona on aina tykännyt näpertelystä.” Lause on tosi, ja todellakin olen aina tykännyt. Nyt kun olen pikku hiljaa löytänyt taas niitä asioita mistä oikeasti nautin ja tykkään, näpertely pikku detaljien parissa ja niihin uppoutuminen tuntikausiksi on vaan yksi niitä. Tärkeitä.

Gingerbread animals

Kai se sitten puhdistaa ja meditoi minun mieltäni, että yhtenäkin yönä havahduin siihen että jalkoja vähän särkee. Ei ehkä ihme että särki, kun olin viimeiset 3,5 tuntia seissyt kumartuneena tiskipöydän ääreen pursottamaan pikeeriä pipareihin. Suurempi ihme oli, että selkä ei ollut kipeä vaikka työskentelyasento oli vähän kehnonlainen.

Gingerbread forest

Pieneen piperrykseen saa kulumaan ihan mahdottomasti aikaa. Ja koska olen vähän Cheek-henkisesti aina itseäni kohtaan kovin vaativa ja parempaan pyrkivä tapaus, ensi vuonna luultavasti yritän taas oppia tekemään kauniimpaa pikeeripursotusjälkeä. Onneksi se on sitten vasta vuoden päästä…

Piparkakkumetsa

Niin ja taikinan ostan aina valmiina kaupan pakastealtaasta. Enkä koe siitä edes huonoa omaatuntoa – ja miksi pitäisikään. Joulunakin saa jossain kohtaa vähän oikoa latua suoremmaksi.

Pikeeri

Kuukauden kooma

Talvi maalla

Kiireinen kesä, kiireinen syksy ja sitä seurannut kuukauden mittainen kooma.

Valokuvaajan kesä on perinteisesti kiireinen, varsinainen sesonkipiikki. Käytännössä kaikki viikonloput kuluvat töissä, monesti ilta-/yöpainotteisesti. Ja kun kesä kääntyy syksyyn, keskitytään kuvankäsittelyyn ja kesän isompien projektien loppuunsaattamiseen. Ja aletaan harjoitella ajatusta, että tämmöistäkö se on normaalin työssäkäyvän elämä – että viikonloppuna voi olla vaikka joskus vapaata.

Talvi maalla joki

Tänä vuonna kuvankäsittelyt pääsivät kuitenkin pahasti ruuhkautumaan; olin kesken syksyn kuukauden kipeänä ja muutenkin puhditonna. Niinpä kesäkiireet päättyivät tänä vuonna vasta marraskuun alussa. Silloin suma lopulta aukesi, rästihommat valmistuivat. Ja siitä lähtien olenkin ollut ihan kuutamolla muuten vain.

Kuollut lehti

Minulla on nyt vihdoin sellaista vapaa-aikaa, joka ei ihan taukoamatta täyty huonolla omallatunnolla ja ajatuksilla keskeneräisistä työasioista. Voin välillä katsoa netistä sarjoja, ja nyt tällä viikolla luin kirjan! Huutomerkin arvoinen juttu, sillä lukemiseen pitää voida keskittyä, ja sellaiseen keskittymiseen en ole kyennyt ihan vähään aikaan.

Eilen tein pienen lumiukon olkkariin (lunta kun riitti niin juolahti mieleen kokeilla miltä tuntuisi käsitellä lunta sisällä lämpimässä) ja tänään aloin askarrella joululahjaa. Ihmeellisiä asioita, ihmeellistä aikaa tehdä jotain ihan vain huvikseen.

Jaakide

Kooma on näkynyt myös tässä blogissa. Olen aloittanut noin 20 tekstiluonnosta, asiaa ja sattumuksia kun olisi paljon kerrottavaksi. Tuolla ne ovat luonnoskansiossa edelleen. Jääneet kasaksi irtonaisia lauseita ja huolimattomasti yhteen harsittuja ajatuksia.

Monesti olen mennyt mieluummin nukkumaan sen sijaan, että olisin kirjoittanut yhtään mitään. Blogiin ei oikein tunnu irtoavan edes valokuvia, mikä on vähän absurdia kun kuvaan kuitenkin tuhansia valokuvia ihan joka viikko.

Mutta nyt. Päätin että kuukauden koomailu saa riittää sillä eihän tätä voi loputtomiin jatkaa. Nyt loppukiriin kohti joulua ja kuluneen vuoden (ja lahjojen) paketoimista!

