Lauantai-iltana tuvassa rapisi tavallista enemmän. Lisäksi ilmalämpöpumpusta näkyi roikkuvan joku eristysnauha.
Paitsi että se ei ollut eristettä, vaan hiiren häntä.
Rakkaat kotihiireni ovat ennenkin löytäneet käteviä pesäpaikkoja lämpimistä paikoista. Kuten sulakekaapista, jossa sen kodinrakennuksen johdosta paloi pari sulaketta ja yksi hiiri.
Nyt hiireni päättivät muuttaa ilmalämpöpumppuun. En tiedä miten se on mahdollista, mutta sieltä hirsiseinän ja putkien läpiviennin kohdalta on varmasti helppo pääsy pumpun sisälle. Nyt söpö pikku hiiru oli tomerasti puuhaamassa pesää laitteen sisälle, vain häntä näkyi kun se roikkui näppärästi tuvan seinää pitkin tilaa viemästä.
Yritän olla ymmärtäväinen: hiiret kuuluvat vanhaan taloon. Mutta siinä vaiheessa kun ne tunkeutuvat minun puolelleni, alkaa kärsivällisyys olla koetuksella.
Eilen ostin rautakaupasta uusia Supercat-hiirenloukkuja. Ovat parhaita ja käteviä käyttää. Nostin ullakolle nyt kaksi rinnakkain, illalla rapinaa ei kuulunut ja tänään molemmista loukuista löytyikin hiiri. Tai no, suunnilleen puolikas.
Tiedän, että hiiret voivat syödä loukkuun jääneen hiiren, sehän on vaan hyvä kun saavat siitä proteiinia ja siivoavat puolestani jäljet. Tällä kertaa asialla on kuitenkin ollut joku ihan muu, sillä nämä hiirut oli kunnon metsämiehen tapaan suolistettu ja muutenkin jälki oli aika rouvia. Loukun ympärillä oli vietetty kunnon lihabakkanaaleja.
Pihalla oli uudenlaisia jälkiä, ja kiitos google, jäljet ovat ehkä lumikon. Joten voipi olla, että vaikka hiiret saadaan vähenemään, ullakolla saattaa majailla myös lumikko. Se on hyötyeläin pyytäessään hiiriä ja myyriä, mutta asuintalossa se tekee pahimmillaan hurjaa tuhoa. Toivottavasti se oli vain ohikulkumatkalla… Jatkoa odotellessa.