Uusi talvikoti ja studio

Converset

Olen haaveillut aina Torpan lisäksi omasta studiokodista. Semmoisesta, missä olisi valtava, korkea ja valoisa työhuone kodin yhteydessä. Niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa vähän boheemilla taidemaalarilla New Yorkissa, ja siinä työhuoneessa sitten maalataan talon kokoisia maalauksia ja päällä on valkoinen t-paita ja farkut ja välillä juodaan punaviiniä ja lojutaan luovuuden tuskissa mustalla antiikkinahkaisella sohvalla jättiläismäisen industrial-ruutuikkunan ääressä.

Nyt on semmoinen, melkein.

Valokuvastudio

Kun muutin keväällä pois Helsingistä, tietysti sopivaan saumaan kun suurin piirtein kaikki mahdollinen muukin elämässä tapahtui samaan aikaan, hankin samalla talvikodin Joutsasta. Kirkonkylältä. Siinä on pari huonetta ja keittiö, ja huoneista isompi, olohuone, on nyt minun oma ateljeeni.

Ei ihan niin hieno, iso, korkea eikä valoisa kuin elokuvissa, eikä se sijaitse New Yorkissa vaan pikkupitäjän kirkonkylällä. Ei ole edes sitä nahkasohvaa (onneksi, en tykkää semmoisista), mutta on kuitenkin. Nyt on oma pikku valokuvausstudio.

Tämä muuten tiedoksi lähitienoon lukijoilleni – teen studiokuvauksia nykyään myös täällä Joutsassa :)

Valkoinen keittio

Asuntoon tehtiin keväällä aika täysimittainen remontti, siitä lisää pian. Muodonmuutos tässä vuonna 1976 rakennetussa, retrovärisessä kerrostalokodissa on aika huomattava, minä kun en juuri niistä retroväreistä piittaa…

Luovuus lomalla

Teemuki

Kevään tullen olen käynyt hitaaksi. Illalla uni ei tule, aamulla herään liian varhain. Päivällä ei varsinaisesti väsytä, mutta olo on nuutunut ja työt etenevät tahmeasti. Kaikki muukin tuntuu vähän nihkeältä, liikunta ei kiinnosta yhtään, syön suklaata enemmän kuin ruokaa ja mieluiten makaisin peiton alla villasukissani kellon ympäri.

Ehkä asialle piti tehdä jotain.

Aamiainen

Olen ollut yrittäjänä kaksi vuotta. Sinä aikana en ole tainnut pitää ihan oikeaa 24/7 lomaa, enkä kouluaikojen jälkeen eli pariinkymmeneen vuoteen oikein ole pysynyt kärryillä milloin on talviloma, arkipyhä, kesälomakausi, joululoma tai syysloma. Sairasloma on niitäkin vieraampi juttu.

Freelancerin ja yrittäjän työt on vähän semmoisia, ja muukin elämä on. Olen aika touhukas, enkä osaa vain lojua koska on niin paljon asioita mitä pitää ja mitä haluan tehdä.

Mutta aina voi oppia uusia asioita.

Edelleen Alice

Niinpä soitin maanantaina pitäjän terveyskeskukseen, ja kysyin mitä pitää tehdä jos yrittäjänä haluan sairaslomalle. Tiistaina kävin lääkärin päivystyksessa hakemassa semmoisen. Lääkäri ei ehkä ihan hoksannut kun sanoin olevani väsynyt – sain lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja tiedustelun tarvitsenko unilääkettä. En ehkä muistanut tarkentaa, että olen väsynyt sillein henkisesti. Stressiä, muita harmeja, kaikenlaista on tapahtunut. Vaikka mitä kaikenlaista. Ja nyt kun pahin kiire hellittää, minun on kai aika vähän nuupahtaa.

Nyt pöydällä on todistus työkyvyttömyydestä, alkuun kahdeksi viikoksi. Töitä on kesken ja monta muutakin asiaa, enkä tietenkään ehdi olla kahta viikkoa villasukat jalassa peiton alla vaikka luulen että se olisi aika mukavaa. Sen sijaan yritän viettää edes osa-aikaista saikkua, nyt kun se lukee oikein paperilla. Ehkä todistus lääkäriltä on pikemminkin psykologinen juttu itselleni: olen saanut luvan olla väsynyt.

Pieni lepo ja akkujen lataaminen voi kieltämättä tehdä ihan hyvää. Luovassa työssä väsymys on haitaksi; ajatus ja ideat eivät lennä työpöytää korkeammalle, jos niille ei ole tilaa ja aikaa. Toisaalta ideoita on nytkin niin paljon, että uuvuttaa sekin etten ehdi tai jaksa toteuttaa niistä juuri tässä hetkessä yhtään mitään. Yritystä pitäisi kehittää, torppaa pitäisi kehittää, torpan tyttöä brändätä ja ehkä muutakin elämää joskus elää.

Siispä: pieniä askelia levon ja hyvinvoinnin suuntaan. Nukun aamulla mahdollisimman pitkään. Hierojasta olen jo kysellyt suosituksia. Ja Ansku, olen nyt syönyt vain kauraleipää. Olen myös juonut vihreää teetä, ja pakastimessa olevaa pinaattipussia olen ajatellut joka päivä, vaikka se ei vielä ole pakastimesta päässyt lautaselle asti…

Unisieppari

unisieppari-torpan-tytto

Unisieppari hävittää pahat unet ja on melko helppo tehdä itse. Nämä lähtökohdat mielessäni tuhlailin joulupäivän joutilaita tunteja askartelemiseen, ja sain kuin sainkin elämäni ensimmäisen unisiepparin valmiiksi ennen kuin vuorokausi vaihtui.

unisieppari-diy

Hyvä ja selkeä ohje unisiepparin tekoon löytyy esimerkiksi Tytin kivasta blogista, täältä kliks. Tosin… ohjeista huolimatta pujottelin ja purin tuon verkko-osan kolmeen kertaan, ennen kuin olin lopputulokseen suunnilleen tyytyväinen.

dreamcatcher-net

Vinkkinä seuraaville ensikertalaisille: ole kärsivällinen. Pidä lanka löysänä äläkä lähde liiaksi kiristämään edes puolivälissä, jolloin lanka alkaisi melkein itsekseen kiristyä. Päästä lanka kireäksi vasta sitten, kun verkko alkaa olla valmis ja olet saanut aseteltua sen mukavasti muotoonsa.

unisieppari

Vaikka yleensä olen aika suurpiirteinen luonnonmateriaalien käytössä, tällä kertaa puhdistin Torpalta kerätyt höyhenet pistämällä ne toviksi sähköuuniin, noin 80 asteen lämpöön.
Tämä dreamcather on muutenkin koottu täysin kierrätysmatskuista, mitä kaapista löytyi :)

Pitsiliinat tauluksi

_B1B3351

Nämä pitsiliinat ovat sukuni naisten virkkaamia. Joukossa lienee pari matkamuistoa, joita samat naiset ovat maailmalta tuoneet. Yksittäin ne eivät ole olleet minusta kovin kiinnostavia, mutta yhdessä ne tuntuvat herättävän paljon hyviä fiboja. Kuinka paljon naisenergiaa niiden silmukoihin onkaan vuosikymmenien aikana varastoitu?

Kuten sanottu, raahaan maalta kaupunkiin lähes aina jotain pientä ja tärkeää mukanani, jotain millä saan myös Helsingin-kotiini kodikkuutta ja omaa fiilistä. Kuitenkin niin, että en tuo kaupunkiin mitään turhaa ja tarpeetonta pölynkerääjää, vaan asioita mille on jo valmiiksi mietitty paikka ja tehtävä.

Viimeisin maalta tuotu aarre onkin iso nippu vanhoja pitsiliinoja. Niitä pieniä ja pyöreitä, joita oli mummolassa telkkarin päällä ja pienen kahvipöydän keskellä, ja pitsiliinan päällä ehkä kynttilä tai ruukussa kukkiva saintapaulia.

_B1B3325

Liinat on vain silitetty ja kiinnitetty ison, valkoisella kankaalla päällystetyn pahvilevyn päälle. Tausta on ison pahvilaatikon laidasta leikattu; kaupunkikodissa kun tykkään hyödyntää mahdollisimman paljon jämämateriaaleja askarteluihini.

Samasta kierrätyksellisestä syystä piirtelen välillä sisustustauluja pizzalaatikon kylkeen ja nikkaroin huonekaluja kuormalavoista – jotka muuten saivatkin nyt ensiesiintymisensä tässä kuvassa!

pitsiliinat

Taulun lopullinen ripustuspaikka on makuualkovin seinällä.

Käytännön funktio pitseillä on parantaa osaltaan kodin akustiikkaa. Fiilisfunktio on tälläkin kertaa tuoda Torppaa ja Joutsaa lähemmäs minua, myös täällä kaupungissa ollessa.

Vaikka aluksi haaveilin, että taulu koostuisi vain valkoisista pitseistä, lopputulos on kuitenkin paljon parempi näin. Kun hyväksyin mukaan kaikki pitsin eri sävyt, taulu onkin yhtäkkiä kuin tiivistetty värikartta kaikista kodin huonekaluista ja tekstiileistä. Kiitos vain kaikille niille sukuni naisille, joiden kädenjälki on kuin luotu tätä kotiani varten. :)